United States or Nigeria ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja ovensuussa siinä hän seisoo kourussaan Olento halpa, köyhä, ja sauva nojanaan, Hopeelta hohtaa paita, hivukset pitkät sen Ne lumivalkeoina valuvat harteillen. Ja huonehessa valtaa kuin haudan hiljaus, "Mitäpä tuokin täällä?" vaan kuuluu kuiskahdus, Ja yli otsain lentää pimeät varjot yön, Ja kynttilätkin tuikkaa kuin läpi terhenvyön.
Niinkuin kynttilät, niinpä jakauntuivat neitosetkin salissa: ensin suuri soikean pyöreä pöytä kuin Viipurin rinkilä, jonka ympärillä neitseet kukkaseppeleenä istua kekottivat aivan kuin nimipäivärinkilän ympärillä sitten istuivat toiset neitseet koreasti seiniä vasten yksitellen ja parittain, aivan kuin kynttilätkin.
Hän kirkastui vaan haamun lailla Kasvonsa kohta vaaleni: Kuin kuolon enkel', armahansa Hän vuotehen luo lankesi. Nyt kynttilätkin kirkkahammin Valaisi kuolinvuotehen Ja sävelvirrat suruisammin Soluivat kautta sydänten. Yön kaiken voimakkaasti kaikui Näin murhevirret ahkeraan, Vaan ylkänsä luo impi vaipui Ja siit' ei noussut milloinkaan. Syysluonto armotonko voitti Näin ihmis-elon kevähän?
Tääll' elänyt ken kyllin ompi, Hän hautahan jo joutanee." Näin kaikuu virret kaipausta Ja viulun kielet surua. Niin ilmestyypi valko-impi Sisällen yöstä mustasta. Hän kirkastui vaan haamun lailla Kasvonsa kohta vaaleni: Kuin kuolon enkel', armahansa Hän vuotehen luo lankesi. Nyt kynttilätkin kirkkahammin Valaisi kuolinvuotehen Ja sävelvirrat suruisammin Soluivat kautta sydänten.
Ja huonehessa valtaa kuin haudan hiljaus, "Mitäpä tuokin täällä?" vaan kuuluu kuiskahdus, ja yli otsain lentää pimeät varjot yön, ja kynttilätkin tuikkaa kuin läpi terhenvyön. Mut ovensuussa vanhus virittää laulujaan; vavisten aluss' ääni ja värjyin kulkee vaan, kuin lintu, joka metsäst' on tuotu häkkihin, säveltään visertääpi sydämin tykkivin.
Salissa vallitseepi kuin haudan hiljaus, »Mitäpä tuokin täällä?» vaan kuuluu kuiskahdus, Ja yli otsain lentää pimeät varjot yön, Ja kynttilätkin tuikkaa kuin läpi terhenvyön. Mut oven suussa vanhus virittää laulujaan; Vavisten aluss' ääni ja värjyin kulkee vaan, Kuin lintu, joka metsäst' on tuotu häkkihin, Säveltään visertääpi sydämmin tykkivin.
Ja ovensuussa siinä hän seisoo kourussaan, olento halpa, köyhä, ja sauva nojanaan, hopeelta hohtaa parta, hivukset pitkät sen, ne lumivalkeoina valuvat harteillen. Ja huonehessa valtaa kuin haudan hiljaus, "mitäpä tuokin täällä?" vaan kuuluu kuiskahdus, ja yli otsain lentää pimeät varjot yön, ja kynttilätkin tuikkaa kuin läpi terhenvyön.