United States or Bhutan ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Etkö ole kuullut puhuttavan saarnoista, jotka pidettiin merenrannalla kalastajille?" kysyi hän matalalla, kunnioittavalla äänellä, "taikka elämästä, joka vietettiin köyhien majoissa?
En minä sinun asioitasi tiedä, enkä tahdo tietääkkään», sanoi hän kotvan kuluttua kunnioittavalla äänellä, niinkuin ylempäänsä puhutellen. »Tiedän vaan, että niin on tehtävä kuin sinä sanot. Mutta uskotko sinä että Koskela pysyy minun käsissäni Koskelana?» »Uskon!» vastasi Olavi sekä lämpimästi että vakuuttavasti. »Olkoon sitte niinkuin sinä tahdot.
Prinsessa kävi sitten arvokkaasti istumaan, mikä sopi hänelle erittäin hyvin, ja käski myös molempien muiden naisten istua, yhden kummallekin sivulleen, jota käskyä nuorempi vieras totteli luonnollisella ja kunnioittavalla ujoudella, mutta vanhempi nainen teeskennellyllä nöyryydellä ja alamaisuudella. Heidän keskustelunsa jatkui nyt niin hiljaisella äänellä, ettei vartija kuullut siitä mitään.
Tähän asti oli hän vaan sivumennen ja kunnioittavalla arkuudella katsahtanut alttaania kohti nyt uskalsi hän astua itse huoneesen, jonka luottamusta herättävät seinät olivat hänen neitsykammionansa, kunnes rakastettu tulisi viemään häntä vaimona kotiinsa.
Ja vastuunalaisuus oli siinä, että jos he eivät pitäneet neuvotteluansa salassa tai olivat yhteydessä syrjäisten kanssa, he tulivat rangaistuksen alaisiksi. Kaikki kuuntelivat kunnioittavalla huomiolla. Kauppias, levittäen ympärillensä viinan hajua ja pidätellen äänekästä röystäilemistä, nyykäytteli hyväksyvästi päätänsä joka lauseelle.
Toinen näistä, hoikka nuorukainen, hattu syvään hienoille kasvoille painettuna, kääntyi aina tuon tuostakin malttamattomasti ja kysyvästi katsellen rotevan, harmaapäisen kumppaninsa puoleen, joka vanhan palvelijan kunnioittavalla tuttavallisuudella joka kerta päätänsä pudistaen vastasi: Ei vielä! ei vielä!
Mitähän tuo meille sanoo? kuului muuan pojista virkkavan pelokkaan kunnioittavalla äänellä. Peloittaako sinua? kysyi toinen. Ei peloita, mutta ei tiedä, osaako sen edessä olla. Ei sitä tarvitse pelätä, se kuuluu olevan lapsille hyvä ja antavan kirjat. Pitääkö sille osata lukea? Minä kai en osaa. Minä osaan Isämeidän ja Siunauksen, vaikkei kuulu tarvitsevan ennen kuin ripille mennessä.
Ahkeraan hän valkoista silkkihametta ompeli eikä nostanut silmiänsä työstään, paitsi milloin hän ystävällisesti ja tarkoittavasti noikkasi Emilialle taikka hartaasti kunnioittavalla, melkeinpä jumaloitsevalla katseella katsahti isäänsä.
LEONCIA. En tiedä, kuinka sydämmeni laita on, minä olen rakastettu, minä olen rakastettu! CLETO. Niin kunnioittavalla ... niin tulisella rakkaudella! LEONCIA. Mutta kuinka se on mahdollista, että te, niin kauan avioliiton vastustajana... CLETO. Minunkin aikani on tullut, kun Jumala sydämmeni hellytti. Sangredon suku ei enään ole minuun loppuva. LEONCIA. Toivotteko todesti sitä vielä?
Oman yhteiskunnallisen itseni. Eikä se ole ollut niinkään helppoa kuin luulin alussa. Minä arvaan, myönsi Johannes hiljaisesti. Te tiedätte sen omasta kokemuksestanne, lausui rouva Rabbing tunnustavalla, kunnioittavalla silmäyksellä. Mitäs minun kokemuksistani! väitti Johannes rehellisesti. Minähän olen koko ajan asunut ulkomailla ja päässyt siten kaikista ikävistä kosketuksista. Mutta te!