United States or British Indian Ocean Territory ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän käsitti aina täytyvän tuntua sielun ja ruumiin pelastukselta muutamiksikin tunniksi saada vaihtaa aution, tomun sekaisen maatilan männikön vieressä punaiseksi maalattuun huoneesen täällä.
Olivatko Männikön kylän oikeat ihmiset oikeassa? Tällä kertaa ei eroittanut taivaallinen Isä heitä toisten seasta, sillä vielä samana iltana alkoi tauti juuri kylän toisesta päästä, hiipi tanhuaa pitkin sinne ja tänne sekä otti monta mukaansa, joka sitä eilen ei arvannut. Niiden joukossa, jotka sormellaan Ojamyllyä osoittivat, oli, tietäähän tuon ilmankin, Kirja-Tiitsu rivissä ensimäinen.
Niin kävi eräänä aamuna huhu Männikön kylässä: "Tuo punatukka Kirja-Tiitsu kosii koulumestarin Annaa!" Suurin osa nauroi ja puhui kauniista kosijasta yhtä ja toista, joka ei suinkaan suloiselta tuoksunut uuden naimamiehen nenään. Toiset, ymmärtäväisemmät arvasivat, että tuolla kosiomisella oli erityinen tarkoituksensa. Ja ne panivat munan keski-pesään.
He tervehtivät toisiaan kohteliaasti, mutta kylmäkiskoisesti, ja paikka mitattiin männikön juureen, sata askelta talonpoikaistalosta, jonka asukkaat olivat niin tottuneet tämmöisiin vieraisiin, että heitä tuskin sivumennenkään silmäilivät. Neljäs henkilö kuitenkin vielä puuttui. Bertelsköldin avustaja, auditööri Hägerflycht, joka oli luvannut saapua määrätyllä ajalla, viipyi vielä.
Eläköön sitte tahi kuolkoot sotamiehet, mitä hän siitä huoli, jolla oli niitä kotona vielä kyllin! Mutta kääntykäämme nyt jälleen Männikön kylään, jossa nämät sanomat antoivat paljon puheen ja mietinnön aihetta, ja jossa jokainen todellinen Virolainen riemuitsi vihollisen pakenemisesta.
Viikko viikolta oli kulunut, niinkuin päivät Herran ikuisen säännön jälkeen tulevat ja menevät nykyinen päivä hautaa eilisen ja huomispäivä nykyisen päivän, ihmisten onnettomuudesta tahi ilosta, murheesta ja toivosta huolimatta. Männikön kylä oli pukeunut kevätasuunsa, ja kukoistavien puiden sekä viheriän ruohon muassa tuli sinertävä taivas sekä lintuin ja ihmisten riemusäveleet.
Syyskuun alakuloinen aurinko paistoi korkean männikkömetsän latvoilta käräjäkartanoon. Korkean männikön ja kartanon vaiheella lakson pohjassa väreili päivän tuulesta pieni lampi, jonka rannoilla lipisi kellastuneet lumpeet ja sinne tänne huojuvat, surkastuneet kaihilat. Lammin töyräällä seisovasta pajasta kaikui sepän vasaran totinen kolke, kun Antti astui santaista tietä käräjäkartanoon.
Kuinka syvältä nämät sanat tulivat sydämen pohjasta, jääköön sanomatta, sillä morsian ja myötäjäis-raha ei lähtenyt vielä nytkään hänen punaisesta päästään, ja Antin "loppu" olisi hajottanut kaikki tuuleen. Vaan yksi sydän oli Männikön kylässä, jolle Trimmon perheen onnettomuus saattoi suurta murhetta ja sydämen tuskaa, ja se oli Anna.
Ja siellä makasikin hänen Juho veljensä peitteen alla mitä elottomimpana, pää kääreesen kiedottuna. Onko hän kuollut? kysyi hän kääntyen konemaisesti kyytimieheen. Ei luullakseni, ainakin aamulla, kun me löysimme hänet pyssynsä vierestä meidän metsästä, männikön alalaidasta, eli hän. Korkeintaan luulen nuoren herran pyörtyneen.
Olihan hän nähnyt lauttojen satoja kertoja vilahtavan Korpikosken alle, kun rannalta katseli. Mutta nyt tuli erikoinen halu, vaikkei olisi aikaakaan ollut. Hän ei mennyt enää sisälle, vaan käveli suoraan polulle, joka männikön halki vei kosken rannalle. Hanna saapui Varsankallion kohdalle. Kallio seisoi yhtä vankkana kuin ennenkin keskellä kovimpia hyrskyjä.