United States or Mongolia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän myönteli vedoten samalla Anna Liisan miehen nenään: »Ka saapihan sillä niistetyksi. Ja eikös sillä Vatasella olekin ihan saman kokoinen nenä kuin tällä Ihalaisellakin?» »Samanhan se on. Ja silläpä tuo on Ihalainenkin omalla nokallaan vaan turistellut ja hyvästipä häntä on tuossa vain elettykin, eikä ole ollut leivästä eikä särpimestä puutosta.»
Kinnunen huomasi Villen puhuvan oikein ja tuli hieman ylpeäksikin Liperistänsä. Hän tarjosi tupakan Huttuselle ja myönteli: »Eihän sitä Liperissä itketä eikä tingitä asiassa, eikä sittenkään lopu sanominen sieltä nenän alta. Vaikka kylläpä tuo Ihalainenkin oli jo saanut ikänsä elää, jotta ennätti tehdä sen verran pahuuttakin, että on vastaamista siellä toisessa elämässä.»
Hän hymyili, punoitti, hikosi, ja jo alkoi: Eh mikä mehevä muori!... Verevä muori, tarkoitan, hörppi ja hymyili hän ja lisäsi: Ruusu sin oot, muori... Jei bohu, vannon että ruusu! Morsian ujoili, mutta puhemies-Annushka koki edistää asiaa ja siis myönteli: Niin... Eikö totta, että verevä ja että ruusu!... Vot, Iivana Ivanovitsh, ruusu! Morsian niiskutteli ovipielessä.
Ja ajattele kaikkia noita miehiä, jotka tuonne ulapalle lähtivät ja jo ovat poissa näkyvistä! Huoahtaen myönteli Jeanne: Niin, ehkä olet oikeassa. Mutta tuo sana "Välimeri", joka oli hänen huulilleen tullut, oli jälleen koskettanut hänen sydäntään ja kantanut hänen ajatuksensa kauas noille etäisille maille, missä hänen unelmansa lepäsivät.
Kerroin teaatterissa viimeksi näytetyn kappaleen olevan oikein "lystin". Hän enimmäkseen vaan myönteli, nauroi kun minäkin koetin nauraa, pari kertaa teki sentään pienen kysymyksenkin. Tätä ujoutta pidin minä naisellisena kainoutena. Nyt tapahtui mitä vielä oli kohteliaan nuoren herran tehtävistä tekemättä. Esittelin itseni.
Kirkkoherra selitteli ja kehitteli mielipiteitään, ja paronitar myönteli aina päännyökkäyksellä. Päätökseksi lausui pappi vihdoin: Se on siis päätetty: te annatte tuolle tytölle Barville'n moision, ja minä otan toimekseni hankkia hänelle miehen, siivon, kunnon pojan. Kahdenkymmenen tuhannen frangin omaisuudella ei ole puutetta halukkaista ottajista. Pahin on vain valinta.
Kun Petteri vielä jatkoi selitystä, myönteli isä jo: "Kunhan nyt tulee sateisempia aikoja, jotta ei vie poutaisia työpäiviä, niin sitte panee hänet toimeen... Kalakin syö koukkua paremmin sateilla, kuin pouta-aikana." Petteri sai alkaa uuden selityksen.
Hän meni äidin sängyn luo, nosti peittoa ylemmä ja istui sängyn reunalle. »Jos tuota niinkuin haettaisiin hieroja ja kuppari», sanoi hän. »Saisihan tuota koettaa», sanoi äiti heikolla äänellä. »Se taitaisi parasta olla», sanoi isä. »Eihän tuo pahenna, jos ei parannakaan», myönteli äiti. »Niinpä minä käynkin huomenna Mataran mummon tänne hakemassa.
Hän kuunteli, myönteli, mutta tuntui sittenkin pysyvän vaan siinä omassaan, joka oli hänestä kaikkein korkeinta.
"Mikäpä tässä muukaan auttanee," sanoi Pekka ja pysähtyi. "Miksei auta. Pannaan pihkaa rokaan, sehän käypi hyvin hartsin asemesta," ehdoitti Tuomas. "Kyllä kai se muuten, vaan on se kielille vähän hauskanlainen," myönteli Pekka. "