Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 31. lokakuuta 2025
Hänessä on jotain ja jotain siinä, mitä hän sanoi... Eikähän Naimi ole minun, enkähän minä tiedä mitään siitä, mitä on tuleva... Alakuloisena hän lähti taas tuvalle, joutui toiselle polulle, käyskenteli saaren metsissä, tuli niitylle, näki sen takaa talon, mutta ei tuntenut halua mennä sinne. Hän kuuli puhetta metsästä, Laurin ja jonkun naisen.
Näiden joukossa näemme myöskin Hintsa Suurpään, jonka ennen tapasimme Haraldin seurassa Sastamalassa. Hänen ja koululaisen välillä näytti olevan entisellä tuttavuus ja pian he olivat joutuneet ystävällisiin juttuihin keskenänsä. "Tuo pappi, jonka olemme seuraamme saaneet, kantaa ketun-nahkaa kauhtanansa alla", puhkesi Hintsa, kun kahden istui Laurin kanssa oluen ääressä.
Hän luuli Laurin aavistavan hänen tunteensa, tahtovan ottaa osaa niihin, ja hän aikoi jo sanoa mutta sanoi kuitenkin vain: Voihan olla, kuinka niin? Silloin sinä voit minut ymmärtää, jos tahdot. Minä tunnen sen, ettei kukaan voisi minua ymmärtää niin hyvin kuin sinä... Sinä et voi nauraa minulle etkä katsoa minua kylmästi silmiin.
Katsohan, mamma, on niin, että elämä pisinkin on lyhyt sille työlle, jonka se tahtoo suorittaa, silloin kun se tahtoo edes jotain suorittaa. Ja toisekseen, elämä itsessään ei mitään merkitse sen rinnalla, mikä on sen työn pieninkin tulos. Mutta kerro nyt jotain, mitä täällä kuinka on täällä kaikki? Kyllähän täällä on kaikki hyvin. Minua riemastutti se Laurin ja Anteron teko. Mikä niin?
Viisi tynnöriähän minä niskallani kannan, ja Tuomas vähän enemmin; viisi tynnyriä, kun toinen vaan painon selkääni pinoo. TUOMAS. Mutta mielisinpä nähdä Laurin ja Eeron lyövän painia oikein tiukasti. AAPO. Totisesti jotain nähtävää. Toinen vakava ja tyyni kuin talven suoja, toinen pikkuinen kuin keri, mutta niinkuin leimaus vilkas ja terävä.
Ja niin minä nyt meinaan, että me Laurin kanssa suoraa päätä lähdemme täältä pappilaan kuulutuskirjaa ottamaan." Lauri ja Anni seisoivat hämmästyneinä. Tämä oli niin äkkinäistä, niin odottamatonta kuin salama selvältä taivaalta. Anni ei näkynyt voivan käsittää asiata ensinkään.
Ja kun virret veisattiin, lauloi Laurikin, eipä kuitenkaan niin kuin ennen, jolloin hänen voimakas äänensä rauhallisna ja heleänä ikäänkuin johti seurakunnan monisävelisiä ja vapisevia ääniä nyt kuului Laurin ääni heikommalta ja vähän epäselvästi. Oli kuin hän olisi pelännyt, että oma äänensä liiankin selvästi ilmoittaisi Jumalalle kuinka hänen sydämensä oli laita.
Mutta Laurin vaimo on niin kelpo nainen, että hänen ei tarvitse pitää huonompaa hametta kuin muidenkaan." Näin sanoen otti hän esiin mytyn, joka sisälsi mustan kamlottisen hamekankaan. Laurin vaimo tarkasteli tuota kaunista lahjaa iloisesti hymyillen ja Anna katseli vuoroin äitiänsä vuoroin isäänsä riemuitsevilla silmäyksillä.
Laurin sydämestä ei tämä enkeli enää kantanut taivaaseen hänen voimattomia rukouksiansa raskaina hetkinä, jotka kuitenkin harvenivat mitä syvemmälle hän näki onnensa juurtuvan.
Laurin ja hänen silmänsä sattuvat yhteen, ja hän luulee näkevänsä, että ystävä käsittää ja ymmärtää kaikki. Kun hän on sen sanonut, kun se on päätetty, ratkaistu, hän uupuneena kuin nukkuu pois eikä ajattele eikä tunne mitään.
Päivän Sana
Muut Etsivät