Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. marraskuuta 2025
Meidän yksinkertaisuutemme tuomitkoon heidät, ja meidän kuuliaisuutemme omaa lakiamme kohtaan osoittakoon heille kuinka köyhiä luonto ja onni ovat meidän syntyperäisten rikkauksiemme ulkopuolella.
"Parikymmentä vuotta sitte tulimme vaimoni, Johanna ja minä Pohjanmaalta tänne kaupunkiin. Johanna oli silloin rintalapsi, vaimoni ja minä olimme maallisesti ja hengellisesti köyhiä. Nyt on meillä yllin kyllin, nyt ei meiltä puutu kumpaistakaan... Simonkin..." "Simo rakastaa paljo äitiään," keskeytti Johanna, autuaallinen riemu haaveellisissa silmissä.
Ja olikin erinomaista katsoa, kuinka ihmiset, jotka ennen olivat köyhiä raukkoja, vähitellen selvittivät velkansa, ja kuinka heidän huoneensa olivat paremmat ja komeammat näöltään; koska siihen siaan ennen varakkaat talonpojat, jotka vanhoista tavoistansa kiinni pitivät, vähitellen köyhtyivät, koska he omaisuutensa tuhlasivat, ylösjoivat, poispelasivat eli riidoilla hävittivät.
Ainoastaan köyhiä auttaessa hän arveli ja punnitsi, oliko hänellä siihen varaa vai ei; harvoin hän oli antamatta, mutta hänen lahjojaan seurasi usein pitkät puheet miten moneen hyväntekeväisyysseuraan hän kuului, miten paljon häneltä vaadittiin, että kerjuukirjeitä tuli satamalla j.n.e.
Ja rakennusmestareina olivat "teuraslampaan" arvoisina pidetyt, mutta huolimatta siitä jumalallisella sääliväisyydellä ja rakkaudella täytetyt ihmiset. Ja meidän aikoina 19:llä vuosisadalla, on käyvä aivan samalla tavoin. Ei suinkaan niin, kuten E. von Hartmann arvelee, että evankeeliumi on nyt ylipäänsä ainoastaan köyhiä ja vaivaisia varten.
Köyhiä oli karttunut kovin paljon; rouvasyhtiön varat olivat verraten pienet. Senvuoksi täytyi tehdä rajoituksia ja antaa töitä ainoastaan niille, jotka pahimmassa hädässä olivat ja joilla oli suurin perhe, useampia lapsia kotona, mies kuollut taikka sairaana ja niin poispäin. Piirinaiset kävisivät kaikkein luona tarkastamassa ja antaisivat lipun niille, joita ensi kädessä tuli auttaa.
Pari isonlaista lasta käydä pahnusteli reslan perässä. He kääntyivät meille. Satuin olemaan kartanolla. Aran silmäyksen loi hän minuun, kun havaitsi minut. Hän ei sanonut mitään, ei hyvää päivääkään, loi vaan arasti silmänsä maahan. Mitään sanomatta lähdin minä tupaan. "Taaskin tuli kartanolle köyhiä useampi henkiä", sanoin vaimolleni.
Aluksi hän sai odottaa salissa muiden ylhäisten, kuninkaan seurueeseen kuuluvain herrain kanssa, sill'aikaa kun eteinen oli täynnä armonanojia, vanhoja Isonvihan aikaisia invaliideja, köyhiä, kruununrästeistä ahdistettuja talonpoikia, varpaansa palelluttaneita merimiehiä, ja eukkoja, jotka oivallisen puhelahjansa avulla olivat valmistautuneet laskemaan huolensa ja kipunsa valtakunnan majesteetin isälliseen helmaan.
Pastori kävi joka päivä hänen luonansa ja keväällä, kun kukkaset rupesivat pnhkeemaan, ummisti hän silmänsä ja kuoli mennäkseen autuaitten asuma-sijoihin, joissa ei mikään suru enään murra, eikä ikävä rasita. Sen arvannee kuka hyvänsä, että siinä saattojoukkoa oli, kun Taavettia haudattiin. Siinä sitä sitten oli köyhiä ja rikkaita seurakunnan kaikilta ääriltä.
Net olivat aivan köyhiä ihmisiä, jotka sen kautta tahtoivat ansaita jonkun pienen rahan, ja viimein sellaisessa pahassa seurassa itsekkin pahenivat ja hävisivät. Siitä ei ollut seurakunnalle yhtään hyötyä, mutta vahinkoa ja turmellusta. Sillä kerjäläiset eivät paranneet, mutta siihen sijaan saastuttivat ja riettauteensa harjoittivat muita, joiden tykönä he asuivat.
Päivän Sana
Muut Etsivät