Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. toukokuuta 2025
"Tule Josu lyömään kättä Martalle." "Onko tuo nyt se Josu?" "On, sama velikulta." Josulla oli suuri paketti kädessään; hän laski sen lattialle, meni sitte Martan eteen, levitti kätensä ja kysyi: "Kuinka Topi jaksaa?" Martta vähän arasteli ottaissaan hänet syliinsä. "En minä rohkene sinua pitää niin hyvänä kuin Helka määräsi," sanoi hän, suudellen Josua otsalle.
Mutta suuren Rauhalahden haltijaksi ei heistä ollut yhdestäkään. Sentähden oli maanviljelysneuvoksen ainoa ja hartain toivo ollut, että edes se henkilö, joka oli kerran saava hänen nuorimman, lempityttärensä Martan, olisi ollut myös mahdollinen kartanoa vastaanottamaan. Mutta niin ei käynyt.
Joukossa näin joitakin komeita, susiturkkipäällisiä lihavia herroja häärivän tavattomassa kiireessä, mutta ne eivät olleet näkevinäänkään paremmin minua kuin toisiakaan väriseviä. Minulle tuli kova hätä, kun en nähnyt mitään pelastuksen tietä. Viimein näin kaukaa tuon Martan ja luulin sen keksivän jotain hätään, mutta samassa toki heräsin. Olipa se sentään kummallista unta.
Pietari oli ottanut hedelmän, josta paljon piti, hopea-astialta, kun hänen silmäilyksensä sattuivat näkemään niitä vähäisiä käsiä, jotka kantoivat lautaista ja sitte ihanan Martan poskia. Ison aikaa silmäsi keisari Marttaa; oli kun olisi silmäilyksensä häneen tarttuneet.
Ole hiljaa, hyvä Valdemar!" jatkoi hän, tarttui yhdellä kädellään hänen ja toisella Märtan käteen ja kiiruhti kunnioitusta herättävään temppeliin. Heidän kirkosta tullessaan oli lähes hämärä. Rukous oli heitä lohduttanut ja vahvistanut, ja nyt tahtoivat koittaa, tokko armeliaisuutta löytyisi tuossa isossa kuninkaan kaupungissa.
Hymyillen kuuli keisari tämän Martan tervehdyksen. Hän pani kohta noutamaan hovimarsalkkinsa ruhtinas Galitzinin, jolle antoi käskyn Kremlissä valmistaa Martalle asuman. Pietari, joka tähän saakka oli ylöllisyyttä vihannut, ei nyt tiennyt mitään niin kallista, joka hänen mielestään olisi ollut hyvä Martalle.
Guldborg tahtoi kiittää, mutta sanat kuolivat hänen huulillensa. Hänen hurskas silmänsä täyttyi kyyneleillä ja hän nosti sen ylös Hänen tykönsä, jolta kaikki hyvä lahja tulee. Vanhus otti hänen kätensä ja veti hänen ynnä Märtan ja pojan pöytään, jonka hänen tyttärensä äsken oli kattanut leivällä, voilla, maidolla ja hedelmillä.
Itse ei hän saattanut käydä suurten huoneissa työtä pyytämässä, ja kun hän Märtan lähetti, ei häntä usein vastaan otettu. Näin väheni ansio joka päivä, ja hän näki surettavan tulevaisuuden edessänsä.
"Minä tahtoisin, että hän minua itseni tähden rakastaisi." Martta ei tuntenut keisaria, siihen nojausivat he. Ja he päättivät, että keisarin oli alhaisena sotaupsierina hakeminen Martan rakkautta. Tästä päivästä oli keisari ruhtinaansa luona joka-päiväinen vieras. Martan sai hän aina nähdä, sai puhutella häntä, sai itse oppia tuntemaan, mitä Martan sydämessä asui.
Ne sanat olivat äidin viimeiset. Ne sanottuansa vaipui hän hiljaisesti vuoteelleen takaisin. Niinkuin huokaus haihtuu, haihtuivat hänen sanansa; hänen silmänsä painuivat kiini; kuoleman enkeli laski kalpean sinettinsä niiden päälle, niiden ja äidillisille huulille. Ne eivät enää tässä maailmassa mitään virkanneet. Tahvanan ja Martan äiti oli kuollut. He olivat nyt orvot maailmassa.
Päivän Sana
Muut Etsivät