Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. kesäkuuta 2025
Ja tämän päivän kuluessa he olivat lähestyneet toisiaan enemmän kuin sitä ennen koko tuttavuutensa aikana. He tulivat niin hyvin toimeen yhdessä; Alma oli ihastunut; hän oli vihdoinkin tavannut sen, jota tietämättänsä oli kaivannut, iloisen, vapaan toverin, joka mielellään hänen kanssaan oleskeli ja jonka seurasta hän nautti niin, ettei mitään muuta huvia voinut siihen verrata.
Isäkin oli siitä hyvillään sillä hän oli jo monesti kaivannut verestä lihaa. Sopan kiehumisaikana halusi Petteri saada minut johonkin kävelylle, voidaksensa nauttia seurastani ja valloittaa minua. Mutta hän ujosteli, eikä löytänyt sopivaa ehdotusta. Vetäännyin silloin joukosta hieman loitomma, toivoen hänen älyävän tulla sinne.
Orkko hirnui ja hörähti häntä vastaan. Se oli kaivannut häntä ehtoolla ja pannut levolle ilman pahnoja ja juomata. Mutta sitä oli aina ennen hyvin hoidettu, niin että, vaikka se nyt olisi toivonut samaa hoitoa, se ei ollut aivan pahoillansa siitä että hoitoa kerran puuttui. Se oli pikemmin ikävillänsä, kun ei se nähnyt isäntäänsä ja tuttavaansa.
Hiukan omituista sentään, että Jumala lähetti minut ja juuri nyt kuin oman itseni uhalla vahvistamaan näitä siinä uskossa, että Jumala kuitenkin aina auttaa. Mutta jos onkin Jumala, ei sitä kuitenkaan hänellä ole. Sitä, mitä oli kaivannut, sitä ei hän koskaan ollut saanut.
Ja Dorotea painoi päänsä vasten vanhan isänsä rintaa ja kyyneleet vuotivat hänen silmistään, mutta hän ei saanut sanaakaan suustaan. Ei hän itsekään oikein tiennyt, mikä häntä vaivasi; hänestä vain tuntui kuin olisi hän ollut vieraassa maassa ja kaivannut lapsuuden-leikkiensä taloa ja puutarhaa. Mutta äkkiä selveni isälle, mikä tyttöä vaivasi, mikä hänen sydäntään kalvoi.
Puseronne vyössä eli hihnassa oli tavattoman kaunis kiiltoteräksinen solki. Se on totta. Ettekö ole sitä kaivannut? En. Ettekö tiedä, missä se nyt on? En.
Hän ei enää kaivannut minua, ei ainakaan niin kipeästi. Tunsin liukuvani syrjään ja sain aikaa ajatella itseäni. Siihen, että täti ja minä etenimme toisistamme, oli olemassa toinenkin syy. En jaksanut iloita ja innostua, en unohtaa niinkuin hän. Ensi kertaa tulin ajatelleeksi, että hän oli kylmä. Eikö kuolema ole suuri sovittaja, joka sulattaa roudat rinnasta?
»Kuka? Mariko se on?» kysyi Elsa. »Olipa hauska, että tulit käymään. Minä olen kaivannut sinua katsomaan poikaani. Et usko kuin se on kaunis!» »Mutta sinä itse olet kaunis. Voi kuin sinä olet kaunis! Et sinä nukkuessasi ollut, mutta nyt! Katso, Liisa!» ihaili Mari aivan ihmeissään.
Kuitenkin eli hän tyytyväisenä onneensa ja lohdutti itseänsä vaikeudetta armottomuudessansa. Hovi ei ollut siitä päivin, kun Erik tuli Margaretan apuhallitsiaksi, enää hänelle mikään mieluinen olopaikka. Kun hän ei kaivannut sitä, ei hänellä ollut mitään kaivattavaa.
Ja sitten saattoi taas äkkiä mieli lauhtua niin suloisen pehmeäksi, tuntui aivan kuin olisi ikävöinyt ja kaivannut jotakuta, vaikkei itsekään tiennyt ketä. Mutta sinä kesänä hänestä kaikki oli kauniimpaa ja viehkeämpää kuin ennen, lintujen laulu, metsän tuoksu, kukkain loiste, taivaan rusko ja päivän lämmin kirkkaus. Eräänä aamuna juhannuksen jälkeen hän oli salolla aidan panossa.
Päivän Sana
Muut Etsivät