United States or Tajikistan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja hyvin käärittyinä he ajoivat kirkkaassa, kylmässä, raikkaassa talvi-ilmassa läpi kuusimetsän, jossa puut seisoivat oksat lumen peitossa tai täynnä jääpuikkoja, jotka kimalsivat iltapäiväauringon valaisemina kuin hopeahetaleinen satumaailma poikkesivat kahvia tai teetä juomaan Storstadiin Böllingien tai Libergiin kapteenin luo, pappilaan, Böckmaniin tai Sörsäteriin tientarkastajan taloon.
Korkea hongikko ja taaja lehdikko täytti maan; auringon-säteet kimalsivat puiden lehviin, ikäänkuin kultasateena. Ruskeita oravia hyppi sinne tänne ja kirjava kissa koputteli hongan-oksaa. Kaikki oli niin hiljaista ja onnellista, että Bård ei ollut vielä milloinkaan nähnyt tämän päivän vertaista.
Kuu paistoi akkunasta huoneesen; sen hopeasäteet kimalsivat kullankirjailtuja lattiaverhoja pitkin ja valaisivat muutamia kuvia vastapäätä olevalla seinällä. Vaan kas! nepä eivät seinällä olleetkaan, ne olivat kaikki astuneet alas seinältä ja käyneet lattialle piiriin istumaan.
Puiden viheriä nousi kauniina valkosesta lumesta, ja suurina punasina terttuina pihlajissa riippuvat marjat, jotka kimalsivat kelmeässä auringonvalossa, lisäsivät luonnon komeutta. Tätä nähdessä syntyi nuorissa sankareissa ajatus käyttää näitä luonnon tarjoomia koreuksia juhlalliseen tervehdykseen voitonsaajalle.
Hänestä tuntui, ett'ei hän koskaan ollut nähnyt mitään niin kaunista kuin isän kasvot, joissa silmät kosteina kimalsivat ja joihin syvät tunteet, kirkastunutta hohdetta hänen piirteittensä yli levittäen, painoivat milt'ei tuskallisen voimakkaan ilmeensä.
"Missä Markus on?" virkkoi hän ja tämä oli ensimäinen sana, jonka hän lausui. "Tuolla", sanoi Helena, kädellään osottaen sitä paikkaa, jossa Markus seisoi. Pikkuinen poika seisoi huoneen toisessa päässä, kasvot vaaleina ja samalla haavaa kummallisella tavalla ilmaisten sekä iloa että vieraksumista. Kyynelet kimalsivat hänen isoissa, henkevissä silmissään, jotka hän oli luonut isäänsä.
Oli päästy jonkunlaiselle ylängölle, jossa aukeni heidän eteensä ylevä, ihmeen ihana näkö-ala: järviä, laaksoja, vuorten ryhmiä ja harjanteita niin kauas, kuin silmä kantoi, niiden rinteillä kuusimetsiä, huiput ikuisen jään vallassa ja koko tämä seutu, koko tämä näky ikäänkuin verhottuna valkeaan näädän-nahkaan, täynnä kristalli- ja timanttihelmiä, jotka välkkyivät ja kimalsivat kirkkaan, hehkuvan auringon säteissä tuon sinisen, pilvettömän taivaan alla.
»Minä en koskaan olisi voinut nukkua kaiken tuon jälkeen ja tieten, että sinä loioit vuoteessasi pahoilla mielin ja suruissasi, sen sinä tiedät, Jakob; minä olisin kyllä tullut sinun luoksesi!» Kyyneleet kimalsivat hänen silmissään ja hän lähestyi Jakobia. »Niin kyllä! Mitä minä sitten olisin muuta tahtonut?
Ne syyt, joita vanha kokenut perämies toi esiin, olivat niin selvät ja tukevat, ett'ei Leo eikä Konrad voinut sanoa mitään niitä vastaan, vaan alkoivat viipymättä astua hänen neuvomaansa tietä myöden. Puolen hetkeä käytyänsä saapuivat he mainitulle vuorelle, jonka lumiset huiput ja jyrkät kupeet vilkkuen kimalsivat auringon säteissä, ja aloittivat kohta tutkimuksiaan.
Yö oli ollut kylmä ja selkeä, mutta lännestä päin nousi merestä nyt mustia lumipilviä, joiden synkkiä reunoja vasten auringon ensimmäiset säteet kimalsivat kuin kultainen päärme synkän suruhunnun ympärillä.