Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. heinäkuuta 2025
Hetkisen perästä hän pysähtyi katselemaan punertavia pilviä, jotka olivat nousseet Kapitoliumin ja Jupiter Statorin temppelin päälle, ja puhkesi puhumaan: "En saanut tänään nähdä Lygiaa, mutta minä uskon Sinun laupeuteesi." Kotona odotti häntä Petronius, joka, kuten tavallisesti, oli muuttanut yön päiväksi ja joka vasta oli palannut kotiin.
Entisen synkän kärsimyksensä aikana ei hän oikein ollut osannut tuntea, miten suuresti hän Lygiaa rakasti. Vasta nyt, kun hän taasen sai toivoa hänen omistamistaan, hän sen tunsi. Intohimo herätti hänet, kuten kevät ja lämmin aurinko herättää eloon maan, hänen tunteensa eivät olleet niin sokeat ja rajut kuin ennen, vaan hartaammat ja syvemmät.
Hän tiesi, että Vinitius pitäisi sanansa, sillä hän oli nähnyt hänen raivonsa ja tunsi ennestäänkin kaikkien tämän suvun jäsenten tulisuuden. Itse vanha soturi, vaikka rakasti Lygiaa kuin omaa lastaan, olisi tahtonut mieluummin surmata hänet kuin luovuttaa hänet Caesarille. Epäilemättä hän sen olisi tehnytkin, jollei hänen olisi pitänyt ajatella poikaansa, suvun viimeistä miehistä jäsentä.
Hän suuttui niin, että kasvot vääntyivät, ja jatkoi hetkisen perästä: "Luuletko minun kieltävän, että tahdon jäädä tänne saadakseni nähdä Lygiaa?... Tyhminkin arvaisi ajatukseni, jos väittäisin vastaan... Mutta väkivallalla en enää aio koettaa anastaa häntä... Kuulepa vielä.
Hän oli sitä mieltä, ettei peliä vielä laisinkaan saattanut pitää voitettuna, vaan että mitä suurin varovaisuus yhä oli tarpeen, sillä ilman sitä saattoi koko puuha mennä myttyyn. Hän rukoili Vinitiusta, ettei hän vaan suinkaan ryöstäisi Lygiaa Ostrianumissa. Heidän täytyisi lähteä sinne viittoihin kääriytyneinä ja peitetyin kasvoin sekä tyytyä katselemaan läsnäolijoita jostakin pimeästä nurkasta.
Jonkun aikaa Petroniuksen mentyä, kun eivät orjien valitukset saattaneet lieventää hänen tuskaansa enempää kuin hänen kiukkuaankaan, keräsi hän ympärilleen joukon muita palvelijoita ja läksi heidän kanssaan yön selkään etsimään Lygiaa. Hän haki Esquilinuksen kaupunginosan, Suburran, Vicus Sceleratuksen ja kaikki viereiset kadut.
Vinitius joi pidoissa niin, ettei hän muistanut koska hänet kannettiin kotiin. Sen hän kuitenkin muisti, että Chrysothemis oli kysynyt häneltä Lygiaa, ja silloin hän oli suuttunut niin, että juovuspäissään oli viskannut pikarillisen falerno-viiniä vasten Chrysothemiksen kasvoja. Kun hän selvittyään sitä ajatteli, joutui hän vieläkin vihan vimmoihin.
Jos lapsi paranee, unohtuu tapaus kyllä, mutta jos käy päinvastoin, niin Poppaea paikalla rientää syyttämään Lygiaa noituudesta, ja jos he silloin saavat hänet käsiinsä, niin hukka hänet perii." Molemmat vaikenivat. Sitten virkkoi Vinitius: "Ehkä hän on noitunut lapsen ja noitunut minut." "Lilith väittää lapsen ruvenneen itkemään juuri silloin, kun sitä kannettiin meidän ohitsemme.
Minun ei tee mieleni mitään, en tahdo tietää kaupungin huvituksista, en huoli naisista, en välitä kullasta, en Korintin vaskisista taideteoksista, en helmistä enkä kalliista kivistä, en viinistä enkä kemuista ikävöin ainoastaan Lygiaa.
"Mitta täyttyy," lausui apostoli, "ja onnettomuudet ovat olevat äärettömät niinkuin meri." Sitten hän kääntyi Vinitiuksen puoleen, osoitti Lygiaa ja jatkoi: "Ota neito, jonka Jumala sinulle on määrännyt, ja pelasta hänet. Lähteköön Linus, joka on sairas, ja Ursus mukaanne."
Päivän Sana
Muut Etsivät