Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 31. toukokuuta 2025
ESKO. Sinä uskot siis, että täytyy minun välttämättömästi saada selkääni tänä-ehtoona, sinä uskot sen? MIKKO. Uskon ja luotan! ESKO. Ja iloitset ja riemuitset? MIKKO. Iloitsisko puhemies, koska sulhainen selkäänsä saa? ESKO. Miksi puhut sitten näin? MIKKO. Syvästä sydämeni katkeruudesta lörpöttelen; sillä asia on ikävä. ESKO. Vain niin. Minä saan selkääni! Entäs sinä?
Omituinen sekoitus katkeruudesta ja hyväntahtoisuudessa kuului sedän puheessa, kun hän vastasi: "Tuletpa tyttö kuin tuletkin äitiisi: ei hänkään tahtonut meistä milloinkaan mitään tietää; mutta Damia yksinään en saata ottaa, vaikkapa hän tahtoisikin. Hän ei kykene pitkiin aikoihin muuta kuin leipää syömään; sinä sitä olisit voinut ansaitakin".
Mutta varsin helppo on seurata tänlaisen pienen alun asteittaista kasvamista: se kehittyy vastenmielisyydestä inhoon, inhosta katkeruuteen, katkeruudesta vihaan.
Hänen täytyy kieltäytyä kaikesta nuoruuden ilosta, kaikki, kaikki, mikä antaa elämälle sen arvon, ei ole milloinkaan hänelle olemassa! En voi koskaan mennä hänen luotaan, sydämmeni paisumatta katkeruudesta ja toivottomuudesta, ja minusta tuntuu ikäänkuin tahtoisin puristaa nyrkkiä tuolle julmalle voimalle, joka niin hirvittävällä tavalla rasittaa ihmisraukkaa."
»Kyllikki!» sanoi Olavi liikutuksesta väräjävällä äänellä. »Minä en soisi isän ja tyttären välien särkyvän, mutta jos sinun päätöksesi lankee niinpäin, niin» hän tempasi rajusti palttoon päältään ja hänen äänensä vapisi harmista ja katkeruudesta »niin on tässä aluksi sen verran verhoa, ettei sinun tarvitse alasti maantielle astua.»
Ja kenties hänellä on jo katsottuna joku toinen varakkaampi. Nyt sinä puhut sielusi katkeruudesta, väitti Soisalo. Eihän se voi mikään todellinen syy olla. Minä en ainakaan tiedä mistään muusta. Minulle ei ole mitään selitetty. On vain sanottu, että on parempi näin ja että minä vien perheeni ja vaimoni perikatoon.
Syttynyt surusta ja katkeruudesta, pudisti Uoti sutta kuollutta ja viskasi sen tyköänsä kauas toiselle puolen ojaa, sitte puhkesi hän sanoihin: "Minä vannon teidän kaikkien läsnäolevaisten edessä: jos lapsi löydetään, eli ei, niin on Martina minun elämässä ja kuolemassa. Antakoon Jumala minulle anteeksi, että niin monta vuotta olen ollut yksi veltto, heikko ja hyödytön olento. Te kuulette sen!
Eikä hän kuitenkaan liikahtanutkaan lähetäkseen Mirjamia; hän tunsi itsensä ikäänkuin kahlehdituksi, pidätetyksi, ei tällä erää vihasta ja katkeruudesta, vaan uudesta, kummallisesta havainnosta.
Norine oli nyt kuohuksissa katkeruudesta, ilman leipää, ilman minkäänlaista ammattitaitoa, ilman nuoruutta ja ilman toivoa. Mutta mitä voisi hän tehdä? Kun kerran on joutunut allikkoon, niin täytyyhän sinne jäädä.
He purskahtiwat molemmat itkuun ja siinä he hywän aikaa antoiwat kyyneleittensä walua, mutta nuo kyyneleet eiwät tulleet mielen katkeruudesta, waan ne wuotiwat anteeksi=anowasta ja anteeksi=antawasta sydämestä, ja molemmat tunsiwat itsensä lohdutetuiksi. Ihme kumma!
Päivän Sana
Muut Etsivät