Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. kesäkuuta 2025
Kirkko oli kuin valkeudella valeltuna aamupäivän paisteessa, ikkunat hohtivat ja risti kiilteli kauvas kaukaisiin seutuihin, näkyen loitolle korkeihin mäkikylihin. Ja pappilata, joka kostean koivikon sisässä pilkotti vähän matkaa kirkosta, verhosi sitäkin sellainen salaperäinen sunnuntai-aamun pyhyys, joka tavallisesti aina laskeutuu vanhojen asuinpaikkojen päälle.
Ja Verna Roosa iloitsi, Kun kevät hehkui tuoksuineen, Ja koivu pitkin hapsineen Kasteessa aamun kiilteli. Ja linnut lauloi iloiten, Ja käki kukkui helkytti Ja joskus kukko kajahti Pihalla kovin kiekuen. Ja ruohot, kukat kasvoivat Niityllä päivän paisteessa, Ja perhot niiden latvoissa Niin ihanasti nuokkuivat.
Juurikuin lumouksesta katosi nyt kaikki suru Jensenin kasvoilta. Hän tarttui tukkukauppiaan käteen, puristi sitä sydämmellisesti, ja hänen silmistänsä kiilteli taasen vesipisara, kiitollisuuden kyynel. Ottipa Jensen mitat, sai 500 taaleria käsirahaa, lunasti vekselin, piti hauskat joulut, ja tukkukauppiaan puoltosanan avulla lisääntyi hänelle lisääntymistään työtä ja varoja.
Hänessä yksin on pelastus, Hän yksin hätäsi poistaa, parantaa haavasi, karkoittaa pelkosi ja kantaa sinut kotiin." Näin sanoen vei hän hänet suihkulähteelle, jonka hopeinen säde kiilteli etäällä kuunvalossa. Ympärillä oli autiota ja hiljaista, sillä orjapalvelijat olivat jo korjanneet pois paalujen kekäleet ja marttyyrien ruumiit.
Kiviin tarttui sinne tänne joku hopeakoriste ja kiilteli niin kirkkaasti harmaassa ympäristössään, että houkutteli toisena päivänä monen kulkijan silmät hetkeksi itseensä kiintymään, siksi kuin viimein lapsetkin älysivät, ottivat riemulla käteensä ja näyttelivät toisilleen. John vaan puoleksi heräsi, kun Alma makuuhuoneessa riisui päältään. »Joko sinä tulit?» kysyi hän, silmiään raoittaen. »Jo.»
Aurinko oli jo korkealla taivaalla, koski lauloi iloisena kovaa lauluansa, kaste kiilteli koivunlehdissä ja kukkasissa, kirkonkellon ääni kuului vielä kerran kajahtavan vuorenhalkeaman läpi, ihmiset menivät kirkkoon virsikirja kainalossa piti kättä silmillä auringon tähden ja katseli alas laaksoa kohti; hänen valkea liinansa kimmelti.
Mutta se oli samaa kuin sulkea tallin ovi vasta sitten kun paras hevonen oli varastettu. Queensferryn rannalta lähtiessäni oli minulla ollut likemmä viisikymmentä puntaa; nyt en enää löytänyt kuin kaksi guineaa ja yhden hopeashillingin. Pian löysin vielä kolmannen guinean, joka kiilteli maassa turpeen palasella.
Hänen musta ja sileä, saunan jäljeltä vielä kostea tukkansa, joka hartioille valahti, kiilteli tulen valossa, hänen partansa sojotti totisena valkeata rintaa vastaan, ja silmä katsoi suoraan pöytään, ja hän istui, niinkuin eivät olisi nuo puheet häntä vähääkään liikuttaneet. Tanakkana ja voimakkaana hän istui ja virkkoi viimein katkaisten kaikki kiitospuheet: Vetäkää ahkioni pirttiin.
Kallio kiilteli kosken öisen mellastuksen jälkeen, ja virta puski sitä vastaan kuin vihapäissään. Kesäisiä iloja hän siinä muisteli ja veli-vainajan surullista kohtaloa. Viuhkuraisen virrasta alkaen, johon Iso-Korpikoski loppui, hän oli hiihtänyt pitkin rantaa Koskenalustaan asti. Kun hän hiihti kotipihaan, näki hän tallin luona poron, jolla oli vastikään saavuttu pihaan.
Maisema kiilteli vielä sadekosteana. Iltapäiväaurinko heijastui jokaisesta lätäköstä ja tien alapuolella pilkotti honkien välistä järvi toisensa jälkeen kapeina, kiiltävinä juovina, sänkipeltojen ja kankaiden keskellä. ... Hän tulee kai jo tiellä minua vastaan, silkkihuivi sidottuna leuan alle. Sitten hän nousee rattaille ... pitelee ohjaksia hienoilla valkeilla käsillään, itse istun takana...
Päivän Sana
Muut Etsivät