Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. toukokuuta 2025
Minusta tuntui kuin vuoteeni ympärillä tanssisi päätään nyökäyttäen joukko helvetinhenkiä, joista yksi kantoi kädessään pitkää sinetillä varustettua tuomiokirjettä, ja Kainulais-Anna mulkoili tuijottavilla silmillään, Susannan katsellessa minuun tuskallisesti, aivan kuin hänellä ei olisi ollut valtaa pelastaa minua kadotuksesta.
Kainulais-Anna oli varmaankin salaperäisellä taikauskollaan pannut äiti-raukkani pään pyörälle, samoin kuin minunkin. Aamusta iltaan asti oli lakkaamatta otettava huomioon kaikenlaisia merkkejä ja enteitä, ja hänen kasvoissaan oli aina jonkinlainen levoton ilme, aivan kuin hänen alituiseen olisi pitänyt olla varuillaan jotakin pahaa vastaan.
Siihen aikaan piti minusta huolta vanha Kainulais-Anna, rokonarpinen miesmäinen akka, jolla oli pienet ruskeat silmät, suorat harmaat hiukset sekä noitamaisen terävät piirteet ja joka tavallisesti kuljeksi savipiippu suussa. Hän oli hoitanut äitiä lapsena ja oli koko sielullaan häneen kiintynyt.
Tuon synkän, ankaran elämän rinnalla kodissani, missä isä joko liikkui kauppa-asioissa tai istui työhuoneessaan, missä sinisestä salista vähän väliä kuului mielipuolen äiti-raukkani huuto ja kirkunta ja missä Kainulais-Anna peuhasi melkein kuin paha henki, olivat pappilanlasten seurassa vietetyt leikkihetket minulle kuin elämä jossakin toisessa, iloisessa, auringonpaisteisessa maailmassa.
Sen mukaan minkä myöhemmin sain asiasta tietää, oli lääkäri ensin arvellut minun sairauteni olevan hermokuumetta, mutta eräänlaiset taudinoireet sekä omituiset hourailuni, joista Kainulais-Anna, jolla oli omat ajatuksensa asiasta, piti välttämättömänä kertoa lääkärille, saivat tämän kokonaan muuttamaan mielipiteensä.
Sinä päivänä oli myös Kainulais-Anna sekä muu talon väki lähdössä sinne. Isä seurasi minua ja tervehti kohteliaasti pappia, kun he ohimennen tapasivat toisensa kirkon ovella. Edellisenä maanantaina oli määrätty, missä järjestyksessä rippilasten tuli seisoa kirkossa. Minun piti olla etumaisena poikain puolella, ja Susannan tyttöjen.
Kun äitini joutui mielenhäiriöön, rukoili hän hartaasti, että saisi häntä vartioida ylhäällä sinisessä salissa; mutta huomattuaan, että hänen läsnäolonsa erikoisesti kiihotti sairaan mieltä, ei sitä enää voitu sallia. Isää ei äiti myöskään sietänyt nähdä, ja minua ei uskallettu viedä hänen nähtäväkseenkään. Vanha Kainulais-Anna oli ollut äitini ainoa uskottu tässä maailmassa.
Aurinko loisti jo korkealla taivaalla, kun seuraavan päivän aamupuolella Kainulais-Anna, kuten hänen oli tapana lapsuudestani asti, ravisti minut hereille kertoen, että isäni aikasin aamulla oli matkustanut Tromssaan. Hän oli ennen lähtöään käynyt huoneessani ja takaisin tultuaan sanonut minusta, että »poikaparka hymyili unessaan ja oli niin onnellisen näköinen.»
Päivän Sana
Muut Etsivät