United States or Yemen ? Vote for the TOP Country of the Week !
»Ei, kiitos, mutta minä vakuutan Teille, rouva Krabbe», ja hän kulki joutuin hänen jälkeensä »että parempaa ajatusta kuin tarjota minulle lasi teetä juuri näin matkalle lähdössä ei olisi voinut keksiä»; hän puhui täydellisesti vastoin omaatuntoaan, fraaseiksi hän sellaista puhetta sanoi. »Ja jos rouva Krabbe sitten tahtoisi pitää vähän huolta vaimostani minun poissaollessani, niin»...
Krabbe siirsi tuolinsa hänen vierelleen... »Lapsemme ne ovat meidän kuvamme», hän kuiskasi salavihkaa. »Kun maalari kuvaa toisen ihmisen, niin omaa henkeänsä hän siinä sittenkin pyrkii tuomaan esille ... hassua kyllä!» Hän nieleskeli kulauksittain teetään »itseään mies maalaa, työntäytyy vain toisen hahmoon...» »Mikä onni, ettei hän ole muotokuvamaalari», lohduttelihen Jakob mielessään.
»Mitä on elämä, rouva mitä elämisen lahja?»... Hän katsoi surumielisen tutkivasti Alettea silmiin ja Krabbe saattoi olla kaunis, siitä ei voinut olla eri mieltä, ajatteli Alette. »Eikö ole totta, että jaksamme laskea ne kerrat, jolloin voimme sanoa eläneemme?
Itse istui Krabbe mielellään kumarassa uunin vieressä katsellen tyttöä tämän leikkiessä tai selaillessa hänen kirjojaan ja suurta kuvitettua mytologiaansa.
Krabbe suuntasi nyt askeleensa nuorta asianajajaa kohti, ja Jakob, joka pelkäsi joutuvansa liian pitkään keskusteluun hänen kanssaan kiire kun hänellä oli , koetti häntä väistää. »Olen juuri matkalle lähdössä, herra Krabbe» hän selitti ja meni nostamaan kierreuudinta. »Kuu on jo noussut minulla on aikaa vain puolisen tuntia.» Hän katsoi kelloaan.
Tuossa meni Krabbe sadeviitta hartioilla kouluunsa. Ei ollut helppo päättää, oliko hän kyttyräselkäinen vaiko vain kumaraniskainen; sade valui pitkin sateenvarjon kärkiä ja tippui varmaan hänen pitkästä nenästäänkin, hänen pysähtyessään filosofeeraamaan. Väliin hän seisahtui ja lähti taas jatkamaan kulkuaan. Alette nousi ja meni kyökkiin.
Ovi avautui yläkerroksessa ja yönuttuun puettu olento pujahti näkyviin. Rouva Krabbe katsahti sinne. »Minä tulen heti, Krabbe» hän huusi kiirehtien pois. Oli rattoisaa istua illallisen jälkeen, kun nuo uudet halot palaa räiskyivät uunissa ja lamppu hienoine paperivarjostimineen levitti kodikasta valoaan ja Alette oli polvillaan uunin edessä lisäten, tulen virikkeeksi, pesään lastuja ja päreitä.
Siellä pitikin heitä sitten vielä onnettomuuden kohdata heidän tielleen ilmestyi yhtäkkiä tuo pieni kummallinen olento, opettaja Krabbe, joka asui yläkerroksessa ja josta Jakob oli ihan pääsemättömissä, kun joutui hänen kanssaan juttelemaan. Hän oli saanut talon vaimonsa mukana ja oli opettajana keskikoulussa.
»Minä ymmärrän sen niin hyvin, äiti! Hän on tietysti aina ollut liian ruma ja omituinen ja kummallinen, jotta kukaan nuori tyttö olisi hänestä huolinut, ja rouva Krabbe on tosiaan liian vähäpätöinen kaikin puolin, eikä ymmärrä häntä; eikä hän koskaan ole mahtanut olla sieväkään; hän näyttää siltä, kuin hän olisi leikattu poikki alhaalta ja jäänyt liian matalaksi.
Muuten rouva Krabbe ei ollut yhtä rakastettava, hän ei voinut ymmärtää, mitä iloa meillä enää oli jäljellä, kun näin alussa kaikki jo oli niin täydellistä.»