Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. lokakuuta 2025
Mutta Maija Liisalla oli suurempi tulen tarvis, sillä hän oli kuolla kahvin janoon. Ja hätä yrittää keksiä keinoja, kiskoa vaikka petäjästä tuohta. Hän ehdotti: »Onko teillä tahko?» Olihan se tietysti, ja Maija Liisa järkeili silloin: »Lähteehän siitä tulta, kun kuiviltaan tahkoaa. Jos koetettaisiin tässä vaikka sitä konstia.» Tahko tuotiin tupaan, ja nyt emännät sillä tulta kehräämään.
Emäntä näki miehensä kasvoista, että vielä sitä sanomista on, näytti vaan pitävän ajatella, sanoisiko vai eikö sanoisi. Asia pakotti. Vieläkö sillä Anna Liisalla on ne Ahoniemeläisen kihlat? Eikö ne vielä liene, vaikka onhan se taitanut laitella sanoja, että kävisi hakemassa pois. Mitä p a se on niistä ensin ottanut? Sitähän minäkin sanoin, vaan kun ne olivat heittäneet puoliväkisin.
Mitä sillä olikaan Liisalla asiaa mennä toisen pyydyksiä syynäilemään ... ensin karistelee lunta polulle ... kummako, jos ei jänis sitten käy lankaan? ... ja sitten heittää vanhan peräimen ... jos ei sitä saa jänis katkaistuksi, niin sittenpä kumma!... Ja sinne nyt vei jänis kaulassaan hyvän langan, ja tuopikos se sen takaisin ... kyllä kai se sen sitä varten ottikin!...
Hänen oli pitänyt ottaa Yrjö syliinsä, josta se ei sitten luopunut lattialle siunaamaksi hetkeksikään. Kaulasta vain piteli ja oudoin silmin katseli ympärilleen. Sydäntä kalvoi Liisalla, itku oli ihan kurkussa ja aivan väkistenkin oli monta kertaa tuupata vedet silmiin, vaan koetti estää, ettei Yrjö huomaisi, raukka.
Enhän minä tiedä muuta kuin että rakastan sinua, lausui Liisa käsivartensa ojentaen. Olen sinua aina rakastanut ja tulen rakastamaan iankaikkisesta iankaikkiseen. Johannes vaipui hänen syleilyynsä. Ja sai palkintonsa. Liisan pukeutuessa rupesi Johannes tuumimaan, miten he viettäisivät tämän päivän. Liisalla ei ollut mitään omaa ehdotusta.
Ja niin olivat juhannuslauantaina Matti ja Liisa lähdössä Lapinlahden kirkolle parempilahjaista pappia kuulemaan. Alahan mennä ... kyllä minä tulen! huusi Liisa Matille, kun Matti seisoi kartanolla ja odotti. Liisalla oli vielä jotain sanottavata, mitä lie ollut, sille kotimiehelle, joka oli Valkeiskylältä haettuna taloa vartioimaan. Matti heitti eväskontin selkäänsä ja lähti liikkeelle.
Mutta tämäkin peruste raukesi tomuksi, kun Betti tädin puhe omastatunnosta ja velvollisuuksista alkoi hänessä vaikuttaa yhä enemmin. Liisalla oli avoin ja rehellinen luonne ja kun hänen sisimmät tunteensa kerran olivat joutuneet ristiriitaan, täytyi kaikki tulla päivän valoon, kaikki tulla koetelluksi tarkan mietiskelyn, tai kenties uskonnollisen oikeellisuuskäsitteen valossa.
Liisalla oli ollut valittavanaan vain joko palata takaisin työväen tyttäreksi ja äitinsä luo tai koettaa, kuten Johannes, itse ansaita leipänsä ja siten jatkaa koulunkäyntiään. Hän ei ollut valinnut kumpaakaan. Leipänsä hän tosin oli ansainnut ja vielä paljon enemmänkin, mutta keinoilla, joita nykyaikainen yhteiskunta, niin paljon kuin se niistä nauttikin, ei pitänyt hyväksyttävinä.
Se oli ollut vain varjo, vain sadas-osan sekunnin vaikutus. Mutta jos se oli totta, silloinhan ei Liisalla koskaan olisi rauhallista hetkeä elämässään. Silloinhan hänen täytyi aina vaania, aina olla varoillaan. Seurata toisen jokaista kasvon-ilmettä, kuunnella jokaista äänenvivahdusta ja pelätä, ettei tuo hirveä tulisi, ettei tuo kamala uudistuisi.
Se mies, joka syvimpään huokaa!» Tytöt nauroivat, vaan Viion leski muistutti vakavasti, ettei ollut aikaa enää Liisalla leikin tekoon. »Ei, ei leikintekoa. Mutta antakaa minä pikkuisen itkaisen, sitä vartenhan minä tulin, vaan en ole saanut rääpyä alkaa.» Liisa samassa lensi kuin poukka Viion lesken eteen, laskeusi polvilleen ja hautasi kasvonsa hänen syliinsä.
Päivän Sana
Muut Etsivät