Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. kesäkuuta 2025
Mielettömän naisen ennustuskin on toteen käynyt, sillä tuo silloin näkemäni poika on minusta karsinut tukevimmat ja tuoreimmat oksat ja onnettomuus on aina suvullemme seurannut, kun joku Yrjön jälkeläinen on meitä lähestynyt. Minä melkein jo kerran luulin kirouksen kadottaneen voimansa, silloin kun viime nälkävuosina Timo meidän leipäämme söi ja meidän töitämme teki, mutta siinä erehdyin.
"Mutta vaikka sinä tulisit rikkaaksikin, Anna, niin tarvitset sittenkin ahkeruutta, sillä Jumala ei siunaa meitä, jos emme ole ahkeria ja syö leipäämme otsamme hiessä." Niin puhui Yrjö oikein kauniita asioita hetkisen, siksi kun äidin tarkkuus näytti keskeytyvän rohtimia kehrätessään ja Lauri meni ulos, hakatakseen vähän puita valkeaan.
Mut meidän on tapaa vain muistaa: Nyt Suomen kansa on vapaa! Oman ortemme alla nyt leipäämme syömme kuin ei tuhatvuotehen tääll' ole syöty, se puhkesi kukkahan, laulumme, työmme, se oikeni oikeus maahan jo lyöty, se valkeni, orjuuden, kurjuuden yömme, se ilmeni, ihmishaaveiden hyöty: näki maa vähä, pohjoinen vapauden unta, kun maanpiirin pimensi keisarikunta.
Hansel ajeli par'aikaa jotakin itikkaa, jonka sai suuhunsa. Aivan oikein. Hansel, meidän täytyy etsiä leipäämme. Sinä miekkoinen löydät sitä kaikkialla, mutta minä.
Vaimo palattuaan ja nähtyään leivät palaneiksi tiuskasi vihoissaan: "Sinä, laiskuri, osaat kyllä syödä meidän leipäämme, mutta sen paistumista katsomaan sinussa ei ole miestä." Jonkun ajan kuluttua onnistui Alfredin koota muutamia miehiänsä, joiden kanssa hän asettui saarelle kahden joen yhtymäpaikkaan. Saareen oli vain yksi silta, jota kävi helposti puolustaa.
Tätä nykyä me joka hetki tarvitsemme miekkoja puolustukseksemme, sinä hupsu tytön-lepsakka, emmekä auroja pellon kyntämiseksi, josta meille kenties ei olekaan enää suotu nähdä oraan nousevan. Mitä meidän jokapäiväiseen leipäämme koskee, niin on asia semmoinen, että se, joka on väkevä, sen ottaa ja pysyy hengissä; vaan voimattomain täytyy hellittää leipä kourastaan ja nääntyä nälkään.
Rouva P. esitteli meidät toisillemme, sanoen: »Neiti Lehtonen, neiti Tuovi ja paronitar S.» Mutta vanha neiti tuli heti minun luokseni, ystävällisesti lausuen: »Minä olen aina tottunut tädin nimeen, ja koska me nyt täällä syömme yhdessä jokapäiväistä leipäämme, niin soisin, että neiti Lehtonenkin minua tädiksi mainitsisi.» Minä olin varsin kiitollinen, ja pian vanha täti ja minä tulimme hyviksi tutuiksi.
Päivän Sana
Muut Etsivät