United States or Grenada ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta suruissaan ei hän koskaan ollut, vaikka usein ääneti. Jos sanoit hänelle sanan iloisen tahi suruisen, niin yhtä huoleton oli aina Ollin vastaus. Nuoruudessaan oli hän käynyt koulua kuusi vuotta ja seitsemättä jouluun asti. Pitäjän entinen rovasti oli saanut ukon taipumaan tähän tuumaan, kun Olli toista kertaa oli lukusilla.
Toiset lähtivät ulos, toiset etsivät pelimannia, jotta saisivat tanssin jälleen alkuun, mutta hän oli nukkunut erääsen nurkkaan, ja jotkut eivät tahtoneet hänen untansa häiritä. "Sittekun Lauri, toverinsa, hakattiin pilalle, on Ollin yksin täytynyt vinguttaa toista vuorokautta."
"Tahdotko tästä lähtein antaa mun olla rauhassa?" "En pelkää, vaikk'en piisaakkan", puhisi paltamolainen Ollin alla. "Pidä puoles, paltamolainen, älä anna perään, Olli!" yllyttivät toiset. "Voi, tervattu, kun pääsisin vielä kerran ylös täältä!" ähkyi paltamolainen. "Pääset, jos rukoilet", vastasi Olli. "En rukoile, vaikka meniskin henki ja kengät", kiukutteli paltamolainen.
Saara: "Siihen on vielä kauvan ennenkuin olet terve; ehkä häntä siitä saakka keksitään jotakin keinoa". Jussi: "Nyt pitää meidän päättää kaikki asiat selville, nyt kun rähisevät Ollin huoneessa, eivät he kuule mitään eikä huomaa niin tarkoin ajankulua, he kun juovat kahvia Ollin huoneessa, herskapi muka. Malttakaa, kyllä minä annan teille vielä herskapia, minä", uhkasi Jussi.
Tyttö saattoi hänet kartanoon, jota vieras tuskin saattoi enää tunteakaan; sitte söi hän aamiaista Ollin kanssa ja sai vihdoin itse rouvalta tietää, että pikku neiti Aabye, poskikuopistaan ja iloisesta luonteestaan huolimatta, oli tyttö, jonka sydän oli oikealla paikallaan, tyttö, joka oli kestänyt koetuksensa.
Taavetti tarjosi hänelle kaikki rahansa, kolmekymmentä kaksi ruplaa. Hän oli oppi-aikanaan ylityöstä saanut vähän säästöön. "Ei sinun tarvitse minulle rahaa antaa, kyllä minä kihlakalut omalla rahallanikin tuon!" tuumi Olli eikä huolinut rahoista. Ollin ollessa kaupunkiretkellä ei Taavetti mitenkään tahtonut saada aikaansa kulumaan; hän koetti tehdä jotakin työtä, vaan sekään ei maistanut.
Tulipa ehtoo-hämyssä vielä ihmisten valveilla ollessa pari poikaa pirttiin, ja kysyivät, missä suutarin poika oli makuulla. Saatuaan tietää paikan ja vuoteen, menivät he kohta Ollin tykö, ja kuiskasivat jotain hänen korvaansa. Olli ei puhunut mitään, vaan osoitti penkille, jossa housunsa ja liivinsä olivat.
"Ensiksi vaadin että lupauksissanne pysytte järkähtämättömästi muuttumatta, toiseksi korkeimman päiväpalkan ja kolmanneksi välttämättömän salassa pitämisen asiasta päättymisen hetkeen asti. Minä tahdon tämän uutisen leimauksen tavalla tulevan Ollin ja hänen lahkonsa joukkoon.
ROINILA. Ei totuutta kieltää saa. MAUNO. Anna Ollin morsian. Jo nyt on maailma nurin! OLLI. Ja sinun tuulentupasi kellellään. Mutta kuka käski niitä niin korkeita rakentamaan, kuka käski. Ylpeys tämän teki, sanoi sittapörrö, kun päänsä lankkuun lensi. MAUNO. Tänä päivänä ovat kiusan henget valloillaan. ROINILA. No noh! Hillitse luontoasi, mies. MAUNO. Mitä tuo äskeinen puheenne olikaan?
Silloin nousee muistojen maailmasta ihan odottamatta hänen mieleensä Ollin unohtunut hahmo. Helsinkiin tultuaan syksyllä Heikki ensi työkseen lähti hakemaan Ollia. Ei hän ollut Ollin kanssa enempää kuin muidenkaan toverien kanssa seurustellut kahteen viime vuoteen paljon ollenkaan. Mutta mitä kauemmas tuo Fannyä koskeva tapaus alkoi jäädä, sitä selvemmin oli vanha Olli taas tullut mieleen.