United States or Netherlands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Teidän jaloista sydämmistänne tuntuu hyvälle kuulla että Saara nyt kuolee katuvaisena, mutta toivehikkaana; laupeuden isään hän nöyrästi luottaa. Armeliaisuuden käsi on maan päällä suojellut lapsuuteni päivät; myöhemmin se on nostanut kuolevan pääni ja vuodattanut sydämmeeni uuden, paremman elämän: se on johdattanut minut toivomaan taivaallisen armahtajan laupeutta.
"Miesten yhtä hyvin kuin naisten täytyy myönnyttää teidän korkeutenne laupeutta." "Benomi", lausui Alroy, puhutellen nuorta vartioväen upseeria, "käskekäät, että kunniavartiasto saattaa tätä jaloa emiriä hänen paluumatkallansa.
Voi, Herra! Se Valpurin on seppel! Laupeutta! Oi, armoa! Mun eestän' rukoilkaa, Te armaat! Seppeltänne sydänveren' On punannut. Mun eestän' rukoilkaa! Wilhelm tulee takaisin; Valpuri ja Arkkipiispa hänen muassaan.
Myöntänet joka tapauksessa, että silloin, ilman Luojan erikoista laupeutta, joutuisit kaiken todennäköisyyden mukaan iankaikkiseen kadotukseen. Siltähän se näyttää. Mutta vaikeata minun on sittenkin sitä saada päähäni. Kuinka niin vaikeata? Oletko tehnyt niin paljon ja niin erikoista hyvää eläessäsi, että tohdit siinäkin tapauksessa turvata Luojan rajattomaan laupeuteen?
Kun näin teidät ensi kerran Würzburgin linnassa, kun näin, miten lempeästi suojelitte heikkoja ja vapautitte voitetut kuolemasta, silloin sanoin minä itselleni: se on helvetti, joka teeskentelee taivaallista laupeutta.
'Katso, nyt on otollinen aika, nyt on autuuden päivä'. Voiko sitä koskaan kyllin voimakkaasti terottaa onnettomain, harhaan joutuneitten veljien mieleen?" "Mutta sinä itse olet saanut laupeutta osaksesi, siitä pitäisi sinun puhua voimakkaammin ihmisille..." "Tuomitsen itseäni yhtä ankarasti kuin muita", virkkoi Bengt kiivaasti, "pidän itseäni suurimpana syntisistä, kurjimpana langenneista.
Ja aukaisipa hän raamatun mistä paikasta tahansa, aina kohtasi häntä kärsimyksistä puhuvia sanoja, milloin vakavia ja kurittavia, milloin täynnä suloista lohdutusta. Hänen rukouksensa muuttuivat yhä enemmän ja enemmän kuin laupeutta pyytäviksi huudoiksi, ne huusivat apua kantamaan kuormaa, huusivat sääliä ja armoa. "
Nyt he kurottavat tuliset kielensä mua kohtaan ja tahtovat mun niellä, raukan, kuin kärme pienen sirkan kitaansa temmasee. MARIAMNE. Rachel, Rachel, sä uneksut vaan. RACHEL. Kaiken mailman ja mustan syvyyden kiukkuinen viha on mun piirittänyt ja kaukana, kaukana, on äitin-armo. Armoa, armoa ja laupeutta Jumalan rikkauden tähden, armoa! MARIAMNE. Hurja Rachel! Ah! mitä pitää minun tekemän?
Kreivi lausui: »En tietänyt, että olitte armahtanut puolisoani ja lastani ja säästänyt heidän henkensä, mutta armahtaessani vaimojanne ja lapsianne, kävi tietämättäni teidän suhteenne toteen Herran sana: 'Joka on laupias, hän on myös saava laupeutta osakseen'. Menkää koteihinne, minä olen vastakin pitävä huolta perheistänne». Molemmat miehet nousivat ja seurasivat kantotuolia.
kaikista ihmehistä, joita olen ma nähnyt matkallain, sun hyvyytesi ja mahtis laupeutta, voimaa kiitän. Vapauteen oot mun orjuudesta tuonut tavoilla kaikilla ja kaikin keinoin, jotk' oli sulla siihen vallassasi. Minussa varjele tää runsas lahja, niin että sieluni, nyt tervehtynyt, ruumiista erois sulle kelvollisna.»