United States or Japan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Onko minun siirtäminen vuoria paikoiltaan, onko minun kääntäminen tuulet kulussaan, vai onko minun lentäminen valokeskusta kohden, siihen uppoutuakseni? Silloin näen Jeesuksen tutut piirteet. Juurihan minä luin hänen oppinsa. Juurihan hänen oppinsa kautta sain tietää, että minulla on Isä. Hänen suuri kuolemansahan avasi silmäni näkemään tämän rakkauden äärettömyyttä.
Sen hän teki säännöllisesti kuin kellon mukaan, Esteri luuli että ihan sekunnilleen. Kun käsi alkoi kohota hitaasti, niin näytti, ettei mikään voima sitä voi keskeyttää kulussaan.
Hevosmiehet nousivat kärryihin ja alkoivat laulellen ja vihellellen ajaa eteenpäin. "Siinä on aukeata tuossa", sanoi Elsa, katsellen ympärilleen, kun olivat joutuneet kulussaan aukealle paikalle, missä oli suuri avara kenttä ja peltoa. "Se on se Helsingin Malmi", sanoi mummo. "Tämäkö se Malmi on? Ajattelin jo mennessä kysyä", sanoi Elsa, joka puolelle tähystellen.
Kuu, joka oli kulussaan ehtinyt suoraan haudan jalkapään puolelle, heitti säteensä hautaan ja kirkasti lempeällä valollaan pään, verentahraaman vartalon jäädessä pimeän peittoon. Ikäänkuin unissaan hymyillen katsoivat vaaleat kasvot ylös häneen. Silloin heitti hän kukat sylistään, painautui multakasalle istumaan ja tuijotti ruumiin kasvoihin viettäen hiljaista hautajaisjuhlallisuutta.
Ja salaisesti toivoin, että niin olisi edelleenkin, ettei se päivä enää koittaisi eikä aurinko enää valaisisi väsyneitä, tuskaantuneita silmiäni. Miten päivät vierivät. Kun suuri suru on kohdannut, tuntuu kuin aika pysähtyisi kulussaan, kuin kaikki pysyisi hiljaa tahi vaan hitaasti, tuskallisesti kiertäisi pimeissä piireissä. Mutta niin ei ole todellisuudessa laita.
Kulussaan kuu jo lähti nousemaan ikkunan yläpuolelle. Niin, se näytelmä on kohta lopussa. Mutta mihinkä te kiirehditte, istukaa nyt vielä. Kiitos, kyllä lähden. Tekin olette kai väsynyt, ja itse olen tänään niin kumman tyhmänä, en tiedä miksi. Huvittava en voi olla, lienen siis ikävystyttävä. Miten niin, vika taitaa olla minussa. Eikö mitä. Tässä olen vain ääneti jörötellyt koko illan.
Kun meidän tiemme kulki enimmäkseen pienien vuorenvirtojen rantoja, ei maan ylenemistä huomattu juuri muusta kuin veden nopeudesta virroissa, jotka koko kulussaan muodostivat lakkaamattoman kosken. Näiden poikki täytyi silloin tällöin kahlata, sillä milloin kohtasimme toisella puolen vuoren, joka sulki meiltä tien, milloin taas toisella puolella.