Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. kesäkuuta 2025
Gudbrandin pitäisi lähteä noutamaan Viking asemalta kuuden aikaan.» »Niin, minullahan on nykyjään niin erinomaisen hyvää aikaa huviretkiin», vastasi Jakob hieman ivallisesti. »Mutta kyllä sinun on tehtävä se, Jakob! Setä on ihan loukkaantunut, sen minä huomaan. Hän jo aamupäivällä viittasi sinnepäin, että heidän on kohta lähdettävä; eikä se ennusta hyvää, mikäli minä hänet tunnen.»
Boleslav myönsi hymyillen ja sanoi hänelle parisen kiitossanaa väkinäisesti teeskennellen alentuvaisuutta, sillä hän pelkäsi tulevansa liian sydämelliseksi. Mutta jo tämäkin tuntui Reginasta liian paljolta. »Miksi puhutte niin, herra?» sanoi hän rukoilevasti nuhdellen. »Kaikkihan on laitettu teidän rahoillanne. Minullahan ei ole mitään.
Sen uskoin minäkin, sillä minullahan oli näiden ihmisten salaisuus hallussani, ja mitä toivoa voisi silloin olla, että he laskisivat minut majasta hengissä? Ja kuitenkin on elämä niin rakas, että lyhinkin aika, minkä saa hengelleen, on mieluinen, niin että kun murhaava käsi hellitti leukani, niin lampunvalo muuttui aivan kuin kirkkaaksi valomereksi.
Sen parempi, mikäli vain katsot minut kelvolliseksi sitä vastaan ottamaan. Missä asiassa? Juuri tässä, josta meillä oli kysymys, koskeva rouva Sinikkaa ja... Mutta Herran nimessä! Minullahan ei ole eikä voi olla mitään sen asian kanssa tekemistä. Hän on karannut miehensä luota, häntä on huvittanut... Paeta sinun luoksesi?
Minullahan on vielä niin paljon, paljon, kunpahan vaan oppisin kärsivällisesti ajattelemaan, että, minulla oli vielä enemmän ja että sillä, joka antoi, oli myöskin oikeus ottaa. Kuinka minä ikävöin Kyröskoskea.
Minullahan on tulevaisuuteni! Mutta jos saankin tuon äänen vaikenemaan, niin jääpi minuun omituisesti kalvava vaiva. Minun täytyy saada ikäänkuin vahvistusta, varmuutta siihen, etten ole huono. Minun täytyy jälleen saada nukutetuksi itseni siihen uskoon, että nykyisyys on jotakin olematonta ja merkityksetöntä. Ja siinä tarkoituksessa minä haen esille toverini.
En ole tahtonut luottaa tunteisiini ja tunnelmiini, en niille muotoa antaa, jotten kerran pettyisi. Sentähden en ole tahtonut kirjoittaa päiväkirjaa. Mutta muistakin syistä se on jäänyt kirjoittamatta. Ulkonaiset olosuhteet ovat auttaneet minua olemaan uskollinen itselleni. Minulla ei nimittäin koskaan ole ollut aikaa. Ei aikaa? Mitä sanonkaan? Minullahan sitä vasta onkin ollut.
Tuossa ... tuossa hän viruu sohvallaan, sairaana, kärsivänä ... yksin, aina vaan yksin... Ja siitä, että hän koettaa muuttaa tuon kohtauksen, ei lähde apua ... ei auta, vaikka hän on asettavinaan itsensä seisomaan hänen vuoteensa viereen ja koko mielikuvituksensa voimalla koettaa saada hymyilyn hänen huulilleen ja lausuu hänen manansa: "minullahan ei ole mitään anteeksi annettavaa", ei, hymyily poistuu, kasvot ovat kalpeat ja synkät, silmistä kohtaa ihmeellisen suruinen, nuhteleva katse ... hän on yksin ... aina vaan yksin ... yksin sairaudessa, surussa ja sieluntaisteluissa...
Tänä iltana ei minun sovi, sanoi Nehljudof seuraten häntä ulkoportaille. Minullahan olisi asiaa teille, sanoi Nehljudof katsellen portaiden eteen ajavia hevosia. Mitä se on? Tässä on kirje tädiltä asiasta, sanoi Nehljudof antaen hänelle kapean kirjekuoren suuren vaakunakuvan kanssa: Siitä saatte nähdä.
"Niin, jospa isä toteuttaisit tuon tuumasi!" huudahti Inger-Johanna innokkaasti. "Nyt haluttaa minuakin nähdä minkälaista siellä on... Luulen, että me aina ennen ajattelimme maailman loppuvan tuolla omaan karjamaahamme." "Minullahan on peite kanssani satulalla, ja jos he kerran minulle voivat hankkia yösijaa, niin kyllä sinäkin saat siitä osaa." "No, no, Morten! jätä ihmiset rauhaan!"
Päivän Sana
Muut Etsivät