Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. kesäkuuta 2025
Siinä oli lunta siis lähes kolme kyynärää. Sakaristossa tuli olla pitäjän kokous. Kirkonmenon päätyttyä alkoi sinne kokoutua miehiä. Paitsi isäntiä, jotka sujottelivat seisomaan oven puolelle, istui tuoleilla muutamia herrasmiehiä.
Tein äkkinäisen päätöksen ja läksin pois, läksin kesken saarnan, kesken kirkonmenon. Tulin kadulle ja tunsin olevani yksin. Yksin, yksin! Voi, kuinka yksin! Sieluni oli reväisty irti muiden yhteydestä ja heitetty kauvas pois, autioille aloille. Kotiutuisiko se siellä koskaan, saisiko koskaan rauhaa? Ihmisiä kulki ohitseni. Taaskin noita vieraita raakoja katseita! Rintaani pöyristi, minä pakenin.
Esipuhe oli kaunis ja sen sulavammalta tuntui selitys. Tunsin elävästi sisälläni, että elämä on työtä varten ja että työ on elämää. Olin henkisesti juopunut kirkosta lähtiessäni. Kirkonmenon loputtua menin pappilaan puhutellakseni saarnaajaa. Kysyin rovastilta, missä on tämän päivän pappi. Mitä sillä teet? kysyi rovasti.
Kirkonmenon alku oli pian loppunut ja saarnavirttä veisattiin. Sen loputtua vallitsi syvä hiljaisuus kirkossa. Pian yleni saarnatuoliin nuori, keskipituinen, vaalakka mies.
Kun kerran yhteiskunnassa on tuollaisia onnettomia, niin ei niitä kadullekaan viskata voi. Pahemmaksi ne vaan siitä tulevat. Ei mitään puheita enää, sinä saat jäädä asumaan. Vaan älä toista kertaa pahaa elämää aikaan saata! En! En ikinä. Nyt on kirkonmenon aika. Mennään rippikirkkoon. Pue vaatteet yllesi, Lyyli, niin me menemme! Mitä siinä mökötät?
Mutta kun tämä korkean kruunun edustaja oli hyvällainen mies, niin salli hän Laasmannin kirkonmenon loputtua pysähtyä kirkon porstuaan. Laasmanni ojensi nyt lakkinsa kirkkoväelle ja puhui: muistakaa hyvät ystävät tätäkin lukkaria, pankaa vähän lippoon porstuassakin. Siihen pani, mikä kopeekan, mikä kaksi: mikä taas ärähti: vieläkö tekee mielesi myllynsiipeen kiipeämään?
Mutta mitättömältä se rupesi kuitenkin tuntumaan tyhjille seinille huutaminen, joten hän lopetti saarnansa ja kävi rovastin vihkimistoimeen käsiksi. Mutta sen tehtyäänkin oli vielä hikisenä ja tulehtuneen näköisenä tullessaan sakaristoon siksi aikaa kun toiset papit suorittivat kirkossa kirkonmenon lopputoimituksia.
Hän oli valmis uskon levittämiseksi käyttämään väkinäisiäkin keinoja ja käski Sardinian piispan niin kauan rasittaa kirkon tilusten talonpoikia, kunnes ne pakanuudesta kääntyisivät oikeaan uskoon. Samoin hän maallisia tieteitä ei paljon suvainnut, mutta perusti kirkonmenon ulkonaisella loistavuudella sen katolisen taikauskon, joka vähitellen pilasi opin puhtauden.
Niitä sanottiin suru-penkeiksi, eikä niistä kukaan noussut seisoalleen, kun muu seurakunta, esim. uskontunnustusta luettaessa, seisoi. Tämä on vanha tapa, josta ei poiketa niinkään paljon, että suruväki jakaisi itsensä kahteen tahi kolmeen penkkiin, joissa heillä olisi vähän avarampi tila. He kestävät ennen kolmen tunnin kirkonmenon ajan kaikkea sitä tuskaa, minkä kuumuus ja ahtaus tuottaa.
Tyytyväisinä he varmaan kirkonmenon lopetettua palajaisivat kotiinsa, varmasti uskoen itsekukin olevansa yksi noista »valituista», joita taivas odotti. Minä yksin olin rauhaton, tyytymätön. En eroittanut enää mitään. Kaukaisena huminana kaikui vaan korvissani papin ääni saarnastuolista, ja elottomilta haamuilta näyttivät minusta nuo hiljaiset, liikkumattomat sanankuulijat, joita kirkko oli täynnä.
Päivän Sana
Muut Etsivät