United States or Bosnia and Herzegovina ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ihmiset katselivat heitä pitkään joka puolelta, mutta Kerttu ei ollut millänsäkään. Ei edes passipolisin hämmästynyt naama, polisipillin esilleottaminen ja epäröivä seuraaminen saanut Kertun kasvoista pois sitä viatonta hymyä, jonka hän oli niihin ottanut. Vasta kotitalon ovea lähestyessä Kerttu yhtäkkiä rupesi vaatimaan kapteenilta nopeutta ja hymy vaihtui kalpenemiseksi.
Hän heräsi, nousi jalkeille päästään pyörällä ja viluissaan, ravisti harmistuneena unen aivoistaan ja astui vanhusten luo keittiöön, jossa he ääneti tarjosivat hänelle illallista toisiinsa vilkuen. Hän ei ollut mitään huomaavinaan syöden yhtä äänetönnä kuin hekin häntä katselivat. Pöydällä oli maljassa tuoreita kukkia. Hän silmäsi heihin kysyvästi?...
Sitten katselivat kaikki sanaakaan virkkamatta kyynelsilmin toisiansa. Gabrielle ensimmäisenä katkasi äänettömyyden. «Siis saamme vähäsen kauemmin pitää Louisemme», hän lausui iloisesti syleillen häntä.
Hänen käsivartensa kiertyi vielä viimeisellä liikkeellään syleilemään Eunikeä, sitten vaipui pää patjoille hän oli kuollut. Läsnäolijat katselivat kalpeita ruumiita, jotka olivat kuin ihanat kuvapatsaat, ja käsittivät, että heidän kanssaan todella katosi kaikki, mitä heidän maailmaansa oli jäänyt jäljelle ja mitä saattoi sanoa sisällöksi, nimittäin runous ja kauneus. J
Tuntemattomien ratsumiesten silmät rohkealla hymyllä katselivat tuon kauniin naisen kasvoihin, ja tämän säihkyvät silmät heittivät houkuttelevia iskuja milloin yhteen, milloin toiseen. "Tämä ei voi olla minun vaimoni", arveli itsekseen tulokas, "hänen seuralaisensa myös ovat kaikki tuntemattomia. Se on kenties joku muu, joka niin ilkeästi on minun vaimoni näköinen.
Ken on hänellä morsian? tempasi tämä voimakkaasti Hilman käsistä kiinni, pyöritti häntä piirin keskellä ja lauloi reippaasti: Ole sinä vaan minun armahan', Sinua minä rakastan! Antti Salminen ja Risto Tohonen istahtivat mättäälle, sytyttivät sikarinsa ja katselivat nuorten leikkejä. Mutta huomaamattansa olivat he häirinneet mättään asukasten, pienten vaaleankeltaisten muuraisten, kotorauhaa.
Hänen ihonsa oli hohtavan valkoinen, eikä yhtään punaa rusottanut hänen poskillaan; hänen hiuksensa olivat mustat ja kiiltävät, ja hänen suuret mustat silmänsä katselivat ikäänkuin uneksien aavaan luontoon. Hänen sorea vartalonsa oli puettu mustiin vaatteisiin, jonka vuoksi hänen valkoinen ihonsa vielä paremmin silmiin pisti.
Tuskin oli kertoja lausunut viimeisen sanan, niin kaapsahtivat koirat äkkiä pystyyn ja huimasti haukkuen syöksivät nuotion luota, kadoten yön pimeyteen. Pojat säikähtivät joka mies. Junu hyppäsi mattonsa alta. Kiljaisten riensi Paavo koirien perään. Haukunta poistui nopeasti yhä kauemmaksi. Kohta kuului häirityn hevoslauman levoton töminä. Paavo luikkaeli kovaa: "Virkku! Merkki!"... Muutaman silmänräpäyksen perästä haukunta vaikeni: Paavon ääni tuli jo kaukaa. Kului vielä kotvanen. Neuvottomina katselivat pojat toisiansa: mitähän muka tästä tulee...
Ei, se oli ainoastaan muuan tyttö, joka ei ollut kestänyt tuota kuumuutta, vaan meni tainnoksiin. Marit makasi ulkona kirkkomaalla ja hänen ympärillänsä seisoi joukko vaimoja, jotka säälien häntä katselivat. "Voi raukkaa, kuinka kalpea hän on! Onko täällä kukaan, joka tuntee häntä? Hän ei ole täältä kotoisin". Marit kuuli surinaa ympärillänsä, vaan ei virkkanut mitään.
Se oli itänyt täällä hitaasti, kuten kaikkikin kehitys täällä tapahtui meidän pohjolassamme, se oli maksanut miljoonain ihmisten hengen ja vuosisatain työn. Oliko sitte ihme, että sen sivistyksen edustajilla, jotka katselivat tehtyä raskasta päivätyötä ja nyt alkavaa hämärän aikaa, ei ollut sellaista kevyttä elämän rohkeutta, joka heti ensi silmäyksellä vetäisi puoleensa.