Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. toukokuuta 2025
Lapseni!" sanoi hän sitten kääntyen Liddyn puoleen, "älä ole milläsikään, oleskele vaan tässä puutarhassa huviksesi, että se edes jollekin ihmiselle tuottaisi hyötyä ja huvitusta." "Nuo kasvot ovat liian hienot ja mielekkäät lapsentytölle," sanoi Heikki. "Parempi olisi, jos kappalainen antaisi hänen ja lasten pukeutua semmoiseen pukuun, kuin meilläkin on.
Kappalainen ilmotti kansallen asian, josta nyt oli tuumattava, johon heti kirkkoväärti ja hallitusmies Karhunen sanoi, että koska nyt kouluttajan virka oli auki, ja se oli varsin vähäinen virka, jota seuraa huono palkka mutta paljon vaivaa, niin oli muka hyvä asia, että täällä oli kelpo mies, joka tahtoisi ottaa vastaan tämän viran.
Hän kulki pitkät matkat ajatellen tätä asiaa puolelta ja toiselta. »Kyllä se sentään saapi jäädä», päätti hän vihdoin. »Ovat liian nuoria, niin kappalainen kuin rovastinsijainen. Mitäs ne tämmöisissä asioissa! Taitaa olla vain yksin selviteltävä kun se on yksin kannettavakin...» Hän ajatteli kuitenkin edelleen, että olisi sentään kuin kuorman kevennystä, jos voisi jonkun kanssa puhua.
Näille lapsille annettiin vaatteet yhteisistä vaivaisten huoneen varoista, ja elatusvanhemmillenkin vähän elatusapua, jos niin vaativat. Mutta niistä jotka olivat lapsia tykönsä ottaneet, ei ollut monta jotka sitä vaativatkaan. He tekivät tätä, Herra Kappalaisen kehoitettua, omasta hyvästä sydämmestä ja kristillisestä rakkaudesta. Herra Kappalainen itse oli kaikkein orpoin oikia isä.
"No, niin, nouskaa nyt ylös... Ei ... ei ... ei ... ei niin suoraan ... näin syrjittäin ... no niin ... loikataan vähän vettä ... no nyt on hyvä." Siihen lopetti eukko tarinoimisensa ja siihen se työkin päättyi. Verkalleen asteli kappalainen saunasta pois ja ajatteli eukon elämänvaiheita. Postinkuljettaja palasi takaisin kyytimatkaltaan.
Hän oli kaunis vielä nytkin; pukunsa oli valkea kuin lumi, jonka päällä käveli. Sivullansa kulki Kruununkylän kappalainen Johan Pihlkaw ja Pietarsaaren Elias Teliin. Emma oli itkenyt; kyyneleet vieryivät vielä poskea myöden. Yksi Jumala löytyy, sanoo hän hiljaisella äänellä, ja tätä Jumalaa minä olen vihoittanut ... armoa, armoa...
Näin se viisas ja nerokas Herra Kappalainen puhui, ja jokainen nyt ajatteli toisin kuin ennen.
Tekisinpä sen sittenkin joskus, kun herra ei ole huonessa, jos ei kappalainen olisi vakuuttanut, että peitteen alla on pieniä tiukuja, jotka vähimmästäkin liikuttamisesta rupeavat soimaan ja saattavat herran saapuville. Minä ajattelen kuitenkin, ett'ei hän minua syö, vaikka kerran katselen tuota katua, ennenkuin karkaan.
Kappalainen vastasi hymyillen, että oleskelu piispan yksityisessä puutarhassa vanhastaan oli tosin tavallansa kielletty. »Mutta se kielto», lisäsi hän, »on niiltä ajoilta, jolloin meidän arvoisa isämme oli nuori, tuskin kolmenkymmenenvuotias, prinssillinen kirkonylimys ja jolloin kauniita naisia tiheään kävi tässä linnassa hakemassa hengellistä lohdutusta.
Leikillisesti ja samalla hellästi kuului vanhan miehen ääni sanovan: Vai syömään! Mutta millähän sinäkin, köyhä kappalainen, kaiken mieron ruokit? Aina sitä meiltäkin toki Paavo Ruotsalaiselle riittää. Hän oli siis saanut tuomionsa itseltään Ukko-Paavolta, siltä suurelta apostolilta! Mutta mitä pahaa hän oli heille tehnyt? Millä oikeudella he puhuivat hänestä sillä tavalla?
Päivän Sana
Muut Etsivät