Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. kesäkuuta 2025
Kun Mads tuli kotia ehtoolla, istuivat hänen äitinsä ja vaimonsa hauskasti keskenään haastellen ja tätä hyvää väliä kesti yhä edelleenkin. Suvi kului tasaista kulkuaan, ja onni näytti juurtuneen tähän vähäiseen asuntoon ja kasvoi yhtä rehevästi kuin viiniköynnökset vastakalkitun seinän vieressä. Madsilla oli yltäkyllin työtä.
"Taisi sattua oikein pahasti vai kuinka?" "No, ei se ole niin vaarallista," sanoi hän raukeasti hymyillen. "Minä minä vaan taitoin jalkani." "Suuri Jumala! Antti, juokse noutamaan hänen äitiänsä." Laiska-Antti riensi pois. "Minua kovin janottaa." Tyttö nosti olutastian hänen huulillensa ja tuki häntä juodessa. Mads loi häneen kiitollisen katseen kummastelevista ruskeista silmistänsä.
Siitä päivästä oli Mads kuin uusi ihminen. Hän ryhtyi taas uudelleen työhön ja teki työtä niinkuin mies, mutta hän ei antanut niinkuin ennen äidille kaikkia rahojansa.
Mads ei kuullut häntä, vaan pitkitti: "Mitä minusta olisi tullut, jollei teitä olisi ollut? Minä olisin saanut maata ja kuolla aivan yksin kenenkään ihmisen, ei edes oman äitinikään, vähintäkään pitämättä väliä siitä; vaan te tulitte ja lohdutitte ja autoitte minua ja olitte niin hyvä minua, rumaa raukkaa, tyhmää tolvanaa kohtaan." "Te ette ole ruma ettekä tyhmä, Mads."
Päänsäkin kantoi hän nyt vapaasti ja pystyssä. Se tuli luultavasti siitä ettei hän pitkiin aikoihin ollut taivuttanut sitä alas läimäyksiä saadaksensa. Apulaispapin nuori rouva astui juuri ulos hautausmaan portista taluttaen pientä tyttöä kädestä. Hän oli vanhan provastin tytär ja oli ollut laskemassa kukkasia äitinsä haudalle. "Hyvää päivää, Mads," sanoi hän ystävällisesti. "No, kuinka voitte?"
Pikku Mads pantiin käsikärryihin ja vietiin sinne, missä Sidse kulloinkin oli apuna. Siellä istui hän sopessa ja kalusi leivänkannikkaa ja katseli ympärinsä kummastelevilla ruskeilla silmillään, kunnes aika kävi hänelle pitkäksi ja hän alkoi parkua.
Sidse juoksi huoneesensa ja kimmahutti oven jälkeensä kiinni. Seuraavana aamuna meni Mads työhönsä niinkuin ainakin, eikä sanaakaan puheltu enää koko asiasta äidin ja pojan kesken. Eräänä lauantaina kuukautta myöhemmin seisoi Sidse valmiina lähtemään ulos. "Tulet kai kotia ehtooksi?" kysyi Mads. "Minä vietän häitä huomenna." "Vai niin?" sanoi äiti ja ääni vavahteli hieman.
"Minä annan sinulle häitä, minä, ruma sikiö," huusi äiti juosten hänen eteensä ja läimäytellen häntä kaikin voimin. Mads istui hiljaa kuin tavallisesti ja hyykisti päänsä hartioin väliin äidin lyödessä. Kun tämä oli lopettanut, sanoi hän aivan tyynesti: "Lyö minua kuinka paljon tahdot, mutta minä nain sittenkin. Huomenna menen pappilaan panemaan kuulutukseen."
Mads istui juuri kodikkaassa huoneessansa juoden kahviansa, kun Stiina näyttäysi ovessa pienokainen käsivarrella.
Jos hän olisi ollut löydettävissä, olisi Sidse luultavasti purkanut vihansa häntä kohtaan; mutta nyt täytyi pojan kärsiä isän synnistä, ja pieni Mads alkoi saada selkäänsä ennenkuin hän alkoi saada hampaita suuhunsa. Ja juuri siihen aikaan hankki Sidse itselleen nuo vähäiset yksipyöräiset rattaat, jotka seurasivat häntä halki koko elämän.
Päivän Sana
Muut Etsivät