Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. kesäkuuta 2025
Hämmästyttävä selkeys aukaisee ihmiselle hänen inhimillisen tarkoituksensa, ja ennen tuntemattomat voimat nousevat aivan itsestään toteuttamaan tuota tarkoitusta lakeina olemuksen ytimeen kätketyt ja sieltä puhkeavat luonnonlait. Kokonaan toiseksi tulee ihminen, perinpohjin toiseksi.
Läpi vaihtelevien kohtaloiden hän uskollisesti ja lujasti sydämessään säilytti "menneisyyden elävän perinnön", Venäjän kansan olemuksen, "kirkkaan lähteen, joka pursui elämän vettä, salaisen, tuntemattoman, mutta valtavan". Nykyajan tehtävä muka oli taas tehdä kirkossa, valtiossa ja sivistyksessä eläväksi ja vaikuttavaksi tämä menneisyyden perintö ja siten korjata se onnettomuus, minkä Pietarin uudistukset olivat Venäjälle tuottaneet.
Se työ, jota hevosen hoito alituisesti vaati, kiinnitti Heikkiä yhä enemmän tähän elukkaan. Sen mustissa silmissä avautui sen syvä, puhuva sielu, jota ei voinut olla ymmärtämättä ja rakastamatta ja jossa oli aina uutta näkemistä. Mutta päästyään näin oman hevosensa olemuksen perille hän samassa oppi tuntemaan kaikki muut hevoset.
Rauha tarvitsee yhtä paljon voimia kuin sotakin, vaikka niiden on taisteltava muita vihollisia vastaan. Kaikki maallisen olemuksen jalostaminen, kaikki, joka kohottaa mielet itsetietoisempaan elämään, on ihmisen alhaisempia taipumuksia vastaan rakennettu varustus, ja silloin on tehty palvelus ihmiskunnalle ja isänmaalle.» «Lorua!» huusi Jeremias Munter ärtyisesti, «ihmiskunta, isänmaa!
"Täm' on luonnon vapahtamisikävöiminen, täm' on Ahdin valitus: "Onko minulla mitään sielua?" Suunnaton riemuhuuto purskahti niinkuin väkevä virta Andrén pään päällä. Tämä riehuva innostus ei kuitenkaan ollut mitään yhtä salaman nopeaa silmäystä vastaan, yht' ainoata silmäystä, joka lennähti hänen vaimonsa silmistä. Se tuiki kuni tulisäde ylt'ympäri Olgan koko olemuksen.
Terve Caesar, kohtalosta kohtalohon johtaa olemuksen ikivoima meitä niinkuin tulenpatsas korven yössä, tuhatkimaltava taivaankaari kangastusten etäisestä maasta.
Hän kuiski hänelle puoli-ääneen mitä hellimpiä sanoja, »ja», kirjoittaa Emilie Björkstén, »hän oli niin kaunis tuona silmänräpäyksenä piirre suun ympärillä katse hohde koko olemuksen ympärillä». Runeberg pyysi häntä tulemaan heille, määräsi päivän, ja huoaten: »Kuinka saan nämä päivät kulumaan!» lähti yhtä äkillisesti kuin oli tullutkin.
Etsittyään itselleen ulkoa, vieraista oloista ja vieraista suuruuksista tyydytystä ja huomattuaan herkentyneellä ja kypsentyneellä hengellään, ettei se, mitä hän löysi, vastannut hänen henkisiä tarpeitaan, käsittää hän, eitä hänellä on oma yksinkertainen ja selkeä kutsumuksensa menetellä omien lakien ja oman uskonsa mukaan, joka johdattaa yleismaailmallisen Hengen tuntemiseen oman olemuksen sisäisessä solmukohdassa.
Mutta hänpä ei ollutkaan, kuten useimmat nuoret tytöt, uneksinut mitään ihannemiestä, ihanneolentoa, joka olisi työntänyt syrjään tohtori Gallen jokapäiväisen olemuksen. Kukaties ajatteli Liisa myöskin nuorison tavallisella luottavaisuudella, että uudet olot aina olisivat vanhoja paremmat, että hänen salattu kauneuden ikävöimisensä uusissa oloissa vihdoinkin toteutuisi.
Hänen nenänsä tosin jäi kasvamatta niin kaarevaksi kuin toivottiin; ei hänen hipiänsäkään tullut erittäin valkeaksi eikä hän tullut ruusuposkiseksi, mutta kaunis hänestä sittenkin tuli; rakkauden ja hienotunteisuuden hellä ilme, koko olemuksen tyyni vaatimaton hempeys tekivät hänet kauniiksi.
Päivän Sana
Muut Etsivät