Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. heinäkuuta 2025
Tiedän vain hänen olleen viimeisiä maansa puolustajia viime sodan aikana ja haluaisin mielelläni tietää jotakin hänen nykyisistä oloistaan, vastasi Bertelsköld tahtomatta huomauttaa rovastille hänen erehdyksistään. Oloistaanko? vastasi taas itsepäinen vanhus. Nuori mies, te saisitte yhtä hyvin kysyä pohjoistuulen oloja, kun se humisee tuolla koivikossa, missä se asuu.
Kaikki tunsivat täällä Jorin ja ikävöivät häntä. Koivut huokailivat, linnut alakuloisina ja äänettöminä hyppivät puitten oksilla ja pyörähtelivät pensaikoissa. Ainoa oli leivo laulava, vaan senkin sävelet olivat kaipausta. Marjanvarret ympärillään, kivet, joita oli siellä täällä koivikossa, tuolla kedot, niiden takana metsä, kaikki olivat alakuloisia yksinäisyyttään, ikäväänsä.
No niin, sillä erää ei Valtteri mitään sutta nähnyt, mutta kyllä toisella kertaa, josta tapahtumasta saat kuulla ensi kertomuksessa. Nyt löysi hän vain metsäkanan jälkiä koivikossa ja etempänä jäniksen jälkiä. Yhden tekevä jos ammun jäniksen, ajatteli Valtteri. Se kelpaa ainakin syödä. Ja äiti ihmettelee, kuin minä tuon jäniksen paistia päivälliseksi.
Kasvot olivat valkoiset ja kauniit kuin ennenkin, mutta näyttivät tanakammilta ja leveämmiltä. "No, onko kuinkakin monta kurppaa ammuttu", kysäsi hän, nostaen lakkiansa hymyillen ja pyyhkäisten kädellään mustia kiharoitansa. "Te käytte linnustamassa meidän koivikossa. No olkaa niin hyvä; emme me kiellä. Päinvastoin..."
Tie lyhkäinen se on heillä Luo Luojan ja enkelten; Vaan etsein lapsien lailla Tien mekin löydämme sen. Syntyi Jyväskylässä 27/12 1864, tuli v. 1889 oppilaaksi Helsingin suomalaiseen Jatko-opistoon, josta 1893 kurssin suoritettuansa erosi. On, paitsi albumeissa ja sanomalehdissä, v. 1893 julaissut kokoelman runojansa nimellä Koivikossa.
HANNA. Mä pelosta jo olin levoton Ja kovin sykkii sydämmeni vielä. Mut kiitos taivaan! tuolla Viitala, Ja kuusistossa tuolla Kuusela, Se koto armas! ELMA. Mutta kauvan toki Ei ollakaan se kotonamme saa; Me kohta sieltä karkoitetaan pois, Sen tekee herra Markus armoton. HANNA. Oi aika murheellinen! ELMA. Koivikossa Sä näet Viitalan.
Tätin mielestä osotti kaikki, että Jumala oli viime hetkellä armahtanut häntä ja pelastanut hänen sielunsa, vaikka hän ei kuollutkaan uskossa. Ja kun he, hautajaisista palattua, istuivat taas verannalla teekyökin ääressä, rupesi öinen laulurastas koivikossa ilakoimaan, ja heidän kesken tuli puhe ihmiskohtalosta. Jokainen lausui arvelujansa.
Manni tunsi itsensä niin tutuksi täällä, kuin jos olisi kotonansa ollut, ja rovastin kanssa hän oli pian vilkkaassa puheessa. Mutta Nikku keskeytti heidät, sanoen: »Tule, Manni, katsomaan kotoani ulkopuoleltakin.» Tähän oli Manni heti valmis, ja nyt ystävät menivät ulos. Pappila oli kauniin järven rannalla, ja toisella puolen salmea pilkoitti koivikossa valkoiseksi maalattu talo.
Sen perästä antoi Kölliskö Leenalle hengellisiä kirjoja, joiden ääressä hän vietti kaikki lomahetkensä... Toista vuotta on jälleen kulunut siitä, kun viimeksi olin kotona. Nyt olen vihdoinki saanut oppimääräni suorittaneeksi Koivikossa ja siis päässyt uudelleen kotiin. Paljon on sillä välin asiat muuttuneet ja paljon on Leenalla ollut minulle niistä kertomista.
Päivän Sana
Muut Etsivät