Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. heinäkuuta 2025
Molemmat seisoivat äänettöminä ja odottavina, kun Indianien sotahuuto yht'äkkiä kajahti ylt'ympäri pensaikosta. Ovi oli nyt auki, ja Opas sekä Mabel syöksivät ulos. Kaikki ihmis-äänet olivat vaienneet.
Ruuhi läksi nyt rannasta, ja Mabel kiiruhti vapisten sille kalliolle, joka oli hänelle osoitettu. Hän puhui seuralaistensa kanssa siitä vaarasta, johonka enonsa suotta oli antautunut, mutta katse kiintyi Eau-doucen solevaan ja voimakkaasen vartaloon, kun hän, seisoen kepeän aluksen perässä, ohjasi sen liikkeitä.
Jos se on ystävä, niin puhukoon rohkeasti ja olkoon varma että autamme häntä." "Opas," vastasi ääni, jonka sekä Mabel että se, jota se puhutteli tunsi kersantin ääneksi; "sanokaa minulle kaikella muotoa, mihinkä tyttäreni on joutunut." "Isäni, täällä olen terveenä, turvassa. Oi jos voisin sanoa teistä samaa!"
Tämä yö oli rauhallisempi kuin edellinen, ja Mabel nukkui turvallisemmin, sillä hän oli nyt vakuutettu siitä että hänen omaa kohtaloansa ei ratkaistaisi, ennenkuin hänen isänsä oli palannut. Seuraavana päivänä odotettiin häntä kuitenkin takaisin ja kun sankarittaremme heräsi, riensi hän heti kohta ampumareikäin luokse tutkimaan ilman laatua ja saaren oloja.
Mabel oli uudelleen noussut katolle silmäilläkseen saarta vielä kerran, sillä hän toivoi retkikunnan vihdoinkin hämärässä palaavan. Jos tämä tapahtui, niin ei ainakaan Indianien paulat tulisi niin turmiota tuottaviksi kuin muutoin, ja hän saisi ehkä tilaisuutta tulen avulla antaa selvemmän merkin, kuin mitä muuten olisi voinut.
"Tuo kuuluu hauskalta", sanoi Cap, huipistaen korvansa kuin koira, joka kuulee kaukaisen haukunnan; "se on aaltoin loisketta järven rantaa vastaan, luulen ma". "Ei, ei suinkaan", vastasi Opas, "se on ainoastaan virta, joka kuppuroitsee muutamien kallioiden yli puoli peninkulmaa meitä alempana". "Onko asian laita todellakin sellainen"? kysyi Mabel ja kirkas puna nousi hänen kasvoillensa.
"Tehkää kuin minä, mr. Cap, jos tahdotte pelastaa sisarentyttärenne, ja te, Mabel, laskeutukaa pitkällenne ruuhen pohjalle." Sanat olivat tuskin lausutut, kun hän tarttui ruuhen laitaan ja veti sitä rantaa pitkin.
Toisten pönkäin paneminen paikoilleen oli vaan silmänräpäyksen työ. Mabel meni nyt yläkertaan, mutta Opas jäi alas vahtimaan. Sankarittaremme oli nyt siinä tilassa, jolloin ruumis nähtävästi liikkuu sielun siitä tietämättä. Koneellisesti sytytti hän kyntteliä, kuten Opas oli käskenyt, ja palasi sen kanssa alas, missä tämä odotti häntä.
Seurue oli nyt ehtinyt sille paikalle, jossa Jasperin pensaikkoon kätketty ruuhi oli, ja kaikki astuivat jälkeen ruuhiin, Jasper, Cap ja Mabel toiseen, toiseen taas Opas, Nuolenkärki ja hänen vaimonsa. Mohikani oli jo mennyt joen rannalle, varovasti ja indianien tavallisella älyllä tarkastelemaan olisiko vihollisten jälkiä lähistössä.
"Mantere ei minua miellytä," sanoi Cap, "kun selvä tie meritse on edessä. Mabelille ja minulle on viisainta jäädä ruuheen." "Olisi paras että Mabel vaihtaisi ruuhta," sanoi Jasper. "Minun on kuiva, ja Opaskin myöntänee, että minun silmäni ovat hänen silmiään tarkemmat vesillä." "Sen teen kernaasti, poikani.
Päivän Sana
Muut Etsivät