Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. heinäkuuta 2025
Väliin kun minä istuin pienen sauhuavan lampun ääressä ja luin läksyjäni likaisista lainatuista kirjoista, niin minä ajattelin minä tahdon, minä tahdon tulla joksikin muuksi minä tahdon päästä kauas tästä ahtaasta komerosta. Ja siitäkö olet päässyt? Niin sinun kauttasi Minun! Sinä olet se, jota minä olen etsinyt. Niinkö!
He tekivät minun juuri mitä he tahtoivat, ja heruttelivat minusta asioita, joita minun ei ollut mikään halu kertoa, semmoisella varmuudella, että vieläkin punehdun, kun ajattelen sitä: semminkin kuin minä nuorekkaassa avomielisyydessäni luin sitä kunniaksi itselleni, että olin niin tuttavallinen, ja omasta mielestäni suorastaan olin nöyrän isäntäväkeni suojelia.
Vasta porstuan kynnykseltä tähystäessäni näytti ilman rantaa vasten kuin suuri heinäruko. Minä sylkäisin näkyyn päin ja kysyin: "Tiedätkö mikä joulu-aamuna syntyi? Tästä, joka nyt syntyi, et saa mitään osaa. Nimeen isän, pojan ja pyhän hengen mene helvettiin! Siellä on majasi!" Se hävisi. Minulle on sanottu, että olin taikauskoinen ja luin siinä tilaisuudessa loihtuja.
Erottuani keväällä vuonna 1848 yksityisopettajastani maisteri »Confusiuksesta» ja kun oli päätetty, että minun tulee seuraavana syksynä lähteä Turun kimnaasiin, luin minä koko kesän sangen ahkerasti korvatakseni sen, mitä olin tätä ennen laimiinlyönyt.
Tätini yhä useammin saapuvat kirjeet saattoivat minut siis sangen levottomaksi, vaan minä en kuitenkaan hennonnut jättää niitä vallan vastaamatta. Vähitellen sain kokea toisiakin huolia. Minä, joka en muutamaa kuukautta ennen vielä tietänyt, mitä raha oli, minä luin nyt levottomasti jokaista groshenia, sillä sitä puuttui usein.
He lainasivat minulle ostamansa kirjat ja ennenmainitut Turun- ja Oulun-Viikko-Sanomain vuosikerrat. Nyt oli minulla pyhä-illoin muutakin tekemistä kuin kortin lyöntiä. Minä luin ja tutkein saamiani kirjoja ja sanomalehtiä, ja niin jäivät usein tanssitkin käymättä.
Juuri kun olin kirjoittanut näitä muistelmia matkoistani Siperiassa, otin käteeni Finland-lehden, se oli marraskuun 24 p:nä 1892, ja luin sen ensimmäisellä sivulla uutisen, joka todistaa että on vaarojen alaisena suurella Siperian maantielläkin. Uutinen kuului näin: "Matkalla Krasnojarskin ja Irkutskin välillä, ei kaukana Kanskin kaupungista Jeniseiskin kupernissa, hyökkäsivät rosvot erään sirkus-seuran kimppuun. Johtaja lyötiin paikalla kuoliaaksi ja kaksi nuorallatanssijaa sai hengenvaarallisia haavoja. Sen jälkeen ryöstettiin kaikki paljaiksi, jonka jälkeen rosvot pötkivät pakoon vieden vankeina mukanaan kolme seurueesen kuuluvaa pikkulasta." Сибир
Niin, se oli kauhea tapaus tuolla alaalla, sanoi ukko, ja Liinaan se koski niin, että ... hm, se oli... Tietääkö hän kaikki. Vallan, tuosta nuoresta miehestäki, josta lankoni kirjoitti, ja minä luin kirjeen heille tuolla yläällä.
"Kiitos, kiitos noista hyvistä kirjoista", sanoi hän loistavin silmin, "oi ne olivat niin " lisäsi hän, painaen kätensä rintaansa vasten "minä jo luin ne kerran läpi, mutta saisinkohan lukea vielä kerran, Saisinko?" "Niin monta kertaa kuin haluatte", vastasi ylioppilas. "Minä luin niistä ääneen Marille ja hänen mielestään ne olivat hyvin hauskoja." "Vai niin", vastasi Erkki.
"Minä en koskaan käytä semmoisia verbejä enkä apuverbejä kuin 'tahtoisin', 'toivoisin', 'uskoisin'. Kun jokin aikomus syntyy mielessäni, panen pääverbin suorastaan indikatiivin preesensiin ja toimin sen mukaan. Aina lapsuudestani saakka, kuin luin Ranskan kielioppia, en minä ole kärsinyt noita verbejä, jotka vaativat konjunktiivia."
Päivän Sana
Muut Etsivät