Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. heinäkuuta 2025
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran työ-ala on ollut hyvin laaja ja monihaarainen. Ensi aikoina oli suomalaisen kansanrunouden kokoileminen ja julkaiseminen sen päätoimena; sen ohessa annettiin ulos sopivia kansankirjoja.
V. 1713 kerrotaan hänen tehneen Viipurin ja Pietarin välillä hyökkäyksen muutamaan aateliskartanoon, missä Pietari Suuri par'aikaa söi päivällistä. Gezelius nuorempi, Turun piispa 1690-1718. Nuorukainen Taneli Juslenius, joka tässä mainitaan, oli sittemmin professorina ja piispana innokkaimpia Suomen kielen, kansanrunouden ja historian tutkijoita. Eräs nälkätalven kuvia 1867 vuoden lopulta.
Samalla kunnioituksella, millä tätä nykyä muistetaan raamatun suomentajia, tullaan vuosisatain kuluttua muistelemaan niitä, jotka ovat jälkimaailmalle pelastaneet suomalaisen kansanrunouden, jotka ovat selvittäneet sen kielen lait, lahjoittaneet Suomen kansalliskirjallisuudelle sen ensimmäiset alkuperäiset teokset. Maljasi, Lönnrot! Ka, ihanko tässä nyt ruvettiin minulle juhlapuheita pitämään!
Hän oli laajentanut kirjallista makuaan aikansa romantiikalla ja kansanrunouden harrastuksella, jotka olivat johtaneet hänet suoraan suomalaiseen maaperään, sen luonnon ja kansan-elämän kauneuksia havaitsemaan, ilman että hän silti tahtoi kadottaa hituistakaan runoutensa helleenisestä viivapuhtaudesta. Ainakin antiikisen muodon hän tahtoi säilyttää, joskin valaa siihen uuden sisällyksen.
Varsinaisen suomalaisen historiankirjoituksen hän perustaa teoksillaan Paavali Juustenin piispankronikasta, Turun yliopiston historiasta y.m., suomalaisen kansanrunouden tutkimuksen taas teoksellaan Suomalaisesta runoudesta . Suomenkielen oikeasta luonteesta oli Porthanilla syvempi ja laajempi tieto kuin kenelläkään hänen edeltäjistään tai aikalaisistaan, sillä hän jo osasi asettaa sen todellisten sukukieliensä yhteyteen lappia, unkaria, vogulia, mordvaa ja ostjakkia myöten, vaikka hän ei ehtinytkään muuta kuin yhdellä teoksellaan suomenkielen murteista tätä kansallisen tieteen haaraa edistää.
Sama ihailu johti Runebergin jo varhain ruotsintelemaan serbialaisia kansanlaulujaan. Hän vapautui sen kautta liian oppineisen ja liian muodollisesti käsitetyn helleenisen ja roomalaisen klassillisuutensa kahleista, samalla kuin kansanrunouden terve maku suojeli häntä ruotsalaiskansallisen romantiikan hämäryyksistä.
Mutta jos mielentilojamme punomme selväpiirteisiksi kuvaelmiksi, joita väritämme joko liikkeillä niinkuin tanssissa, tai sävelillä, niinkuin musiikissa, taikka sanoilla, niinkuin runoudessa, niin syntyy niistä tanssitaide, säveltaide ja runotaide. Niiden alkeet tapaamme jo luonnossa ja kansan luonnonsyntyinen taidelahja on, kansansävelten ja kansanrunouden ohessa, kansantanssinkin synnyttänyt.
Se kansan keskuudessa syntynyt, yksityisten tekemä runous, josta ylempänä oli puhe, on tavallansa vanhan kansanrunouden jatkoa, ja sitä sopisi siis pitää kansanrunouden kolmantena ja viimeisenä muodostusjaksona. Mutta luonteeltaan se on tämän ja taiderunouden keskivälillä.
Aika viime vuosisadan alkupuoliskolla oli koko sivistyneessä maailmassa kansanrunoudelle ja kansanrunouden oikealle ymmärtämiselle mitä edullisin. Englannissa olivat m.m. Ossianin laulut jo 17:nen vuosisadan keskivaiheilla herättäneet eloon harrastuksen muinaiskelttiläiseen kansanrunouteen.
Kalevalan kansallinen ja kaunotieteellinen arvo tosin aavistettiin, mutta sen ja yleensä kansanrunouden kauneusmaailmoita ei osattu vielä tehdä nykyaikaiselle taidekirjallisuudelle hedelmällisiksi. Liian kauan oli syvä juopa eroittanut Suomen sivistyneet säädyt oman kansallisuuden kamarasta.
Päivän Sana
Muut Etsivät