Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. heinäkuuta 2025
Hän luki vuorostaan Satamatyömiestä ja minä heittäydyin penkille pitkälleni miettimään kaikkea sitä uutta mitä siirtolassa tulen kuulemaan ja näkemään. Sillätavoin tulimme Lahteen. Siellä Esa taas puuhaili matkatarpeiden kanssa ja minä töllistelin siellä ja täällä, missä milloinkin sattui. Toisen junan lähdettyä edelleen Pietaria kohden, lähdimme me toisella junalla Vesijärvelle.
Eräs Pietaria seuranneista miehistä läheni häntä ja kuiskasi hänelle korvaan: Sano vain sana, niin muserran tuon konnan kallon rautakangella niin, ettei hän ikinä enää anna hosua kunniallista miestä. Kiellän sinua häneen koskemasta, kuiskasi Pietari. Antaa hänen olla tällä kertaa, Lammin Matti!
Nämä kahdenkeskiset hetket ovat kuitenkin siksi pyhät, ett'emme tohdi niihin kajota muuten kuin tunteen ja aavistuksen avulla; mitä Herra tällöin lienee puhunut, miten hän lienee kohdellut rikollista opetuslasta, sitä emme voi emmekä saakaan erityiskohdissa tiedustella. Sen vaan tiedämme, että rakkaus ja anteeksi-antamus oli pohjasäveleenä niissä sanoissa, joilla Herra Pietaria puhutteli.
Päin Pietaria hän silmänsä luo: »Ota maasta rautakappale tuo.» Pyhä Pietari tuost' ei milläänkään, oli nähnyt unta käydessään, oli suurta ja syvää kuvitellut, oli mielessä maailman rakennellut, oli antanut ajatustensa viedä, eik' ajatukset rajoista tiedä. Oli liian pieni löytönen, ois valtikka tullut olla sen. Hän moisen vuoksko selkäänsä vaivais, palan rautaa maantieojasta kaivais?
Heräsikö sielussansa minkänmoisia muistoja, ja tuntoja jotka kauvan tukahutettuina tahtoivat tulla ilmiin? Lapsi luki liikutuksella, ehkä yksin, Isä meidän; ja sanoi viimein sydämellisellä totuudella: Jumala varjelkoon isää, äitiä, veljiä, Setää Pietaria ja kaikkia ihmisiä, luki sittemmin Herra siunatkoon ja näytti nukkuvan.
Niin, saatana oli pyytänyt "seuloa" Pietaria, ja Herra oli siihen myöntynyt; sillä Pietarista, tuosta kiivasluontoisesta opetuslapsesta, joka aina arvasi omat kykynsä liian suureksi, juuri tätä tietä oli tuleva suuri ihminen, se kalliomies, jonka tuli veljiänsä vahvistaa.
Kuin ystävykset illalla olivat tulleet makuuhuoneeseensa, pudisteli Knut Pietaria hartioista. »Sinä sen veitikka, sinä sen viekoittelija.» Pietari sekä kalpeni että punastui. »Knut, et suinkaan sinä luule et suinkaan sinä tarkoita, että ,» hän änkytti.
Ihmekö sitten jos vanhuksella oli ruskeassa kolpitsakaapissa "väkevääkin" tämän vieraan varalle. Vaikka yhäti ujona, palveli häntä Marikin aina mielihyvällä. Ensin oli Mari kyllä häntä pelännyt ja sanonut Pietari herraa "pahaksi", mutta nyt oli päinvastoin. Hän rohkeni jo katsoa Pietaria silmiinkin, ja äijänsä kanssa puhui hän Pietari herrasta aina mitä suurimmalla hellyydellä.
Koko lännenpuolisella taivaalla paloi loistava rusko. Sotamiehet likenivät Pietaria riisuakseen hänet. Mutta hän oli vaipunut rukoukseen ja oikaisi samassa suoraksi, kohottaen oikean käsivartensa korkealle ilmaan. Sotamiehet pysähtyivät ikäänkuin olisivat säikähtyneet hänen asentoaan; uskonheimolaiset odottivat henkeä pidätellen, että hän sanoisi jotakin. Hiljaisuus oli aivan hiiskumaton.
Kirkkoväärti meni sisään, mutta hänen vaimonsa, joka tällä aikaa oli ollut paikalla, jatkoi sen siaan puheen: "Sen minä vaan sanon sinulle, Thore, että Pietaria parempaa isäntää ei sinun koskaan sopinut saada. Minun mielestäni on hän vaan liian veltto nuorukaisia vastaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät