United States or Czechia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Surullinen, epävakainen, kalvava katumus asui jokaisessa kasvojen piirteessä, jotka olivat kuin kauneuden kuihtuneita kukkia. Manlius tunsi hänet Glyceriaksi. Hänen verensä tulvasi kuohuen aivoihin, hänen kätensä pusersi miekan kahvaa.
Ovatko jumalat luoneet päivänvalon sentähden, että yksi ainoa sen anastaisi, eikä muille antaisi siitä mitään. Rosvoja ja varkaita ovat ne, jotka salaavat kauniin naisen maailmalta, eivätkä suo, että muidenkin olisi sallittu häntä rakastaa." "Manlius! Kummallisesti mahtaa sinun käydä, jos vapaasti saan häntä omistaa. Taidat tietää, että hurjasti rakastan vaimoasi." "Se on sinun asiasi, Carinus.
Toisella kädellä mursi tämä hänen luitansa, toisessa hän piti paljastetun miekan. "Mitä tahdot? kysyi keisari peloissaan. "Muistatko, Carinus, tuota naista, joka tappoi itsensä, pelastaaksensa itseänsä sinun käsistäsi. Tämä nainen oli minun morsiameni. Tiedätkö nyt, mitä tahdon?" "Lasket leikkiä, Manlius. Mitä vaadit? Miksi tahdot minua pelästyttää?"
"Ilo ei koskaan myöhään tule", lausui Manlius katkerasti ja antoi johtaa itseänsä puutarhojen, syrjäteitten ja katettujen käytävien kautta, siksikuin hänen saattajansa aukaisi pienen, viheriäksi maalatun vaski-oven, ja ottaen häntä kädestä kiinni vei hänet umpipimeän käymäsolan kautta ympyriäiseen pylväs-saliin, joka valonsa sai yhdestä ainoasta katossa olevasta ympyriäisestä akkunasta.
Oivallinen viini rupesi jo luontoansa näyttämään nuorukaisen poskilla, sillä tämä, oltuansa erillänsä Roman maailman keskuudesta, ei ollut tämmöisiin tapoihin tottunut. "Puhu vielä, hyvä Manlius, mitä aloitit; Ktesifonin tappeluun jäimme, se on, siihen jäi vihollinen; te kuljitte eteenpäin, niinkauas kuin pääsitte."
Kuka tuntee hänen isäänsä? Tosi on kyllä, että hänen äitinsä liiankin hyvin on tuttu. Hän oli orjavaimo senaatori Anulinon talossa. Anulinon on oikeus vaatia Diocletianusta takaisin, koska hän on hänen omaisuutensa hedelmä." Hovilaiset nauroivat tästä kokkapuheesta. "Sinä mahdat tuntea hänet, Manlius." "En ole häntä nähnyt.
Jo hehkuivat nuorukaisen posket Falernon tulesta; useasti löi hän nyrkkinsä pöytään, unohtaen kunnioitusta isäntäänsä kohtaan. Huomaten, että viini avasi vieraan sydämen, aikoi Mesembrius, nojautuen käsivarteensa, nuorukaista tutkia. "Noh, Manlius, mitä sanot Falernostani? eikö ole siinä perää, kun sanotaan, että Italia on maan rinta?
"Hyvä, sinä olet oivallinen mies; mitä uutisia siis toit Persiasta." "Ei ole missään eloa, oi keisari, muualla, kuin missä sinä olet. Maan kaikki valtakunnat ovat ainoastaan Roman vastakohtia. En tahdo sinua väsyttää ikävillä sotajutuilla. Sota on ainoastaan siksi hyvä, että muriseva kansa vähenee; minkätähden siis sinua sillä häiritsisin." "Aivan oikein, Manlius. Puhu muista asioista."
Henkeänsä pidättäen kuuli Manlius parasitin lörpötystä. "Kuka oli tämä nainen?" kysyi hän synkällä äänellä. "Etkö sinä tunne hänen kantotuoliansa, Manlius? Ah sinä olet varmaan liian vieras Romassa tunteaksesi tätä kantotuolia ja liian kaukaa tulet.
Tämmöisenä päivänä, tämmöisenä hetkenä ei olisi meidän sopinut vapaasti puhua rakkaudesta, mutta sinä olet puhunut siitä, ja onko mahdollista sille, joka rakastaa, valita hetkeä, milloin vastaa rakkauden kysymykseen. Mutta, Manlius!