Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. toukokuuta 2025
Hänen silmänsä olivat vielä auki, mutta luomet vaipuivat niiden yli ja kädet painuivat syvemmälle polvien väliin. Aivoissa ei ollut mitään kuvaa enää jälellä, ei muuta kuin hämärä tieto tulesta hänen edessään. Sitten ratsumies Peter Halket säpsähti. Hän istui ja kuunteli. Tuuli oli lakannut. Ei kuulunut ääntäkään, mutta hän kuunteli kumminkin tarkkaan.
"Sen minä sanon," lisäsi sitten Peter, "jos minä sinä päivänä olisin aavistanut kuka tuo neekeripiru oli, joka seisoi minun ovellani, niin olisin varmaan lähettänyt hänen niskaansa yhden patruunan, jota hän ei ollut pyytänyt." Peter katsoi kehuvasti vieraaseen. Tuo oli hänen ainoa kertomuksensa. Hän oli kertonut sen kymmeniä kertoja leirivalkean ääressä jollekin uudelle toverille.
Sir Peter alkoi sitten, puoleksi leikillä, puoleksi todenperään, vastustamaan Kenelm'in vakuuttamista että hän ei Cecilia Travers'ia rakastanut, ja huomautti viekkaasti, tuoden esiin edut avioliitosta henkilön kanssa, josta Kenelm myönsi tulevan erinomaisen hyvän vaimon, että jollei Kenelm saisi omaa poikaa, niin hänestä ei olisi aivan oikein läheisintä sukulaista kohtaan ottaa tila häneltä, voimatta tuoda esiin mitään pätevämpää syytä kuin isänmaanrakkauden puutetta.
"Te olette myöskin ollut sodassa, näen mä," sanoi Peter, kumartuen hiukan ja katsellen vieraan jalkoja. "Taivas! Molemmat jalat! Ja aivan läpi! Teillä mahtoi olla aika harmi siitä!" "Siitä on jo hyvin pitkä aika," sanoi vieras. Peter Halket heitti lisää puita tuleen. "Tiedättekö," sanoi hän, "minä olen koko ajan miettinyt, ketä te muistutatte. Nyt tiedän, äitiäni!
"Kuka antoi maan Englannin miehille ja naisille?" kysyi vieras tyyneesti. "Mitä hittoja! He sanoivat tietysti että se oli heidän, ja silloin se oli heidän," sanoi Peter. "Entäs sen maan asukkaat, onko Englanti antanut teille ihmiset myöskin?" Peter katsoi hiukan epäröiden vieraaseen. "Tietysti se on antanut meille myöskin asukkaat. Mitä me tekisimme maalla ilman asukkaita?"
"Tuo kaikki tapahtui vasta viime sunnuntaina," sanoi vieras. Oli taas hetkisen äänettömyys. Sitten sanoi Peter: "No niin, mutta hän ei ainakaan kuollut!" Vieras pani kätensä ristiin polvilleen. "Peter Simon Halket," sanoi hän, "helpompi on miehen kuolla, kuin seistä yksin. Se joka voi seistä yksin, voi myöskin tarvittaessa kuolla." Peter katsoi levottomasti vieraan kasvoihin.
Illalla, kolmantena päivänä Mr Mivers'in tulon jälkeen istui hän, pastori ja Sir Peter viimeksi-mainitun salissa, pastori nojatuolissa tulen ääressä tupakoiden lyhyestä piipusta; Mivers oli pitkällään sohvalla vetäen sisäänsä tuoksun lempitupakastaan. Sir Peter ei milloinkaan tupakoinut. Pöydällä oli konjakkia, kuumaa vettä ja sitronia. Pastori oli kuuluisa totinvalmistamisen taidossa.
Peter Halket asettui istumaan hiukan mukavammin valkean ääreen. "No niin, eräänä päivänä palasin takaisin majalleni hiukan odottamatta noutamaan jotain, ja mitä näin? Hän puheli majan ovella erään miesneekerin kanssa. Minä olin antanut heille ankarat käskyt, että he eivät ikinä saisi puhua sanaakaan miesneekereille, ja siksi kysyin, mitä tuo oli olevinaan.
"Hän on tietysti 'The Londonerin' aputoimittaja," virkkoi pastori pilkallisesti. "Se on totta. Hän kirjoittaa meidän klassilliset, teologiset ja filosofiset kirjoituksemme. Jos tahdotte, niin pyydän hänen tulemaan tänne pariksi päiväksi, niin saatte itse puhutella häntä ja itse päättää asiasta, Sir Peter." "Tehkää niin!" Mr Welby tuli ja viehätti kaikkia.
He istuivat ääneti hetkisen. "Peter Simon Halket," sanoi vieras äkkiä.
Päivän Sana
Muut Etsivät