United States or Switzerland ? Vote for the TOP Country of the Week !
Helppo on arvata, kuinka katkeraksi Kullervon mieli käy tästä uudesta häväistyksestä. Ja aution salon häiritsemättömässä yksinäisyydessä on hänellä yltäkyllin aikaa miettiä, märehtiä kaikkea häntä kohdannutta sortoa. Ensi-silmänräpäyksessä on hänessä alennuksen tunne niin masentavainen, että hän menettää koko tavallisen rohkeutensa ja puhkeaa valituksiin, vaikeroimisiin: »Voi minä poloinen poika!
Semmoisien se antaa olla, lekotella, makailla ja märehtiä, hyvin tietäen, että kerran routa porsaan kotiin ajaa. Tiedänpä sen tuon itsestänikin, ja siitä puhui aina Haakmannikin.
Niin yrittihän se minullekin näyttämään sarviaan, vaan kun minä nostin seipään pystyyn, niin heti huomasi, että eri kannalla nyt ovat asiat kuin ämmän aikana. Pitkät laukat otti härkä, vaan ei ollut kauvan, kuin astua julpotteli jälleen, söi kylläkseen ja köllistyi maata kykkään viereen ja alkoi märehtiä keukkasta.»
KULLERVO. Koska tapahtui tämä? 2:N PAIMEN. Kaksi palaa sitten lehmä tuskin märehtiä ehtinyt olis. 1:N PAIMEN. Syltiä korkea on kallion jyrkkä ja siinä alla vesi vahtona kiehuu. Juuri viimeisellä reunalla näimme tytön seisovan, katsellen ales pyörteesen, ja oudostuimme kohta käytöstänsä, mutta samassa peitti hän kasvonsa ja viskasi itsensä syvyyteen, eikä nähty hänestä vilaustakaan enään.
»Nyt vasta minä ymmärrän mitä te sillä tarkotitte, ettei teidän suvussanne ole tapana menneitä märehtiä», sanoi hän. »Enkä minä voi kylliksi kiittää teitä hyvyydestänne. Mutta asia on siten, etten minä voi asua missään entisissä mökeissä, vaan minun täytyy itse rakentaa ja itse peltoni raivata. Minulla olisi ollut asuttu talo siellä kotonakin, mutta en minä voinut siihen ruveta.»
Siinä näkyivät jo ennenkin käyneen, koska olivat aivan mustalle mullalle kuluttaneet kuusen juuret. Siihen lampaat asettuivat sadetta pitämään kuin kotiinsa, rupesivat maata ja märehtiä vippasivat vaan niin rauhallisen näkösesti, eikä yksikään näyttänyt minusta pitävän väliä olinpa missä tahani.
»Kun meistä nyt näyttää pakostakin tulevan sukulaisia», alotti hän, »niin minä toivoisin että meidän välimme olisi ainaiseksi selvä. Minun suvussani on tapana sanoa sana ajallaan ja antaa korvapuusti paikallaan, mutta ei sitte enää menneitä märehtiä.» »Se on kunnioitettava tapa», sanoi Olavi, tietämättä oikein mitä sanoisi. »Jokseenkin sama kuin minunkin isälläni.»
Mutta ei kenenkään miehen silmät ole nähneet minun nurkassa nuhjaelevan, jos meidän kauniille kaupungillemme vääryyttä on tapahtunut sanoilla tai teoilla, jos vaan sitä väärää on ollut mahdollista miehen kielellä tai miehen kädellä jälleen oikaista. Enkä nyt aio tätä vääryyttä ristissä käsin märehtiä, jos se voin estää.