Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. lokakuuta 2025
Mutta, voi, rakas ystäväni, minkätähden sinä väriset näin? Tyynnytä itseäsi! Etkö saa mieltäsi rauhotetuksi?" Ja Helena tarttui imettäjän käsiin ja suuteli hänen vaaleita, valkoisia kasvojansa ja käski hänen viihtyä.
ANNA-MAIJA. Kohta ensimmäisessä vastoinkäymisessä olet nyt kuitenkin valmis luopumaan hänestä, jonka tähden luotu olet. RISTO. sillä vaimo on luotu miehen tähden eikä mies vaimon tähden. Senkin pappi luki virsikirjasta. ANNA-MAIJA. olet valmis luopumaan hänestä, jonka tähden luotu olet, seurataksesi pahan hengen houkutuksia ja omaa lihallista mieltäsi.
"Kas äsken en voinut selittää sitä ensinkään!" "Avaappas vaan silmäsi sepposen selälleen, siian poika!" vastasi Martti, iloisesti hohottaen. "Tuolla se häilyy, isona ja laveana, kuin ikinä joku amiraalin-lippu. Maltappas vaan mieltäsi, poikaseni! Jos sinun kätesi näin värisee, niin sinä et voi nähdä mitään!"
"Ei, mamma kulta, älkää puhuko siitä aineesta." "Ei, Annette. Minä, Jumala sen tietää, en tahdo johdattaa mieltäsi; mutta tietysti minä älyän, yhtä hyvin kuin toiset, että sinun laisella tytöllä on oikeus suurempiin toivomuksiin." "Suurempaa ei voi olla, kuin tulla onnelliseksi rakastettunsa kanssa."
NIILO. Helena ei ole varas; hän on viaton. MARIA. Kiitos, kiitos teille, Niilo, joka turvattoman puolta pidätte! Rohkaise mieltäsi, lapseni, näethän, sinulla on puoltajia. Sano heille, että olet viaton. NIILO. Oikea syyllinen nyt vapaasti pääsee pakenemaan, sillä välin kuin te, isä, täällä viatonta ahdistatte.
Vaan, tyttö, kun suru ja ikävä painaa mieltäsi, niin ei aurinko ole niin kirkas eikä taivas niin sininen kuin kotisi ja lapsuutesi päivinä. Niinkauvan kuin olet äitisi suojassa ja kotitaivaasi kotosalla, ei suru pääse sydäntäsi sortamaan, vaikka surua olisikin.
»Elä sinä anna maallisten asiain noin rasittaa mieltäsi, se vaikuttaa pahaa, eikä ne siitä kumminkaan parane. Ihmisen täytyy olla kärsivällinen ja turvata Jumalaan, kyllä hän meistä huolen pitää.» Holpainen ihmetteli mielessään, että hän osasi näin hyvin puhua; sanat tulivat kuin itsestään hänen suuhunsa. »Kyllä, kyllä Jumala meistä huolen pitää.» Mari rypisti otsansa ja puristi huulensa kokoon.
Me emme koskaan ole olleet kirje-vaihdossa." "Minä luotan sinun sanaasi. Vaan kuitenkin olet sinä pysynyt hänen muistossansa." "Se on kyllä ikävä," sanoi Mari, "koskette sitä tahtoisi sallia." "Entäs sinä, Mari? Onko se sinunkin mieltäsi vastaan, että hän sinua on muistanut?" "Teettekö minusta pilkkaa, isäntä, vai miksikä niin kysytte?" Isäntä ei tehnyt pilkkaa.
Kaikki on niin elävää, linnut, vesikaislat ja itse ilmakin ovat kuin olisivat iloissaan, vaan sinä yksin istut synkkämielisenä ja ääneti niinkuin kuollut. Mikä sinua vaivaa? Sinä olet aina, niinkuin joku suru mieltäsi painaisi."
Nopeasti sai hän veren tuketuksi liinakaappeillaan, ja muutama tilkka vettä pian poisti kaikki muut jäljet kahakasta. Sitten hän kääntyi jälleen pöytään päin, jonka ääressä Katri istui, yhä vielä kelmeänä ja vapisevana, vaikka kuitenkin jo pyörtymyksestään tointuneena. "Voitko antaa minulle anteeksi, että olen mieltäsi pahoittanut kohta ensihetkenä, kun juuri olin tullut takaisin?
Päivän Sana
Muut Etsivät