Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. kesäkuuta 2025
Sen molemmin puolin kasvoi useissa riveissä korkeita, suoria puita, jotka muistuttivat jättikirkon pylväitä ja joiden alla oli niin hiljaista, niin aivan hiljaista, että helposti voi kuulla kauriin keveät askeleet, jopa kellertävän, oksasta irtautuneen lehtisen putoamisen maahan.
Näki kellertävän kutripään, siniset, sulavat silmät ja nuorekkaat kasvot tuo mahtoi olla se, jota erityisesti oli huomioon otettu. Saara kääntyi, tarkastaakseen häntä lähemmin. Ja toden totta hän ei ollut hullumpi. Siinä saattoi sittenkin kasvaa hänelle vaarallinen kilpailija, hänellä kun oli, mitä Saara ei enää milloinkaan maailmassa takaisin saanut: ensimmäisen nuoruuden hempeyttä.
Hän näkee korpien kaatuvan ja viljamaiksi muuttuvan, näkee soidenkin laihoina vihertävän ja tähkää kellertävän. Mutta vaikkakin puut kaikkialta kaadetaan, ei Haltian puuta kukaan kaada. Sillä semmoinen on taru, että jos »isien puu» maahan hakataan tai siitä oksakaan taitetaan, katoo vilja maasta ja puute maailman täyttää.
Minä huomasin kellertävän reiän korkeamman hankipaikan reunassa, jota muuten luulin vain lumen peittoon jääneeksi kiveksi. Kauan seisoin siinä kummastellen tuota reikää, joka näytti, kuin olisi joku eläin heittänyt siihen vetensä; mutta kun ei mitään jälkiä näkynyt, en minä osannut selittää ilmiötä. Valli ei lakannut haukkumasta. Minulla oli luodikko seljässä, remeli rinnan yli.
Minä katselin liikahtamatta hetkisen aikaa kauniita kasvoja; hieman avatuista huulista kuului hänen hengityksensä, puoleksi ummistuneet silmät taistelivat unen kanssa ja alas riippuvassa, laihassa, mutta jäntevässä kädessä näkyivät paisuneet suonet kellertävän nahan alta: siinä oli elämää pelottavaa elämää. Minä säpsähdin.
Lähimpänä kuuta, äärimmäisessä kaukaisuudessa, oli hienot, läpitsensä valaistut, kellertävän valkoset höyhenutuset, pitkinä, ulospistävinä niemekkeinä vaakasuorasti poispäin kuusta.
Mutta kun he viimeiseltä mäen rinteeltä näkivät vähän matkan päässä pienen mökin ankkalammikkoineen ja pumppukaivoineen ja pienen ruman miehen, joka siellä hikoili suurella maalarinsudilla sivellessään rumaa, likaisenkeltaista muuria, silloin synkkenivät äkisti Ellen-Lisbetin kauniit kasvot, ja oman suuren onnensa tunnossa nojautui hän nuorukaista vasten ja kätki nyyhkien päänsä kellertävän kähäräparran alle: "Reetta, Reetta-raukka!"
Päivän Sana
Muut Etsivät