United States or Canada ? Vote for the TOP Country of the Week !
Nyt jäivät väkisinkin kirjan sanat pois ja täytyi keksiä omasanaisia vastauksia ja ottaa niille vauhtia kysymyksestä, kuten muutkin tekivät. Osasitpahan vastata, vaikka et muistanut sanoja ulkoa, kehui Iida koulusta palatessa. Täytyihän minun osata, kun en malttanut enkä muistanut lukea läksyjäni, kun se kirja oli niin hupainen. Minkä tähden sinä et ole sitä ennen antanut?
"Minä asun omassa vähäisessä huoneessani", lausui Agnes, "jossa minun oli tapa lukea läksyjäni. Kuinka aika menee! Muistatko sitä? Tuo vähäinen paneli-seinäinen kammio, johon päästään vierashuoneesta?" "Muistanko minä sitä, Agnes? Sitä, jonka ovesta näin sinun ensi kerran tulevan ulos, tuo omituinen pikku avainkori riippuen vyötäisiltäsi?" "Juuri se", sanoi Agnes hymyillen.
Elä siitä huolehdi, rauhoitteli Iida. Se on aivan oma syyni, kun minä en osaa ääneen lukea läksyjäni. Aliina punastui ja kävi aivan äänettömäksi, niin kovasti hävetti häntä oma typeryytensä. Nyt hänelle vasta selvisi, ettei Iidan huulet edes liikkuneetkaan lukiessa ja miten hän itse supatti ja parpatti. Minäpä opettelen myös sillä lailla lukemaan, sanoi Aliina peittäen nolostumistaan.
Mutta äkkiä heitti hän juttelemisen kesken, sanoen: "Nyt on tarpeeksi pakinoittu; täytyy ruveta läksyjäni lukemaan, jotta en saisi nuhteita isältäni." Hän juoksi muutaman kaunistekoisen kirjoituspöydän luo ja alkoi hartaasti lukea, Georgin sillaikaa levollisesti piirrustellessa. Hän luuli poikaa ruhtinaan palvelian pojaksi. Puoli tuutia oltiin ääneti.
Väliin kun minä istuin pienen sauhuavan lampun ääressä ja luin läksyjäni likaisista lainatuista kirjoista, niin minä ajattelin minä tahdon, minä tahdon tulla joksikin muuksi minä tahdon päästä kauas tästä ahtaasta komerosta. Ja siitäkö olet päässyt? Niin sinun kauttasi Minun! Sinä olet se, jota minä olen etsinyt. Niinkö!
Muutoin vakava, vanha rakennus oli, mitä puhtauteen ja siivoon tulee, aivan samanlainen, kuin se oli ollut, kun ensi kerran näin sen. Ne kirjat, joita Agnes ja minä yhdessä olimme lukeneet, olivat hyllyillänsä, ja se pulpetti, jonka vieressä olin niin monta iltaa harjoittanut läksyjäni, seisoi vielä saman vanhan pöydän kulmalla.
Sinä puhut kultaa, poikani, sanoi Mansur, kädellään kampaillen pitkää partaansa; vahabiti tuskin olis ankarampi. Kun lasna ollessani luin ulkoa imettäjältäni opituita läksyjäni, minä ajattelin niinkuin sinä nyt. Jää meille vähäksi aikaa ja rupea kauppiaaksi.
Hän katsoi rauhallisesti Hannaan. »Missä se on? Sano pian!» Jussi vähän mietti ja nieli alas mitä oli purrut. »Taisi jäädä kouluun.» »Hyvänen aika! Nyt en voi lukea läksyjäni.» »Lähetä lainaamaan.» »Kun kello jo on niin paljon.» »Asuuhan Olga tässä likellä.» Mutta Olga tulikin samassa juosten portaita ylös ja etehisen kautta suoraan ruokasaliin. »Hanna, minulla on uutisia. Hyvää huomenta!»