United States or Ireland ? Vote for the TOP Country of the Week !
Oli rasittavan kuuma. Ilma värisi lämmöstä ja oli ihan tyyni. Lehdet riippuivat kuin nukkuen puissa. Ei mitään muuta liikettä kuulunut kuin leppäkerttujen rapina nokkosissa ja kuivain lehtien edelleen käpertyminen heinikossa, ikäänkuin päivänsäteet olisivat niitä kuluttaneet yhä pienemmiksi.
Ja sillä tekosyyllä käänsin minä hänestä katseeni, kun ei hän näkynyt tahtovan sitä tehdä. Mutta minä tunsin niiden kuitenkin pistävän silmiini ikäänkuin terävät päivänsäteet, jotka vedestä heijastavat kulmien alle, minne päin kääntyneekin. Se suututti ja hermostutti minua. Ja päästäkseni tuosta kiusallisesta tunteesta koetin korottaa ääntäni ja saada keinotekoisesti saarnaintoani nousemaan.
Ja hän on läsnä ja lähellä, vaikka ei kukaan huomaa, sillä hänellä on hame hämystä, vaippa varjosta tehty. Hänen varpuvastansa on onnenpuun oksista, jotka ovat hienoja kuin päivänsäteet. Hän laulaa laulun, jonka sanat ovat kastehelmiä ja sävel orvokin värejä. Ja hän suutelee katseesi aamuruskoksi ja mielesi lintujen viserrykseksi.»
Toisella rannalla seisoo vaimoni ja viittoo minua luokseen. Kevään merkeissä valkenee maanantai, maaliskuun kahdestoista päivä. Taivaanlaki on sininen ja kuulas, vastapäisillä katoilla leikkivät päivänsäteet ja ikkunakomeroissa kuhertelevat kyyhkyset iloisesti. Naapuri H. lähtee tänään varhain sotaoikeuteen. Tunnin kuluttua palaa hän kuitenkin koppiinsa.
"Elkäämme piirittäkö taloamme ikkunain alapuolella olevalla kostealla pensastolla, joka estää valon ja ilman vaikutusta. Taloa tulee ympäröidä vapaa ala, jossa tuuli pääsee liehumaan ja päivänsäteet valaisemaan, kuivamaan sekä elähyttämään.
Ja me puhelemme siitä hyvin, hyvin hiljaa", hän alensi ääntään ja katsoi varovasti ympärilleen, "sillä, katsos, päivänsäteet voivat kuulla, mitä sanomme, ja sitten ne voivat kertoa sen metsän puille ja puut kertovat sen tuulelle, ja niin saavat kaikki ihmiset tietää, että minä olin sydämessäsi pienenä laululintuna, joka viserteli sinulle, kun olit surullinen.
Eikä leimunnut enää uhkaavana taivas, vaan lempeät päivänsäteet kävivät karkeloihin aamukasteisella tiellä, koska vaelsi korpeen pattoinen poika armaan äitinsä uutta ja parempaa elämää alkamaan. Jaana oli poissa koko yön palveluspaikastansa. Hän saapui seuraavana aamuna sangen surkeassa tilassa, jakku revittynä, tukka pörrössä, kasvot ja käsivarret mustelmilla.
Eikä toinen pääse niin pitkälle meren syvyyteen eikä toinen niin korkealle taivaan valkeuteen kohoamaan, ettei sittenkin olisi heidän välillään silta, jota juoksevat heidän armaimmat ajatuksensa. Ja pienet, siniset lemmenkukat rannalla nostivat päänsä jälleen ilahtuneina ylös ja sanoivat: Päivänsäteet ovat oikeassa.