Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. toukokuuta 2025
Kuitenkin tein minä minun velvollisuuteni, ja koska isäni jo lapsuudestani oli opettanut minulle paljon, joka minulle tuli nyt hyväkseni, niin oli ala-upsierini tyytyväinen minuun, ja kehui minua kenraalille, joka aina aika tavasta tiedusteli edistymistäni. Vihdoin tuli se päivä, jona minä pääsin nahka-pojasta oikeaksi sotamieheksi.
Samassa johtui mieleeni, että minä täällä synkässä, henkisesti pimeässä kodissani aina lapsuudestani asti olin sisimmässäni kantanut tunnetta siitä, ettei onni ja autuus ollut minua varten ja että kaikki se todellinen onni ja ilo, mikä tähän asti oli osalleni tullut, oikeastaan oli ollut vain pappilasta lainattua päivänpaistetta.
Ensimäinen muisto varhaisimmasta lapsuudestani on seuraava: Makasin kätkyessä tuvan perällä lähellä karsinaikkunata. Katselin mustia orsia ja niiden päällä riippuvia tuoreita heiniä ja kuuntelin kärpästen surinata. Silloin avattiin tuvan ovi ja sisään astui vieras vaimoihminen. En ollut häntä koskaan ennen nähnyt. Hän jätti nyyttinsä penkille ja tuli kätkyeni luo. Sanomaton pelko valtasi minut.
Aurinko loisti jo korkealla taivaalla, kun seuraavan päivän aamupuolella Kainulais-Anna, kuten hänen oli tapana lapsuudestani asti, ravisti minut hereille kertoen, että isäni aikasin aamulla oli matkustanut Tromssaan. Hän oli ennen lähtöään käynyt huoneessani ja takaisin tultuaan sanonut minusta, että »poikaparka hymyili unessaan ja oli niin onnellisen näköinen.»
Ystäväni hymyili, keskeytti hetkeksi puheensa, tuijotti valkeaan ja jatkoi sitte: Minun pitänee ensiksi mainita joku sana kodistani ja lapsuudestani, jotta täysin voisit ymmärtää mitä sitte aion kertoa. Niinkuin tietänet, oli kotini Tukholman varakkaimpia, uskallanpa sanoa onnellisimpiakin. Minä olin niitä etuoikeutettuja, joiden lapsuus kuluu niin, etteivät tiedä kärsimyksistä niin mitään.
Mutta Annapa ei poistunutkaan, hän painautui sen sijaan yhä lähemmä ja kiersi kätensä hänen kaulalleen: Sinähän et kuitenkaan ampunut, Juho? En, sitä en tehnyt, minä ajattelin sinua, pikku sisarueni, ja äitiä. Muistatko muuatta kertaa lapsuudestani, jolloin putosin heinäladon rappusilta!
Aina lapsuudestani asti, jolloin minä, Hudsonin rannoilla, ensi kerran viehdyin erääsen vanhaan Hispanian historiaan sodista Granadassa, on tämä kaupunki aina ollut minun valvovain unelmaini esineenä, ja usein vaeltelin minä kuvas-aistillani Alhambran romantilaisissa saleissa. Niin ovat siis nämät unelmat nyt vihdoin viimein toteutuneet!
"Kumminkin olette aina Sveitsiläinen," sanoi Vendale seuraten häntä edes takasin silmillään. "Mistä minä sen tiedän?" vastasi hän lyhyesti ja seisahtui katsoen taakseen. "Jos sanon teille: kumminkin olette aina Englantilainen mistä sen tiedätte?" "Siitä, mitä olen lapsuudestani kuullut." "Niin, sen verran tiedän minäkin itsestäni." "Ja," lisäsi Vendale, "varhaimmista muistoistani."
Ja hän luki kirjeen aina suuremmalla huomiolla. »Mari! Minä rakastan sinua, olen rakastanut lapsuudestani asti, siitä saakka kun muistini elää. Minä heitän koulun käynnin ja lähden merelle. Kun palaan, niin pyydän omakseni. Hyvästi, rakas kaunis...! Risto Kivinen.» Rakastaa, ja lapsuudesta saakka rakastanut Maria. Tämähän oli kaunista kuin romaaneissa!
Mutta hänen ruumiinsa on palava poroksi, niin totta kuin minä olen piispa Tuomas... KAIKKIVALTA: Isä! Isä! Minä rakastan tuota naista... TUOMAS: Sinä? KAIKKIVALTA: Niin, hän on lapsuudestani saakka ollut Hämeen tähti minulle. Mutta jos te nyt aiotte antaa kuolla hänen vain sen vuoksi, että hänen viattomat silmänsä syyttävät teitä teidän rikoksestanne... TUOMAS: Onneton poika!
Päivän Sana
Muut Etsivät