Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. heinäkuuta 2025
Ja tuo huuto oli se, jonka Klaus, joka tuskin kolme minuuttia vieraan jälkeen majurin huoneesta lähti, oli kuullut. Kun vieras nyt sanoi ensimäiset sanansa, tunsi Maria kummallisen tunteen sydämessään. Vieraan ääni oli Marialle tuttu; hän oli kuullut saman äänen ennenkin; hän oli sen kuullut, hän tiesi kenen se ääni oli, ja sen vuoksi vapisi hän. Hän loi silmänsä vieraasen. Tunsiko hän vierasta?
Juhon noustessa maasta, seisoi hän kääntyneenä nousevaa aurinkoa kohden: se ei ollut vielä kokonaan noussut, vaan kohosi verkalleen, kultaloistossaan. Juhon sydän oli tällä hetkellä täynnä kiitosta ja tietämätöntä ylistystä; kenelle hän sen omistaisi? Marialle! Leivoset riemuitsivat korkealla vainioiden yli, pienet linnut metsässä lauleskelivat kauniisti, kukin omin tavoin.
Tämä vaikutti niin Isak'iinkin että hän salaisesti kehoitti Javania pitämään, jos vaan mahdollista on, vanhemmiltaan salassa Naomin uskon asian siksi kun hän koettaisi häntä ereyksestänsä palauttaa. Ennen pois lähtöänsä puhui raatiherra Marialle toivonsa ja sai häneltä sopivaisen vastauksen. Maria halusi arvoa ja kunniaa. Sen vuoksi myöntyi hän menemään Isak'ille puolisoksi.
Nyt oli uusi tanssi alkanut, ja Johannes jätti Marian tanssimaan. Hänen silmänsä loistivat ilosta; hänen sydämensä levottomuus oli hälvennyt. Hän oli sanonut Marialle: «Antakaa minulle anteeksi, mitä olen sanonut ja tehnyt teitä vastaan! Minä olin erehtynyt, kun luulin sydämenne tyhjäksi; minä tunnen nyt käytöksenne syyn.
Jätettyään jäähyväiset isälleen, Yrjö Herpman'ille, ja nuoremmalle veljelleen, Anterolle, sisarelleen, Marialle, sekä emännöitsijäneiti Annalle, lähtivät urhot pienen joukkion kanssa Hämeesen, vihollista torjumaan. Hellimmän liikutuksen tunteilla likistivät heitä kotiin jäävät kaulasta. Kyyneltulvat syöksyivät heidän poskilleen, katsoessaan noita taisteluretkelle lähteviä.
Sill'aikaa Aadolf asetti pyörtyneen tytön nojatuoliin ja asettausi itse hänen eteensä, valmiina puolustamaan häntä ja itseänsä viimeiseen asti. Mutta onneksi oli nimismies Askelin, ennenkun hän meni täyttämään laamannin käskyä, rientänyt naisväen huoneeseen, ilmoittanut vapaaherrattarelle ja Marialle mitä oli tekeillä ja pyytänyt heiltä neuvoa.
Amiraali kävi jälleen eilen ankkuriin Santa Marialle samaan paikkaan, missä hän oli ollut ensimmäisellä kertaa. Pian sen jälkeen nähtiin miehen nousevan kalliolle sataman kohdalla ja viittovan meille, ettei meidän pitäisi purjehtia pois. Pian sen jälkeen tuli vene, jossa oli viisi merimiestä, kaksi pappia ja notaari.
Luullen antaneensa jollekin sormuksen, oli hän siirtänyt sen omaan sormeensa. «Ellen tulee! Vene tulee!« huusi pieni tyttö, joka rannalla oli istunut. Kaikki kiiruhtivat rannalle. Järvellä tuli vene; mutta keitä veneessä istui, ei silmä vielä eroittanut. Klaus oli hypännyt vähäiseen veneesen ja sysännyt sen järvelle. Hän oli luvannut neiti Marialle olla ensimäinen häntä vastassa.
Johannes laski tuolin maahan, taitti kukkaansa vielä ummessa kätkeväisen varren jalkainsa vierestä, lähestyi ja sanoi: «Minä toivon, että sydämenne tämän uuden alkavan vuoden kuluessa muuttuisi kauniiksi ja puhtaaksi kuin tämä kukka«. Hän avasi kukan, taitti syrjälehdet pois ja tarjosi kukan Marialle.
Parooni Klaus vaaleni tätä kuullessaan. «Tietääkö kukaan, mihin maisteri Johannes meni?« kysyi hän. «Vene, vene!« huusi vanha parooni. «Minä olen onneton, jos jotakin sattuu Marialle; meidän täytyy lähteä kohta«. Nyt olivat leikit loppuneet. Kaikkein teki mieli kysyä Elleniltä, mitä hän luuli, ja Ellen parka ennätti tuskin vastata, ennenkuin hän taasen sai kaikki uudesti kertoa.
Päivän Sana
Muut Etsivät