Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. heinäkuuta 2025
"Ei tekemäs Nuolenkärjelle pahaa", sanoi Kesäkuu kammon värähdyksellä; "ei tekemäs punaselle miehelle ollenkaan pahaa. Ei ampumas heitä ainoastaan peloittamas". Mabel ymmärsi nyt Kesäkuun tarkoituksen eikä enää koettanut häntä estää.
"Niin ja minä pyydän teitä luottamaan minuun Opas kulkee koskea alas liian likeltä joen keskikohtaa. Hänen tulisi pitäytyä lähempänä itärantaa, mutta nyt ei hän voisi kuulla, jos huutaisin. Pysykää jäykkänä ruuhessa, Mabel, älkääkä peljätkö."
"Isäni, minun armas, murhattu isä parkani," huudahti Mabel kiivaasti, vaikka hän tälläkin vaikealla hetkellä totutun tavan mukaan puhui hyvin hiljaa. Antakaa minun mennä isäni luo Opas. "Ei, sitä ette saa tehdä, Mabel. Mutta kummallista on, kun ei kukaan virka mitään ei kukaan vastaa ammuntaan veneistä. Entäs minä, joka olen jättänyt Hirvensurman varustukseen!
Capin mitä ruuhen käyttämiseen tulee; Mabel on liian hento kulkemaan rämetten ja puunjuurien yli semmoisena yönä, kuin nyt näkyy olevan tulossa, ja muutenkin tunnen itseni rohkeammaksi ja varmemmaksi vesillä kuin maalla."
"Se ei käy laatuun, Mabel", sanoi Opas hiljaisella mutta totisella äänellä ja tarttui hänen käsivarteensa "se ei millään mokomin käy päinsä. Varma kuolema olisi siitä seurauksena eikä kukaan sentään tulisi autetuksi. Meidän täytyy palata takaisin varustukseen."
Mabel ja Kesäkuu olivat siihen asti olleet niin peloissansa, etteivät voineet ajatella lepoa, mutta nyt sai indianitar edellisen houkutelluksi asettumaan eräälle sotamiesten olkivuoteelle, jossa hän pian vaipui rauhalliseen uneen. Kesäkuu heittäysi hänen viereensä, eikä aikaakaan ennekuin hänkin oli unen helmoissa.
Cap istui matalalla telalla ruuhen keskessä, Suuri Käärme oli polvillaan hänen vieressä. Nuolenkärki vaimoineen istui heidän edessänsä, Mabel puoleksi nojallaan muutamia enonsa takana olevia matkakapineita vasten; Opas ja Eau-douce taas seisoivat, toinen kokassa toinen perässä, kumpikin harvaan, voimakkaasti ja äänettömästi vetäen airollansa.
Kymmenen rauhatonta minuutia seurasi Jasperin ruuhen kadottua, joka luikahti pois niin äänetönnä kuin olisi veteen vajonnut, ennenkuin Mabel voi saada uskoneeksi, että nuorukainen todellakin yksinään oli uskaltanut tuolle retkelle, joka hänestä näytti niin vaaralliselta.
Tämä oli tosiaankin tuskallinen hetki. Juuri kun Mabel kosketti Oppaan olkapäätä, oli kolme vedessä kahlaavata Irokesia ilmaantunut joenpolvekkeesen, noin puolentoista sadan kyynärän päähän piilopaikasta, ja pysähtyneet siihen tutkimaan sen alapuolella olevaa virtaa. Kaikki olivat vyötäreesen saakka alastomat, täysissä aseissa ja taistelu-asuun maalattuina.
Ei Capia eikä luutnantti Muiria näkynyt. Sykkivällä sydämellä tutki Mabel jokaista aukkoa puiden välissä ja meni ylimmäiseenkin kerrokseen eli lakkaan, josta hänellä oli mitä lavein näköala; vaan kaikki oli turhaa. Hän oli pelännyt saavansa nähdä setänsä ruumiin makaavan ruohikossa, vaan häntä ei näkynyt missään.
Päivän Sana
Muut Etsivät