Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. heinäkuuta 2025
Neljä pientä sanaa tahdon teroittaa mieleenne jättäissäni teidät hyvästi: "Sinä, Jumala, näet minut". Pitäkää ne muistissanne, niin saatte nähdä, että suuri voima on niissä sanoissa. Jos me aina muistaisimme, että me kuljemme Jumalan silmien edessä, kuinka toisin me silloin eläisimme tässä maailmassa! Kaikki istuivat ääneti miettimässä äidin sanoja.
"Jos suvaitsette, Sir", sanoin minä, kun olimme tulleet noin saman verran matkaa, kuin äsken, "onko sinne pitkäkin matka?" "Se on alhaalla Blackheath'in seuduilla", vastasi hän. "Onko sinne pitkä matka, Sir?" kysyin minä vähän peläten. "On sinne hyvä huikaus", hän sanoi. "Me kuljemme postivaunuilla. Sinne on noin kuusi penikulmaa".
Läpi koko yön kierteli »puuro»-malja ja säkkipillit kulkivat kädestä käteen, ja oli jo selvä päivä, ennenkuin Robinille johtui poislähtö mieleen. Pakomatkan loppu. Kuljemme Forthin yli. Kuten jo sanoin, ei kulunut täyttä kuukautta, ennenkuin lääkärini jo ilmoitti minun kykenevän matkalle. Oltiin jo kaukana elokuussa.
Eikö se ollut kauniisti sanottu? Ja niin oikein! Se sisin minä, se salatuin olemuksemme ydin, se juuri on Jumalasta. Jos olemme sille uskollisia, kuljemme Jumalan teitä, ja silloin olemme myös onnellisia ja vapaita.
Hirmuista on ajatella että tällaisia tapauksia on vielä paljon nähtävänä, kun kuljemme edemmäs Konstantinopolia kohden; sillä vähän aikaa sitten kulki pitkät jonot pakolaisia Adrianopolin lävitse ja täyttivät täällä viikottaisin yöt ja päivät katuja; kun niiltä kysyttiin minne he menevät, niin voivat harvat heistä siihen vastata.
Kuitenkin, ne olivat etupuolella meitä ja vaikka oli pimeä, voimme aina pitää niitä silmällä. Me kuljemme ahtaiden solain ja paikkain läpi, jotka pimeässä näyttivät kamalilta. Miehet pysäyttivät hevosensa ja hiljaa supisevat keskenään. Mitähän he aikovat tehdä? Toinen, joka oli ratsastanut erään hevosen selässä, nousee alas.
Seinäjoen asemalla yömme vietettyämme kiidämme seuraavana päivänä taas sisämaahan päin. Nyt tullaan vähitellen varsinaiselle Hämäläisten alueelle. Sen voipi kuulla vastasaapuneiden matkustavaisten kielimurteestakin. Seudut, joiden läpi kuljemme, ovat hyvin vaihtelevia. Suomen luonnon moninaisuus tulee näkyviin.
Mutta jospa kaikki olisikin totta, niin me emme ole siihen syylliset. Suuressa maailmassa kuljemme eteenpäin aivan kuin rautatien-vaunussa, ja emme voi estää, että väliin matkustamme sellaisienkin seutujen läpi, jotka eivät meitä miellytä". "Voisittehan te nousta pois jossakin pysähdys-paikassa", lausui Ida.
Kovassa koskessa sitäpaitsi kuivaperho ei pysyisi pinnalla ja tuskin siinä pintaperhoa ottaisikaan siksi, että vesi on syvä. Vien hänet Saarensalmeen. Se on hänen vapansa vettä. Me kuljemme ensin sillan yli, jonka alitse kuohuu suuri koski.
Hiljaisuudesta saavuimme, hiljaisuutehen käymme. Pauhina maailman, ei kodiksemme se voi muuttua, outoina käymme sen kesken ja ihmisten kesken. Kuin unikulkija ken vuoteensa jättänyt on, niin haparoimme me vain käsin, katsein ympäri, niin me toistamme töytäellen sokkoina kuljemme vain.
Päivän Sana
Muut Etsivät