Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. heinäkuuta 2025
Ei, pois, kotiin, niinkauan kuin kruunujen kynttilät loistavat vielä täydellä valollaan, niinkauan kuin ilo vielä hymyilee meille ja soitto vielä puhtaasti kaikuu korvissamme, niinkauan kuin kaikki mitä näemme on raitista ja ihanaa, siiloin viemme mukanamme täydellisen eheän kuvan, jota voi ilolla muistella."
Tällä kielellä, jota me tunnemme vain kirjallisuudesta, on meidän korvissamme omituinen, juhlallisen voimakas kaikunsa, sen sanoilla on meille tuoreempi ja kuvaavampi merkitys kuin niille, jotka käyttävät sitä jokapäiväisenä kielenään.
Se soi korvissamme hellämielisenä kehoituksena kaukaisuuden mailta, se kajahti voimakkaana kiitosvirtenä kaikesta siitä kauneudesta ja hyvyydestä, jota me saimme nauttia. Ja kitaran lempeä, kirkas ääni helähteli lumoavana tuhansin vivahduksin, värähteli hienona, etäisenä sointuna...
"Ei, ei!" sanoi hän, "minä jään tänne ja tahdon katsoa, mitä turkkilaiset aikovat tehdä." Turkkilaiset ampuivat ankarasti, ja vaikka kuulat lensivät vinkuen, kuin rae-haulit korvissamme, niin en minä saanut kuningasta menemään kamariinsa. Hän tahtoi väkiselläkin kartanolle, jossa useita satoja turkkilaisia ammuskeli kauheasti huonetta vastaan.
Tuolla puolen Suomen lahden on maakuntia, joissa vielä tänä päivänä asuu ihmisiä, mitkä ovat Suomalaisten meidän sukuperää. Me emme tunne heitä enää. Se aikakausi, jona saman isän kodissa heidän kanssansa elimme, on jo menneiden aikojen mustan hunnun taka kauas siirtynyt. Me emme enää ymmärrä heidän kieltänsä, mutta äänekkeet soivat kumminkin, kun niitä kuulemme, korvissamme tunnetuilta.
Nämä luvut käsittelevät osalta saastaisia uhreja. Meidän korvissamme kuuluvat kuumasisuisen ja ankaran varapastorin sanat ihan varmaan jokseenkin korkealla lentäviltä ja pöyhkeiltä.
Miten se kaikui meidän korvissamme, sydämmissämme. Kaukaan aikaan emme voineet sitä uskoa. Viidentoista vuoden pettyneiden toiveiden jälkeen emme oikein tohtineet luottaa semmoiseen onneen. Minä hartaasti halusin syleillä hyväntekijämme polvia; mutta hän oli jo kaukana meistä.
Ja kun se hänelle joka taholta myönnettiin, niin hän alkoi: Se ei ole tapahtuva, jos minäkin saan vakaumukseni sanoa! En ikinä usko sitä mahdolliseksi! Me äsken kyllä kuulimme oudon äänen, joka näytti meitä hetken verran vavahduttavan. Ja miksei se olisi sitä tehnyt? Onhan se niin monta kertaa ennenkin aaveena soinut korvissamme. Mutta olemmeko sitä koskaan todella säikähtäneet?
Päivän Sana
Muut Etsivät