Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. heinäkuuta 2025
Muuan orjista, kookas ja harteva lygiläinen, jota sanottiin Ursukseksi ja joka aikoinaan Lygian ja hänen äitinsä kanssa muiden palvelijain mukana oli joutunut roomalaisten leiriin, heittäytyi nyt Lygian ja Pomponian jalkain juureen, lausuen: "Oi, herratar, sallikaa minun seurata emäntääni, jotta häntä palvelisin ja vartioisin Caesarin talossa."
Hän kääntyi ristikkoaukkoon päin ja jatkoi samassa, ikäänkuin vastaten omaan kysymykseensä: "Niin... Mutta alhaalla on sotamiehiä." "Sata sotamiestä," vastasi Vinitius. "Emme siis pääse siitä!" "Emme!" Lygilainen sivalsi kädellä otsaansa ja kysyi toistamiseen: "Kuinka sinä pääsit tänne?" "»Löyhkäävien kuoppien» päämies antoi minulle tesseran..."
Eihän hänellä ollut vähintäkään syytä olla suostumatta, varsinkin kun annoin hänelle tilaisuutta kiusoittaa rehellisiä ihmisiä. Sinut määrätään panttivangin lailliseksi vartijaksi ja niin uskotaan lygiläinen aarre sinun käsiisi.
Molemmat vaikenivat. »Hän olisi kyllä voinut vapauttaa kaikki kristityt», mietti yksinkertainen lygilainen itsekseen, »mutta tottahan tuskan ja kuoleman hetki on tullut, koskei Hän ole sitä tehnyt.» Ei Ursus omasta itsestään välittänyt, mutta hänen kävi sydämen pohjasta sääli lasta, joka oli kasvanut hänen käsivarsillaan ja jota hän rakasti enemmän kuin mitään muuta maan päällä.
Kun tuo nöyrä ja kuolemaan valmistunut lygilainen näki prinsessansa villin pedon sarvissa, säpsähti hän ikäänkuin tuli olisi karannut hänen suoniinsa, oikaisi selkänsä suoraksi ja rupesi juoksemaan raivoisan pedon perässä. Kaikkien rinnoista tunki lyhyt hämmästynyt huuto, jota seurasi synkkä hiljaisuus: lygilainen oli silmänräpäyksessä saavuttanut raivostuneen härän ja käynyt kiinni sen sarviin.
"Pelasta minut, oi Zeus, pelasta Apollo, pelasta Hermes, pelasta sinä kristittyjen jumala! Minä jätän Rooman ja palaan Mesembriaan, jos vain pelastatte minut tuon lemmon käsistä." Ja lygiläinen, joka oli tappanut Crotonin, näytti hänen silmissään todella yliluonnolliselta olennolta. Siinä juostessaan pitkin katua tuli hän siihen johtopäätökseen, että joku jumala on mahtanut ottaa barbaarin hahmon.
Vinitius mietti jo, eikö liene parasta lähteä kotiin noutamaan orjia, kun äkkiä esirippu työntyi syrjään ja mies, seula kädessä, likeni suihkukaivoa. Vinitius tunsi hänet paikalla Ursukseksi. "Se on lygiläinen!" kuiskasi hän. "Muserranko siltä luut rikki?" "Odota." Ursus ei huomannut heitä, sillä he seisoivat seinän varjossa.
Chilonissa oli uteliaisuus voittanut pelon ja hän asettui naapuritalon kulmaan seuraamaan asiain kulkua. Hän laski nimittäin, että olisi edullista olla Vinitiuksen likeisyydessä, jos hänen onnistuisi ottaa Lygia haltuunsa. Urbanusta ei hän enää pelännyt, hän oli aivan vakuutettu, että lygiläinen Crotonin kädestä saisi surmansa.
"Jollei lygiläinen lohikäärme heti ensi hyökkäyksellä ole kuristanut häntä kuoliaaksi, elää hän, ja jos hän elää, niin hän itse todistaa, etten ole pettänyt häntä. Silloin ei minua enää uhkaa mikään vaara.
Mutta kuolema tuotti heille vain uutta pelkoa eikä mitään hyvää, kun sensijaan tuo lygiläinen jättiläinen ja neito, joka kuin kukkanen oli viskattu vankilan olkiin, kulkivat sitä kohti riemulla, ikäänkuin olisivat kulkeneet onnen portteja kohti. Eräänä iltana tuli senaattori Scevinus tervehtimään Petroniusta ja puhui laajalti kovista ajoista, joissa he molemmat elivät, ja Caesarista.
Päivän Sana
Muut Etsivät