Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. heinäkuuta 2025
Me saimme matkustajilta kaikenlaisia vaatteita, ja vähää ennen kuin saavuimme Philadelphiaan, annettiin minulle matkustavaisten kesken kootut 200 dollaria; toiset miehet saivat jaettavakseen 250 dollaria. Sitäpaitse oli minulle kokoontunut tavallisen suuri merimiehen kirstu hyviä vaatteita, joita voi minkälainen herrasmies tahansa käyttää.
Kapteeni vaaleni, sen verran kuin merimiehen ruskeat kasvot saattoivat vaaleta. Hän tunsi äänen. "Joko nyt helvetti on saaliinsa päästänyt", mumisi hän. Mutta ääneensä sanoi hän: "Minulla ei siis ole tässä enää nyt mitään tehtävää. Perheeni kaipaa minua. Toivon että herra viskaali minulle ilmoittaa, milloinka testamentti avataan". "Se riippuu teistä" vastasi viskaali.
Kaksinkertainen panos oli särkenyt putken sadaksi kappaleeksi, ja yksi niistä oli singonnut lähellä seisovaan Aabraham Långvikiin, liikanimellä Långpyts, sattuen suoraan otsaan. Ei kukaan muu vahingoittunut, mutta Herra oli ajanut tämän kunnon merimiehen, niinkuin hän itse oli ennustanut, hereille hänen vanhasta kojustaan uuteen aamuvahtiin.
Kapteenin oli vaikea ymmärtää, mitä tässä tapahtui, ja kun se hänelle ilmoitettiin, leimusipa merimiehen viha hänessä tuleen. "Kenen käskystä ovat nämä sinetit tässä?" huusi hän. "Luulisinpa, että minä olen nyt isäntä tässä talossa!"
Hän on koko ajan istunut kokan puolella lähellä ankkurinkelaa. Saattaa kuitenki olla parempi, että me lähdemme hänen luoksensa, ennenkuin hän kerkii ryhtymään haastamiseen sen merimiehen kanssa, joka istui ruhmolla, vaikka minä luulen, ett'ei hänkään ole kuullut mitään. Varovaisuus ei haittaa milloinkaan. Tule, poikaseni!"
Ja senpä tähden asuukin usein merimiehen kovan kuoren sisässä sydän, jossa lapsellinen viehkeys ja hellämielisyys vallitsee, vaikka pinta on karskea kuin pohjoisen pakkanen. Kullakin ihmisellä on eri luonteensa. Toiseen koskee kipeästi mitä toinen ei tunne ensinkään. Toinen muistaa kuolinpäiväänsä saakka loukkaavan sanan; toinen ei loukkaavasta sanasta loukkau ensinkään.
Kuuman kiihkonsa valtaan joutuen alkoi hän jo käyttää merimiehen kieltä, jonka vaikutusta huulilla kiertelevä hieno pappismainen hymy toki lievensi. »Ei pidä riidellä kelpo vihurin kestäessä. Silloin on vedettävä purjeet ylös ja annettava huhkia.» Tällaiset erikoiskeskustelut voivat taivuttaa rehellisimmänkin naisen.
Viimeisen kanssa tanssiessaan oli hän pyörähtänyt keskilattialle, viskannut tytön kohoksi korkealle ilmaan, niin että tyttö oli kiljahtanut pelosta ja muutkin naiset, kun olivat luulleet, että tyttö putoaa lattiaan. Vaan Tuira oli ottanut hänet käsiinsä kuin pienen lapsen, suudellut ja kantanut sitten muutaman merimiehen syliin.
Kun Gunhild samana päivänä tuli Judith-äidin luokse kalpeampana ja väsyneempänä kuin milloinkaan ennen, tapasi hän siellä vieraan merimiehen, joka näytti olevan kuin kotonaan. Gunhild säpsähti, mutta rauhoittui samassa; sillä tuo ei voinut olla Bård. Siksi hän Gunhildin mielestä oli liian ruma ja vanha, ainakin mahtoi hän olla 40 tienoissa.
Hän lähestyi ovea, joka vei saliin. Hän salpasi sen. Ja sitten palasi hän työhönsä. Hän isonsi reikää raspinaulan ympärillä. Hän teki raivoissaan työtä. Nyt, nyt oli saalis saatava, voitto voitettava tahi ei koskaan. Sama kurjuus, kuin tähän saakka, jäisi hänelle osaksi, ellei hän nyt onnistuisi. Vanhan merimiehen kaikki ajatukset olivat kiini työssä.
Päivän Sana
Muut Etsivät