Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. kesäkuuta 2025
Mutta kuinka katkeraksi, kuinka levottomaksi ihmisen mieli joutuu, omin voimin koettaen tuota taivaallista oppia seurata, tietänee jokainen, joka sitä on koettanut. Johannes tunsi levottomuuden tunsi sen aina yhä enenevän. Mutta hän ei tietänyt, ei tahtonut tietää oikeata syytä tuohon. Hän haki syytä erinäisillä tavoilla itsestään. Eräänä kauniina pyhäaamuna kuuli Johannes kellojen soittoa.
Tuntioppilaita hän heti saikin, mutta teos vaati sen sijaan paljo työtä. Niinkuin kaikki kotipuolensa miehet oli Elysée Méraut ennen kaikkea puhuja ja näyttelijä. Seisoessansa ja oman äänensä kuullessansa syntyi hänessä aatteita aivan kuin kellojen värähdykset vetävät salaman puoleensa.
Ja kelloja soittamassa he luulivat sitä ensin häneksi, jonka syyksi kaikki ihmisten synnit luetaan mutta tarkemmin katsoen se oli pukki, suntion oma pukki, jonka sarviin kellojen soittonuorat olivat sidotut.
Ylös tultua hypittiin penkeille, huudahdeltiin näköalalle sekä yhdeltä että toiselta puolen ja alettiin puuhailla kellojen kimpussa. Tavailtiin hämäriä valukirjaimia ja koeteltiin saada selkoa vuosiluvuista. Sitten tahdottiin saada suuren kellon kieltä hiljalleen laitaan kalahtamaan. Naiset istuivat jokainen vuorostaan hihnan mutkaan, jota joku herroista toisesta päästä kannatti.
Hän oli valmis kuitenkin jo aikoja ennen ja peloitti, että ehkä on joku erehdys, kello väärässä tahi ei kuulu kellojen soitto tänne. Kun kellot alkoivat soida, vavahti hän heti ensimmäisille lyönneille. Oli kuin jotakin hyvin tuskallista olisi työntynyt rintaan ja omituinen pelko ahdisti. Tykkivin sydämin kuunteli hän nyt. Miten monella tavalla kirkon kellot soivat!
Kellojen soidessa ja tykkien paukkuessa laskettiin hän viimeiseen lepokammioonsa. Koruton hautakivi, jossa seisoo aina sana "Lincoln" pystytettiin hänen tomunsa päälle. Hänen muistonsa on säilytetty jokaisen amerikalaisen sydämmessä. Matti Pohto.
Jotenkin alakuloisena, melkein synkkänä istuin sentähden odotushuoneen rappusille ja toivoin, että jos Kuopion juna jo pian lähtisi, niin minun ei tarvitsisi kitua soiton puutteessa. Kyllähän tuolta metsästä kuului lehmän kellojen kilinä ja rastas sirautteli lehdossa toisella puolen rataa. Humisivat sähkölangatkin syviä ja surullisia rinta-ääniään.
Rupesi jo tuntumaan pelottavalta, josko sitä ei saisi enää koskaan unta. Huomenna kello yhdentoista aikana rupesi kuulumaan kirkonkellojen soitto. Jokahinen arvasi ne rovastin sanomakellojen soitoksi. Ja mihin ikänä kellojen ääni kuului, riensi jokahinen paljastetuin päin kuuntelemaan.
Mutta se pettymys, se oli siinä, että täältä puuttui karjakot, puuttui tytöt, »säterijäntat», joista kaikki vuoristojen runoniekat laulavat ja joiden joikumisen olin luullut välttämättä pitävän seurata karjan kellojen soiton mukana ja niiden sijalla oli miehenroikaleita sekä paimenina ja lypsäjinä että voin ja juuston valmistajina.
Kaikkialla välkkyivät nyt kirkassäteisinä timantteina isot kastepisarat; korvaani kajahti kirkon kellojen soitto, puhtaana ja kirkkaana, niinkuin olisi aamuinen vilpaisuus soitonkin pessyt, ja äkkiä kiiti mun ohitseni, tuttavieni poikain ajamana, yönsä levännyt hevoslauma... Minun on valitettavasti lisääminen, että Paavo poika kuoli samana vuonna.
Päivän Sana
Muut Etsivät