Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. lokakuuta 2025
Ikäänkuin vahvistaaksensa Pedro Vicenten sanoja läheni juuri samana hetkenä pari kolme indiaania hölkkäjuoksussa, jonka perästä pysähtyivät sopivan matkan päähän vuoresta. Nähtävästi he eivät olleet sovussa, vaan kiistelivät vilkkaasti keskenään, sillä heidän äänensä kuului aina vuoren lakeudelle saakka. Gambusino, joka tunsi kaikki erämaan kielet, kuunteli viitaten toisille olemaan ääneti.
»Te olette oikeassa,« sanoi don Estevan, »mutta me emme voi missään tapauksessa poistua täältä tietäessämme, että nuo molemmat yhä edelleenkin ovat elossa.« »Emmepä tietenkään,« vastasi Pedro. »Kyllä ne ovat päiviltä päästettävät, mutta vähimmällä vaaralla ja vaivalla. Teidän luvallanne tahdon tällä kertaa saada yksin hoitaa asiata. Kaikki, minkä pyydän, on, että jokainen kiipeää ylös puuhun.
Aina tästä ilkityöstä asti olivat kaikki kalpeakasvoiset kirotuita vihollisia, joita piti ilman armotta hävittää viimeiseen asti. Don Estevanin katse synkistyi, vaikka hän lujana pysyikin. »Te olette siis vakuutettu siitä, don Pedro, että meillä on El Cascabelin joukkio edessämme?« sanoi hän.
Se kumminkin kantoi ne koholla suurimmalla ylpeydellä, ja juuri sen oli Pedro kuullut polkevan jalkojansa ja äänekkäästi pullistavan sieramiansa. Se uudisti vielä kerran tämän temppunsa, mutta viimeisen kerran. Kuivuneitten lehtien välissä oli karbiinipiippu ojennettu sitä vastaan. Kaksi tulenliekkiä, kaksi savupilveä, kaksi laukausta ja tuo vanha oinas syöksyi kuolijaana maahan.
»Olen,« vastasi tämä, »minä olen nähnyt tuon konnan liika läheltä, etten häntä tuntisi tuhansien joukosta ja kaukoputken avulla eroitin myöskin hänen toteminsa, tuon kauniin kuvan, jota kantaa rinnassaan ja jonka on kuvannut minunkin rintaani.« Pedro avasi paitansa ja antoi kaikkien kumppalien nähdä sen taideteoksen, jonka jo oli näyttänyt Henry Tresillianille.
Ojentaen itseänsä jyrkänteen yli sellaisen ihmisen koko rohkeudella, joka toivoo ja jolla ei ole aikaa ajatella pyörtyvänsä, tarkastelivat don Estevan ja hänen seuralaisensa vuoriseinän kaikki pienimmätkin erityiskohdat ja seurasivat Pedro Vicenten huomautuksia. Tämä toimitti näyttelemistänsä ihmeteltävällä selvyydellä niinkuin mies, joka on varma asiastaan.
Pedro tiesi kokemuksesta, että löytyi lintuja ja nelijalkaista riistaa reheväkasvuisella tasangolla, mistä se vesijakso alkoi, joka täytti järven vedellä.
»Oletteko aivan varma siitä, että tämä on tuo salaperäinen vuori?« kysäsi don Estevan kiinnittäen katseensa yksinäiseen kukkulaan, jota Pedro sormellansa osoitti taivaan rannalla. »Si, sennor«, vastasi Pedro hiukan närkystyneenä, »yhtä varma kuin että isäni nimi oli Pedro Vicente.
»Selittäkää!« huudettiin. »Mitä uutta teillä on ilmoitettavana?« Gambusino vastasi aivan yksinkertaisesti: »Ehkäpä pelastusta.« »Voitteko ehkä tehdä ihmeitä, sennor gambusino. Kuulkaa, lausukaa siis mitä on sydämmellä,« sanoi insinööri. »Keino on niin yksinkertainen,« vastasi Pedro Vicente, »etten käsitä miten olemme voineet olla ajattelematta tätä ennen.
Gambusino otti esille paperossin, jonka sytytti. Hänen seuralaisensa teki samoin. Muutamia tuokioita myöhemmin nosti Pedro silmänsä sattumalta ylöspäin havaiten jotain, jonka johdosta nakkasi paperossinsa pois huudahtaen puoliääneen: »Kuu!« Heti sen perästä siirtyi kuu näkyville pilvistä ja paistoi kaikessa loistossaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät