Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. lokakuuta 2025
Kyllä on fiini saksalainen, puhui kaupungissa asunut ja romaania lukenut kyytimies puolittain kääntyen kyydittävän puoleen ja nappaisten pitkää niskaansa vuoroin ylhäältä ja vuoroin alhaalta: ajelee voikkoskolmikolla, ja annas kun pääsee emäntineen tielle, niin koetappas kelvata hänelle!
Kenen on tuo talo tuossa saaressa? Siinä asuu se pappilan Otto-herra, vastasi kyytimies. Ajetaanko pihaan? Ajetaan vaan. Otto ajoi juuri hirsikuormaa heidän edellään pihaan. Hänellä oli naapukkalakki päässä, lyhyt valkea turkki yllä, jalassa pitkävartiset pieksut, hän oli kerrassaan komean näköinen ja ilme herttainen ja katse lempeä. Tuoko se on, jota ruustinna suree?
Hän ei kuitenkaan saanut tilaisuutta tarttuakseen johtolankaan, vaan hänen täytyi jatkaa matkaansa, saatuaan tuhansittain terveisiä professori Malmille. "Kuinka pelkäsin, että herra puhuisi pääni paulaan," pakisi kyytimies, kun he olivat ehtineet vähän matkan talosta. "Mitenkä niin?" "Niin, kun herra mainitsi saarta."
Hän on sorea ja kaunis kuin kankahalla kasvanut honka. Hänen mustat hiuksensa ovat kauniissa kiharoissa, ja mustat silmänsä säihkyvät, kun hän vähän malttamattomasti sanoo kyytipojalle: »Oih, eikö tuo Laitilan aukeus jo tule? Kuinka kauan tätä kangasta kestää?» »Ei tämä pitkä ole», vastasi kyytimies huolettomasti.
Päivä poltti tulena niskaa, maantie pölisi yhtenä pilvenä, kyytimies nukkui ja hevonenkin laiskistui helteessä juoksemasta.
Väliseinän takana kuiskuteltiin jotakin ja sitten vaiettiin. Kyytimies, saatuaan juomarahoja, ajoi kulkusia helistellen pihalta, ja sitten kaikki hiljeni. Heti sen perästä juoksi ikkunan ohitse tyttö avojaloin, korupaidassa, korvissa ankan höyhenet , sitten juoksi tytön jälkeen mies kolistellen kovaksi astutulla polulla paksujen kenkiensä nauloja.
Joka posti-asemalla saa kyytimies ilmoituksen kaikesta tästä, jonka hän seuraavalla asemalla näyttää kirjurille, joka kuittaa ottaneensa sellaisen kyytin vastaan. Niin kuljetaan asemalta asemalle ja siten on mahdotonta jäljettömiin kadota.
Siten tulikin hän ensimmäisenä huomanneeksi miten muuatta yksinkertaista, lammasnahkaisella rekiverholla peitettyä talonpoikaisrekeä ajettiin kartanolle. Tuulena törmäsi hän eteiseen ja portaita alas, vaistomaisesti aavistaen jotain riensi hän re'en luo juuri silloin kun kyytimies pysäytti hevosen. Näytti kuin hänen pelkonsa olisi arvannut, että joku onnettomuus oli tapahtunut.
Annoimme sen vuoksi viedä itsemme kaupungin ainoaan ravintolaan, jonka omisti eräs juutalainen. Minun lukkarini ja kyytimies menivät sisään huonetta kuulustelemaan. Mutta kun juutalainen kuuli, että oli kysymys papin ottamisesta asumaan, sanoi hän aivan lyhyesti: "sellaisen väen kanssa en minä tahdo olla missään tekemisissä, menkää hakemaan muualta asunto."
Hän itki poikansa surkeutta, kun aivan elävältä viepi perkele sielun ja ruumiin. Minä istua kuhjahin rekiperään morsiameni rinnalle. Kyytimies hyppäsi kuskin istuimelle, ojenti oriinsa tielle. Se lähti, kun oli pakkasviuhassa vilustunut, semmoista vohkaa että jälki savusi. Minä käärin itseäni ja sitä rekilintuani huopasien sisään. Nostelin turkkini kaulustan ylemmäs korvuksieni suojaksi.
Päivän Sana
Muut Etsivät