Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. heinäkuuta 2025
Seisoessamme tässä temppelin edustalla, jossa historioitsijan sanain mukaan kerran tulvi niin hirveitä verivirtoja ja onnettomain valitushuutoja kaikui, täytyi minun tunnustaa, että kylmä väristys kävi läpi koko ruumiini. Pitempään ajatteluun ei kuitenkaan ollut aikaa, sillä "chavassi" ja sotamies jo malttamattomina odottivat meitä muhammettilaiseen moskeaan, jonka oven edessä me jo melkein olimmekin. Niin kauan me kuitenkin vielä viivyimme, että pikimmiten ehdimme katsahtaa tämän temppelin ulkomuotoa. Näöltään se ei suinkaan ole vanhan liiton temppelin muotoinen, sen, joka on kuvattuna vanhan testamentin pyhissä kirjoissa ja josta näimme mallin rakennusneuvos K. Schickin luona. Ei, päin vastoin on rakennusmuoto byzantiinilais-kristillinen, jollaista jo olin nähnyt Konstantinopolissa, varsinkin Hagia Sofian moskeassa. Keskikupu, muodoltaan kuin alassuin käännetty pata ja väriltään pikimusta, on suuri ja majesteetillinen; seinät ovat hyvästi hakatuista kivistä. Luullaan, että Abd el Melik on rakentanut tämän moskean noin vuonna 688, eikä suinkaan Omar, vaikka sillä on hänen nimensä. Ja nyt astumme sisään. Oven eli sisäänkäytävän vieressä, joka on suurenmoinen, seisoo vartioita, kädessä päällyskenkiä tai tohveleja, jotka meidän täytyy vetää jalkaamme, ett'emme saastuttaisi temppeliä. [Muhammettilaiset itse tavallisesti käyttävät päällyskenkiä, jotka he riisuvat moskeaan mennessään; taikka menevät he sinne myöskin paljain jaloin. Tavallisesti on vartijoilla koko joukko laadultaan hyvinkin huonoja kenkiä, joita he juomarahasta antavat muukalaisten käytettäviksi. Ne sidotaan nauhoilla jalkoihin.] Sisään astuessa kiintyy heti huomioon salaperäinen puolihämärä, joka tietysti viehättää enempiä ihmisiä. Seinissä on kaikkialla mosaikkiteoksia, marmoria, kultaa j.n.e. Kalleudet häikäsevät silmää kaikkialla. Keskellä temppeliä on pylväs-aitaus aika suuren, epätasaisen kallion ympärillä, joka tavallisesti on verhottuna vihreällä esiripulla, että syrjäiset eivät saa nähdä eikä koskea sitä. Esirippu oli nyt poissa, en tiedä, mistä syystä. Muutamat luulevat kalliota juuri siksi paikaksi, jossa Israeli muinainen uhrialttari oli. Onko siinä luulossa mitään perää lienee nyt enää vaikea saada todistetuksi. Pyhässä raamatussa kuitenkaan ei mainita mitään kalliota temppelin sisällä. Mutta merkillistä kuitenkin on kaikissa tapauksissa, miten se kallio on tullut juuri siihen paikkaan, jossa täytyy olettaa temppelin kerran olleen. Että kallio on muhammettilaisista kallis ja suuressa arvossa, minun tuskin tarvitsee huomauttaakaan. Hiljaa astuskelimme täällä ympäri hienoja, kalliita mattoja myöten, joilla koko lattia on peitetty. "Chavassimme", hyvin puhelias mies, keskeytti usein ajatuksiamme huudahtamalla kovalla äänellä saksaksi: "vanha kivi" tai "mosaikki." Eipä hän juuri osannutkaan paljon enempää saksaa, vaikka koetti paraan kykynsä mukaan käyttää hyväkseen pientä sanavarastoansa. Hän oli puhuvinaan saksaa, mutta sanat olivat luultavasti arabialaisia, joihin hän vain pani saksalaiset päätteet. Hullunkurisempaa sekasotkua minä en ole koskaan kuullut. Molemmat matkakumppanini, jotka olivat synnynnäisiä saksalaisia, ymmärsivät siitä hyvin vähän; minä perehtymättömänä Saksan kieleen, tietysti vielä vähemmän. Hänestä meillä siis ei ollu suurta apua ottaessamme selkoa tämän paikan merkillisyyksistä. Matkakäsikirjaimme avulla saimme selvittäytyä. Paitsi mainittua kalliota kiintyi huomioon saarnatuoli, josta eräinä aikoina myöskin opetetaan muhammettilaista uskonoppia, ja maanalainen käytävä sekä siitä reikä ylös päin, josta Muhammedin kerrotaan nousseen taivaaseen. Että muhammettilaiset myöskin uskovat tätä tarinaa, tarvitsee tuskin mainitakaan. Joka uskonnossa on salaisoppinsa, ja tämä kuuluu muhammettilaisuuteen. On monta muutakin varsin omituista ja hullunkurista kertomusta, mutta en huoli niissä viipyä. Päämoskeasta lähdettyämme menimme n.s. "Aksa-moskeaan", joka on ihan entisen temppelipihan ulkolaidan vieressä ja alkuaan on ollut kristittyjen basilika (kirkko). Näytettiin meille vielä entistä Betesdan lammikkoa, joka nykyään ei ole muuta, kuin hiekkahauta. Tästä lammikosta, johon niin likeisesti liittyy yksi Jesuksen suuri ihmetyö, se, josta Johannes kertoo evankeliumissaan (5:1-9), on Amerikan konsuli Jerusalemissa Henry Gilman antanut seuraavan kertomuksen, joka lienee huomioon otettava, koska se perustuu tutkimuksiin tällä alalla. Hän kirjoittaa: Merkillisemmistä löydöistä vanhassa kaupungissa vuoden 1890 kuluessa on Betesdan lammikon löytö kaikkein tärkein ja huomattavin. Kuten tietty on "Birket Israel" nimistä paikkaa viime aikoina luultu Betesdan paikaksi, mutta algierilaisten munkkien kaivelemiset ristiretkeläiskirkon St. Annan takana (idän puolella, lähellä Stefanin porttia) ovat vähitellen kääntäneet yleisen mielipiteen viimemainitun paikan puolelle. Tätä luuloa vahvisti vielä sekin, että löytyi kallioon hakattu, vettä sisältävä reikä, joka ulottui kolmen päällekkäin olevan rakennuksen jäännösten lävitse. Sittemmin on kaivamalla saatu näkyviin jäännökset kahdesta holvirivistä, viidestä holvikaaresta kummassakin, joista alempi kivi oli vedessä. Munkkien tarkkaa työtä on vielä palkinnut sekin, että äskettäin löytyi toinen vesipaikka äsken mainitun länsipuolella, joka kaikki soveltuu yhteen niiden Betesdan kuvausten kanssa, joita ovat tehneet jo niin aikaisin, kuin neljännellä vuosisadalla kirkko-isät sekä kristityt pyhiinvaeltajat ja kirjailijat.
Vaunun-kolinasta tuli myöskin ulos porstuaan talon emäntä, sievä, pieni, tynnyräposkinen, nuori vaimo, puettu yksinkertaisiin, mutta muodin-mukaisiin kotivaatteisin, edessä röyhelletty esiliina ja päässä sinisillä nauhoilla koristettu, soma myssy.
Mutta Lents sittekin valitsi hatun, vaikka se oli kovasti mykertynyt ja nauhatkin pois. Kun Lents oli noin itsepäinen, meni Katriina sukkelaan noutamaan mustan pyhämyssynsä, varustettu leveillä nauhoilla, ratkoi yhden irti ja pani sen hatun ympärille. Tehdessään tätä hän jutteli kaikenlaisista kotoasioista ja kaikkia hän muisteli vanhoista ajoista.
Hän peitti kasvonsa nenäliinaansa ja nauroi niin että kyyneleet tuli silmiin, vaan äänettömästi. Tällä kertaa oli hän järjestänyt tukkansa kahteen suureen, pitkään, punaisilla nauhoilla koristettuun palmikkoon. Nuo punaiset kengät eilispäivästä näkyivät olevan hänellä jalassa, vaan muuten olivat jalat paljaat; olisi voinut luulla hänellä olevan ruuniset silkkisukat.
Samassa kun hän toruen kohotti äänensä, rupesi pieni koira kiukkuisesti haukkumaan etehisen peräpuolella. Siellä oli alaspäin portaat, joilla seisoi vanha rouva puettu mustaan silkkileninkiin ja kirjavilla nauhoilla koristettuun myssyyn, pyyhkien ulkoa tulleen pienen sylikoiran jalkoja varovaisesti pyyhinliinalla.
Vihdoin avautui yksi salin suurista ovista, ja varakreivi ja varakreivitär de Briseville astuivat sisälle. He olivat molemmat pieniä, laihanpuoleisia ihmisiä, joiden ikää oli mahdoton määritellä ja jotka käyttäytyivät hyvin kursailevasti ja arkaillen. Rouva oli puettu kukitettuun silkkihameeseen ja hänen päässänsä oli pieni, nauhoilla kiinnitetty myssy.
Lapsen waatetten pitää olla wuoden=aikain mukaan lämpimät, pehmiät, awarat, eikä neuloilla, waan nauhoilla kiinnitettäwät.
Kuinka ylevä Inn-laaksolainen onkaan pitkine sukkineen, jotka polvet jättävät paljaiksi, lyhyine nahkahousuineen ja leveine vöineen, punaisen liivin päällä olevine leveine henkseleineen, lyhyine nuttuineen ja suurine, pyöreine ja keveillä nauhoilla koristeltuine hattuineen!
Oikeanpuolisen seinän vieressä seisoivat Harlow'in tyttäret, juhlapuvuissa nekin: Anna viheriänsinervässä, kahteen väriin vivahtavassa leningissä, keltainen vyö ympärillä; Eulampia ruusunkarvaisessa tulipunaisilla nauhoilla koristetussa leningissä.
Elsa oli itselleen valmistanut sievän polkupyöräpuvun sinisestä kankaasta, valkoisilla nauhoilla koristettu, ja pieni valkoinen verkalakki sievästi hänen tummaa päätänsä, kun hän punaposkisena ja reippaana ajeli pitkät matkat Arvin seurassa. Aini jäi tavallisesti heitä katsomaan vähän alakuloisella mielellä.
Päivän Sana
Muut Etsivät