Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. kesäkuuta 2025
Minä annoin hevosteni juosta jolkutella mielensä mukaan, pitelin lujasti tuota nukkuvata kaunotarta, painoin raskaat silmänluomeni kiinni, saadakseni sitä paremmin uinailla Fredrikasta ja omasta seurakunnasta ja kaikista taivaista, joita valveilla-olo ei minulle suonut, ja niin tuosta tahallisesta uinailusta vähitellen tuli todellinen uni.
Mutta pakoittaa meitä tulemaan aamurukoukseen, vaikk' ei ole tuntejakaan, se on julmaa, se on sydämmetöntä, sen sanon! Vuorela. Se on tietysti tuon luikertelevan pappismiehen, tuon hänen Adooniksensa, syy. Sitä miestä minä epäilen. Hakkaako hän todellakin tuota vanhaa kaunotarta, vai mitä hänellä on mielessä. Niin, sitä en minä vaan ymmärrä. Lassinen. En minäkään.
Toinen niistä kuvasi noin neljänkymmenen vuoden vanhaa miestä, punakkaa ja lihavaa, puettuna vaaleanviheriäiseen pukuun, ja tähti rinnassa; toinen nuorta kaunotarta, jolla oli kotkannenä, hiukset ohimoista sileäksi kammatut ja ruusu jauhotetuissa hiuksissaan.
Ah, se oli näky! Sen laajan kentän, jolla loistossaan ol' urhoin taito esiintyvä, piiri niin ylväs ympäröi, ett' toistamiseen ei päivä moista nähne piankaan. Siin' istui kaunotarta joukottain ja nykyajan miestä ylhäisintä. Sai katseen hämmästyksiin loisto tuo; näin huudettiin: nuo kaikki isänmaa, yks, soukka, meren ympäröimä, tänne on lähettänyt.
Montrose kohotti olkapäitään. »Ja te olette siis, ilmeisinä romaaniritareina, tehneet sen sopimuksen keskenänne, että molemmat saisitte ihailla yhtä kaunotarta, niinkuin epäjumalain palvelijat palvelevat yhtä kuvaa, mutta ettei kumpikaan saa pyytää enempää?»
Tarvitset vaan hiukan kuvas-aistiasi ponnistaa ajatellaksesi jotakuta aateeksivaista Haremin kaunotarta, joka hekumallisessa joutilaisuudessa viettää päivänsä näissä Itämaisen ylellisyyden suljetuissa asunnoissa.
Olipa siinä sen seitsemän velikultaa, oli siinä kaunotarta, munkkia, niin, kuka ne kaikki muistaakaan enää, erittäinkin kun minulla ei ollut kauan aikaa niitä katselemaan. Kun näet jonkun aikaa olin siinä hämmästyneenä katsellut lukemattomia ihania sulottaria, keksahti kylkeeni yksi niistä oikea keijukainen.
"Entä sinä?" kysyi Baruch, "rakastatkos sinä tuota kaunotarta?" "En", vastasi Mayer Anshelm miettivästi, "en rakasta häntä. Mutta tahdon tunnustaa teille, isä Baruch ja sisar Gudula, ett'en minä luule voivani ketään rakastaa; näyttää melkein siltä, kuin luonto ei olisikaan minulle sitä lahjaa suonut.
Jos joku ihmismuodon tuntija nyt olisi tutkinut paronin kasvoja, olisi hän varmaankin hänen silmissään huomannut kummallisen loisteen, jonka hän olisi selittänyt näin: »Tässä on minulla jotakin voitettavana.» Hetkisen vain näkyi tämä loiste paronin silmissä, ja hymyillen hän vastasi rouvalle: »Oh, täällä on monta kaunotarta, mutta aikani on aina paremmin kulunut rouvien seurassa kuin neitosten parissa.
Bengt hymyili ja puhalteli yhä savukiehkuroitaan kirkkaaseen syys-ilmaan. Molempain nuorten upseerien ihastukseen tuntematonta kaunotarta kohtaan hän ei pannut suurta arvoa, mutta että Åke jo tuntui rakastuneen häneen, siitä oli hän paljon enemmän huvitettu.
Päivän Sana
Muut Etsivät