Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. heinäkuuta 2025
Mieli oli jälleen lamassa ja ajatukset hautoivat vielä äsken elpyneitä muistoja. Tuuli ulkona ulvahti taas pitkään ja valittavasti. Tohtorinna huokasi. Molemmat Astridin jälkeen syntyneet, poika ja tyttö, kuolivat pieninä kuolivat niinkuin hänen toivonsa päästä taistelussa voitolle.
He olivat alkaneet keskenään riidellä, kyllästyneet ja eronneet... Monta oli sellaista tapausta jo ennenkuin nämä omenapuut kuolivat. »Perunoita täällä sopii viljellä», oli rahvas joskus hänelle sanonut. Miksi hän olikaan vaatinut liikaa omenapuilta, vasten luontoa? »Hm, miksi ei tosiaan perunoita?» hymähtää Muttisen Aapeli. eli lapsettoman Mannun kosto. Savossa Varkauden tehtaalla vuonna 1918.
Kun he ilman mitään luonnollisetta ravinnotta yhä seurasivat Muusain kulkua pitkin maata, nauttien ihanata laulua vaan, niin laihtuivat he ja nääntyivät ja menivät päivä päivältä pienemmiksi, lyhyemmiksi ja hoikemmiksi. Ja viimein he kuolivat. Mutta kun Muusat tulivat tuntemaan heidän ääretöntä intoansa ja ihastustansa ja siitä seurannutta kuolemaa, kävi niiden heitä sääli.
Sellaista se on, lapsia tehdään ... eikä jakseta niitä hyvin elättää... Ja naiset sitä tahtovat ... järjettömät ja intohimossaan sokeutuvat. Eikö olisi parempi, jos niitä olisi vähemmän..? Ja vähät vaalittaisiin oikein. Ei unohdettaisi jotakuta sairasta kitumaan töllin nurkassa, kuten Sakris unohdettiin. Ja puutteeseenpa ne nuoremmat sisaruksetkin varmaan kuolivat. Pieninä.
Niin sairastui yhä useampia, ja ihmiset alkoivat paeta niin pian kuin mahdollista tuosta ruton saastuttamasta seudusta, osaksi ylös virtaa myöten, osaksi kauas erämaahan, jossa varmaan moni on hukkunut." "Ja miten kävi kauppiaan ja hänen vaimonsa?" kysyi Laagje. "He kuolivat kumpanenkin, sen mukaan mitä olen kuullut, ja heidän palvelijansa pakenivat."
Ja niin lapselliset äänet kuolivat pois kirkon aamuisessa hiljaisuudessa, ja kellokastarin varjo lankesi äänettömänä ruohoisille kummuille taikka yksinkertaisille puuristeille, joitten alla kylän kuolleet lepäävät; ja kun palasimme kotiin, oli pyökkipuun pitkä varjo kallistunut kasteisen kylännurmikon poikki.
Hän oli nähnyt äitien imettävän kuihtuneita lapsiaan, jotka nääntyivät ja kuolivat kauheaan piilopaikkaansa; eivätkä kuitenkaan nämät äidit nurkuneet eikä heidän sydämensä pakahtunut.
Lienee hän kuullut kylänväen huutavan: "pane joutuun, pane joutuun, viulumies!" sillä tahti kiihtyi kiihtymistään eikä näyttänyt yhtään väsyttävän häntä. Mutta nyt ne kuolivat pois, nuo iloiset sävelet, ja niiden sijaan tuli vieno laulu, sellainen, joka jää kuulijan mieleen. Viulu lauloi ja vaikeroi ja vaikeroi jälleen. Kelloseppä hätkähti ja tuijotti eteensä.
Tuomo koetti nousta vähän, ja tuskissaankin katsoi hän uteliaasti Cassyyn. "Minä olen orjana syntynyt," alkoi vaimo, vähän mietittyään, kertoa, "vaan kasvoin onnellisesti. Hellät vanhemmat koettivat tyydyttää kaikkia minun toiveitani eikä minulla silloin ollut aavistustakaan kurjuudesta. Isä ja äiti kuolivat, minä jouduin naimisiin Henrylleni, joka oli paras ja rakastettavin mies.
Päivän Sana
Muut Etsivät